NaNoWriMo alkaa!

NaNoWrimon (kansallinen romaaninkirjoituskuukausi, lisätietoa täältä) lähestyminen on saanut minut pohtimaan sitä, mitä merkitsee olla kirjailija.Kysymys on kirjoittamista harrastavalle kipeä, koska kirjoittaminen voi ihmiselle olla koko elämä ja silti tästä voi tuntua, ettei tämä ole oikea kirjailija tai runoilija siksi, ettei ole koskaan julkaissut mitään. He eivät tiedä, että sama pelko vaivaa usein jopa best seller -kirjailijoita, jotka synkkinä hetkinään kärsivät tunteesta aivan yhtä lailla. Neil Gaiman kutsuu ilmiötä nimellä the Impostor Syndrome.

The problems of failure are hard.

The problems of success can be harder, because nobody warns you about them.

The first problem of any kind of even limited success is the unshakable conviction that you are getting away with something, and that any moment now they will discover you. It's Impostor Syndrome, something my wife Amanda christened the Fraud Police.

In my case, I was convinced that there would be a knock on the door, and a man with a clipboard (I don't know why he carried a clipboard, in my head, but he did) would be there, to tell me it was all over, and they had caught up with me, and now I would have to go and get a real job, one that didn't consist of making things up and writing them down, and reading books I wanted to read. And then I would go away quietly and get the kind of job where you don't have to make things up any more.

— Neil Gaiman

Kirjailija Chuck Wending sai NaNo-aiheisella blogikirjoituksellaan minussa aikaan odottamattoman muutoksen. NaNoWriMon merkitys ei ole vain siinä, että päivittäisen sanamäärän saavuttamiseksi kirjoittajan on usein päästettävä itsekritiikistään irti ja yksinkertaisesti kirjoitettava, vaan siinä, että jokainen 50 000 sanan saavuttaja on voittaja. Tilastot puhuvat karua kieltä siitä, kuinka moni haasteessa lopulta onnistuu.

Oikeille kirjailijoille jokainen kuukausi on NaNoWriMo. Juuri jatkuva kirjoittaminen tekee heistä kirjailijoita. "Writers write", Neil Gaiman on sanonut. "That's what makes them writers". Koko kirjailija olemisen suuri, tuskallinen ja jopa mystifioitu olemus kiteytyy näihin kahtseen lauseeseen. Se, oletko kirjailija, ei ole millään lailla riippuvainen siitä, onko teoksesi julkaistu vai ei. Suomessa kaikista kustantajalle lähetetyistä teoksista julkaistaan vain prosentti, koska markkinamme ovat niin pienet. Minunkin romaanini, kun se valmistuu, tulee luultavasti kiinnostamaan vain kolmea suomalaiskustantamoa. J.K. Rowlingin täytyi lähettää omansa kahteentoista. Suomessa hän ei ehkä olisi onnistunut.

Olen ylpeä jokaisesta viikosta, jona pystyn kirjoittamaan edes puoli tuntia päivittäin. Usein en voi muuta kuin haaveilla minkäänlaisesta produktiivisuudesta, mutta minun on opittava luottamaan siihen, että jos teen osani eli kirjoitan pääsen, olkoonkin sitten vaikka sana kerrallaan, päätepisteeseen. Juuri se tekee ihmisestä kirjailijan.

Kirjoittamispäiväkirja, osa 7

Olen pulassa. Avasin tekstinkäsittelyohjelmani ja tekstini on aivan kamalaa. Yritän sanoa itselleni, että se saa olla, mutta silti olen huolissani siitä osaanko korjata sitä myöhemmin. Ajattelen kustannustoimittajaa ja tiedän, ettei minun pitäisi. Haluan, että tekstini on hyvä. Tällä hetkellä tuntuu, että minulle on samantekevää, näkeekö sitä koskaan kukaan muu, kuin hän. Mutta haluan, että hän pitää siitä.

On aivan samantekevää, etten saanut kustannussopimusta. En edes haluaisi sitä juuri nyt, koska en osaa käsitellä painetta edes ajatuksesta, että joku ammattilainen piti tarinani ideasta. Se innostaa samalla kun se pelottaa. Haluan jatkaa kirjoittamista, mutta sitä varten minun on saatava etäisyyttä ajatukseen, että lähetän sen joskus jollekulle. Asiaa ei yhtään helpota se, että olen tällä hetkellä työstämässä tarinan keskikohtaa, jonka täytyy toimia sekä alun että lopun kanssa. Eivätkä kummatkaan niistä ole tällä hetkellä hyvät. Tiedän, mitä niiden kuuluisi olla, mutta ne eivät ole vielä sitä.

Epävarmuudestani kertoo paljon se, että jo ennen kirjamessuja olin käynyt lainaamassa kasan luovan kirjoittamisen oppaita siinä toivossa, että jokin niistä osaisi kertoa minulle sen, minkä tarvitsen. Tietenkään ne eivät tee sitä. Pääsen eteenpäin yksinomaan kirjoittamalla ja kaikki muu, mitä teen, on vain yritystä paeta siltä tosiasialta.

Hyvä on, mitä jos tekstini on kamalaa? Tiedän pystyväni parempaan. Tiedän sen olevan huonoa. Se, mitä nyt tarvitsen, on tarinan runko. Käsikirjoitusta on pakko työstää isosta pienempään, se pitää paikkansa myös luonnosteluvaiheessa.

Ei kai tässä sitten muuta kuin sanaa toisensa perään...

Viimeinen messupäivä: Tammen kustannustoimittajan vastauksia

Kilpailu ajoista oli tänään kovaa, mutta nautin valtavasti juoksemisesta typotyhjän messuhallin läpi. Olen joka aamu aloittanut päiväni valtavan hyvillä mielin, millä on ollut selkeä yhteys parin minuutin juoksemisen kanssa. Vaikka juoksimme kaikki kilpaa, minusta oli mahtavaa, että nauroimme kaikki siinä samalla. Onhan se nyt hassun näköistä nähdä aloittelevia kirjailijoita kirmaamassa kilpaa kirjamessujen poikki.

Päivän yhtä mieluisa tapaus oli minua uskollisesti jo alusta seuranneen Vaarnan tapaaminen erään esitelmän jälkeen. Olen Vaarnalle kamalan pahoillani todella heikoista dialogilahjoistani. En ollut millään lailla varautunut siihen, että joku tosiaan tunnistaisi minut siitäkään huolimatta, että olin jotenkin leikitellyt ajatuksella. Hölmö "arvaat varmaan kuka olen" -kommenttini oli lähinnä perua siitä, etten todellakaan tiennyt, miten esitellä itseni. Toivottavasti annat minulle anteeksi.

Tänään siis oli Tammen kustannustoimittajan vuoro ja kysymykseni loppuivatkin sen jälkeen sopivasti siihen. Tapaamisesta kerrottakoon, että kustannustoimittaja oli ihmisenä hyvin iloinen ja auttavainen, mutta mielipiteemme fantasiasta eivät tuntuneet käyvän yhtä hyvin yhteen. Tämän sanottuani arvostan myös hänen kommenttiaan siitä, että tarinassani on hyvin monta asiaa meneillään ja tiedän, että se voi muodostua minulle ongelmaksi myöhemmässä vaiheessa. Sitä varten editointi on onneksi olemassa. (Kun muistaisin kuka fantasiakirjailija tämän sanoi, mutta hän kertoi haastattelussa että hänen tekstiinsä oli tuppautunut mukaan ankka. Sitä, oliko sillä ankalla todellista roolia tarinassa vai ei oli vielä mahdotonta sanoa. Näin se kirjoittaminen joskus toimii.)


Minkälainen on hyvä alku?
"Hyvä alku ei uneta lukijaa. Hyvä alku myös yllättä."

Onko prologi hyvä vai huono asia?
Etenkin fantasiassa prologilla aloittaminen on hyvin klisheistä, joten sitä kannattaa välttää.

Mihin kannattaa kiinnittää huomiota käsikirjoitustaan editoidessa?
Ulkopuolinen lukija on kullan arvoinen. Tämän ei tarvitse olla ammattilukija, vaan kuka tahansa ystävä käy. Tekstin täytyy myös antaa hautua, oli se sitten viikko tai kuukausia. Tarkoitus on saada etäisyyttä tekstiin ennen kuin sitä lähtee muokkaamaan. Myöskään yksi editointikierros ei riitä, vaan käsikirjoitus täytyy käydä läpi useaan otteeseen.

Voiko huono saatekirje huonontaa käsikirjoituksen mahdollisuuksia?
"Sanotaan näin, että edes briljantti saatekirje ei pelasta huonoa käsikirjoitusta." (Näitäkin on kuulema käynyt.) Hyvin harvoin saatekirje on "täysihullu". Yleensä riittää, kun kertoo itsestään ja suunnitelmistaan kirjoittamisen uralla. Kovin pitkä saatekirjeen ei pitäisi olla, eli pari liuskaa riittää. Kyllä saatekirjeeseen kuitenkin kannattaa satsata.

Onko tavallisella pulliaisella mahdollisuuksia?
Kyllä tavallisella pulliaisella on mahdollisuuksia, mutta tämänlaiset kirjat eivät yleensä synny hetken mielijohteessa. Kirjailijaksi haluavan on hyvä harjoittaa monenlaista kirjoittamista. Kaikenlaiset kirjoittajakurssit ja kirjoittajaryhmät ovat erittäin arvokkaita. Myös arvostelupalveluita, kuten Nuorisosäätiötä, kannattaa ihan ehdottomasti käyttää.

Mitä Tammi kustantaa? Mikä on Tammen kustannusfilosofia?
Viime aikoina Tammi on vahvasti profiloitunut young adult eli nuorten aikuisten kirjallisuuden kustantajana sekä Suomessa että ulkomailla.

Tammi myös kustantaa aika paljon fantasiaa. (Tästä fantasiasta on sanottava, että Tammen käsitys genrestä tuntui olevan hyvin nuoriin suuntautunut. Oma kiinnostukseni on monimutkaisemmassa, aikuisemmassa fantasiassa, minkä vuoksi emme ainakaan tämän kustannustoimittajan kanssa löytäneet sitä yhteistä säveltä.)

PS. Pahoittelen kirjoitusvirheitäni! Laittakaa ne väsymyksen piikkiin. Korjaan ne sitä mukaan, kun osaan löytää niitä.

Lue myös:

Suomen suurimmat kustantajat 2018

Muutama vastaus Teoksen kustannustoimittajalta

Jostakin syystä Teoksen aikataulut olivat sekaisin kun saavuin tapaamiseen, joten minulla ei ollut aikaa kysyä kuin pari kysymystä. Teoksen kustannustoimittaja oli ensimmäinen, joka ymmärsi fantasiaa. Olisimme voineet jatkaa puhumista käsityksistämme fantasiasta ja hyvästä kirjallisuudesta tuntitolkulla, mutta yritin pitää tapaamisen lyhyenä antaakseni tilaa seuraaville. Sanottakoon, että tästä lähtien suuri unelmani on, että Teos joskus hyväksyy käsikirjoitukseni, koska haluan tämän kustannustoimittajan itselleni. Haluan!

Tänään aikoja oli myös jonottamassa huomattavasti aiempaa enemmän väkeä, joten aikoja ei edes riittänyt kuin yhdelle kustantajalle. Lupailin tapaavani Kariston edustajan ja esittäväni hänelle kysymyksiä, joista osa on myös teidän esittämiänne, mutta jätän sen huomiselle, jolloin toivottavasti tapaan vielä Tammen. Nyt joku voi kysyä, miksi haluaisin viedä ajan joltakulta toiselta, joka voisi tarvita sitä minua kipeämmin, mutta haluan myös olla avarin mielin enkä juuttua siihen, joka ensin tuntuu parhaalta. Lisäksi tässä on itsellänikin tullut kysymyksiä esiin, joihin mielelläni saisin vastauksen.

Tässä siis kysymykset Teokselle ja vastaukset tavalliseen tapaan:

Miten tiedostot kannattaa nimetä, kun lähettää käsikirjoituksen Teokselle?
Kirjan nimi tai työnimi on ihan hyvä. Tiedostona kannattaa myös lähettää erillinen saatekirje.

Mihin kannattaa kiinnittää huomiota käsikirjoitusta editoidessaan?
Ainakin tämä kustannustoimittaja suosii siirtymistä isosta pienempään. Työ alkaa selvittämällä, ovatko lukukatkot perusteltuja, eli syntyykö jokaisesta luvusta oma kokonaisuutensa; toimiiko lukujen rytmi, kulkevatko ne sujuvasti kohti käännettätai kohokohtaa ja niin edelleen. Näin käsikirjoituksessa voi sitte edetä, kunnes pääsee yksittäisten sanojen miettimiseen. Yksittäisiin sanoihin ei kannata jäädä kiinni ennen kuin kokonaisuus on kunnossa.

Miten Teoksessa suhtaudutaan trilogian ensimmäisen osan lähettämiseen?
"Trilogia nostaa kustantajan helposti vähän jaloilleen. Sopimus kuitenkin tehdään aina yhteen kirjaan kerrallaan ja kirjatkin tehdään yksi kerrallaan."

Tämä oli hyvin mielenkiintoinen vastaus siinä mielessä, että se erosi selkeästi aiemmista saamistani vastauksista. Syy siihen lienee se, että Teos on paljon pienempi kustantamo, jolta vuosittain tulee ulos vain muutama kirja. Vastauksessa myös korostui se, että kirjasarjankin teosten täytyy pystyä toimia itsenäisesti -- mistä oli puhetta jo aikaisemmissa viesteissä.


Tämän enempää minulla ei ikävä kyllä Teokselta ole. Sen sijaan lupasin jakaa muistiinpanojani paneeleista, minkä teenkin heti kun olen hahmotellut, miten saan tiedot helpoimmin luettuun formaattiin. Tulossa on luultavasti samantapainen postaus, jossa kysymystä seuraa kustantajan vastaus. Pysykää siis linjoilla!

Lue myös:

Suomen suurimmat kustantajat 2018

Jokainen kustantamo on erilainen! Ajatuksia saatekirjeistä

Huh, mikä messupäivä! Mieleni on tällä hetkellä melkoinen ajatusten myllerrys ja ajatusten jäsentely vaatii parikin eri blogiviestiä. Tässä siis haluan hieman avata kokemustani Liken kustannustoimittajan kanssa tapaamisesta. Tapaamisen kysymykset ja vastauksethan löytyivät täältä.

Olen tähän mennessä tavannut WSOY:n ja Liken edustajat ja tuntuu, ettei ero kahden kustantajan välillä voisi olla suurempi. Nyt puhutaan tietenkin kahdesta eri kustannustoimittajasta, jotka ovat molemmat yksilöllisiä eivätkä suinkaan edusta koko yhtiötään, mutta haluan silti sanoa pari sanaa siitä, miltä tapaamiset minusta tuntuivat - etenkin Liken, josta minulta jäi hyvin paljon ajatuksia käteen. Avasin jo osaa niistä edellä linkatussa viestissä.

Päivän minulle arvokkain oivallus oli, että kustantamot eivät vain ole erilaisia, vaan niitä kannattaa myös lähestyä eri tavoin. Kysyessäni WSOY:n kustannusohjelmasta sain vastauksen, joka jätti minulle käsityksen eräänlaisesta kaikkiruokaisuudesta. WSOY ei julkaise sen tyylistä aikuisempaa fantasiaa, jota pyrin luomaan, mutta minulle kerrottiin silti, varsin varovaisin sanankääntein, että asiaa silti harkittaisiin. Liken suhteen taas tämänlainen "otetaan ja katsotaan"-asenne ei voisi olla kauempana. Kysyin Liken kustannusfilosofiasta ja sain hyvin jäsennellyn puheen Liken vahvasta brändistä ja siitä, kuinka kuluttajat etsivät tiettyyn genreen (kuten omaani) kuuluvat teokset muualta. Näitä kustantamoita seurataan genrejen perusteella, ja Like perustuu nimenomaan ajatukselle, että kirjaa ostaessaan lukija tietää, että Like-kirja on (suunnilleen) tietynlainen.

Mitä tämä merkitsee sellaiselle, joka harkitsee lähettävänsä käsikirjoituksensa kustantamoihin? Ensinkin, kirjoita erillinen saatekirje jokaiselle kustantamolle! Tätä ei Liken kustannustoimittaja minulle ehdottanut vaan kyseessä on oivallus, joka syntyi luettuani vastikään myös muita ohjeita siitä, minkälainen on hyvä saatekirje. Eräässä ohjeessa neuvottiin, ettei kirjan sanomaa saa selittää. Kirjan täytyy puhua omasta puolestaan. Like käskee tekemään juuri päinvastoin. He etsivät aivan tietynlaisia kirjoja hyvin tarkkaan määritellylle asiakaskunnalle.

Mitä Like siis julkaisee? Parhaan vastauksen saa varmasti tutustumalla Liken kirjatarjontaan, mutta tässä on se, jota kustannustoimittaja minulle kertoi. Jaan teille muistiinpanoni lähes sellaisenaan, jotta Liken ääni erottuu omastani. Like kustantaa...

• rajuja kirjoja
• ei sievistelyä, temaattisesti raakoja tarinoita
• kirjoja joissa on yhteiskunnallinen ulottuvuus

Monesti yhteiskunnallinen ulottuvuus tai kirjan sanoma tulevat tarinan lomassa. Tästä ovat esimerkkinä vaikkapa dekkarit, jotka samalla käsittelevät ihmiskauppaa tai jotakin muuta yhteiskunnallisesti merkitsevää aihetta. Tästä olisi hyvänä esimerkkinä oma tarinani, joka kylläkin on fantasiaa, mutta jossa on vahva yhteiskunnallinen ja uskontokriittinen pohjasävy.

Lue myös:

Suomen suurimmat kustantajat 2018

Minkälainen on hyvä saatekirje? 

Liken kustannustoimittajan neuvoja kirjailijaksi haluavalle

Ilmeni, että Kirjamessujen Haluatko kirjailijaksi? -kyltissä olivat päivät sekaisin, ja niinpä messuille mennessäni uskoin tapaavani tänään Teoksen edustajan, vaikka paikalle olikin tulossa mm. Gummeruksen ja Liken väkeä. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja varasin varttitunnin Liken kustannustoimittajan kanssa. Olen todella iloinen, että näin sattui käymään. Tulimme vallan mainiosti toimeen ja huomasimme jopa, että genrestä huolimatta yleinen filosofiani käy erittäin hyvin yhteen Liken linjausten kanssa. Kerron tästä lisää vähän myöhemmin. Ensin mennään kysymyksiin, joista osa on myös Suomi24:n Kirjailijanalut-palstalta.

Vastaukset ovat taas kirjoitettu muistiinpanojeni pohjalta omilla sanoillani. Käytän lainausmerkkejä silloin, kun kyseessä on kustannustoimittajan vastaus sanasta sanaan.

Kuinka paljon kustannustoimittaja ehdottaa käsikirjoitukseen rakenteen muutoksia, esimerkiksi kappaleiden tai jopa lukujen siirtämistä?
Tämä on tapauskohtaista. Tarkoitus on kuitenkin löytää käsikirjoitukselle se paras mahdollinen muoto. Välillä muutoksia on vain vähän, joskus voidaan siirtää paljonkin. Käsikirjoituksen muuttaminen on aina yhteistyötä kirjailijan kanssa. (Tästä aiheesta muuten lisää myöhemmässä postauksessa.)

Jos kirjoittaa trilogiaa ja lähettää vasta ensimmäisen osan, kuinka seuraavista osista kannattaa kertoa? Onko esimerkiksi synopsis hyvä?
Synopsiksen liittäminen saatekirjeeseen kannattaa. Trilogiat ovat huomattavasti haavastampia kuin yksittäiset kirjat, koska jokaisen osan täytyy toimia sekä yksin että osana kokonaisuutta. Tärkeää on, että tarinassa on valmis tarinankaari, jota koko sarja seuraa.

Millainen on hyvä saatekirje?
Saatekirjeitä on yhtä monenlaisia kuin on kirjoittajia. Hyvässä saatekirjeessä kerrotaan aivan keskeisimmät seikat, kuten käsikirjoituksen genre ja tarinan sanoma (Tästä minulta lisää ajatuksia täältä). Myös omasta tyylistä on hyvä kertoa hiukan. Saatekirjeessä on myös tekijän esittely ja ammatilliset seikat, mikäli niillä on jotakin tekemistä kirjan aiheen kanssa. (Blogaajan huomio: Tämä ei päde vain ammattiin, vaan myös kiinnostuksiin ja elämänkokemukseen).

Kumpi on tärkeämpi, kieli vai tarina?
Niitä ei oikeastaan voi erottaa toisistaan, vaan molemmat ovat elimellisiä osia hyvää käsikirjoitusta. Molempia myös korjataan tarpeen vaatiessa yhdessä kustannustoimittajan kanssa.

Kuinka usein kustantaja ehdottaa teoksen nimen muuttamista?
Kirjan nimi syntyy monen ihmisen yhteistyöstä, joista kirjailija ja kustannustoimittaja ovat vain osatekijöitä. Nimeä yleensä myös mietitään koko kustannusprosessin ajan. Nimi kuitenkin on markkinoinnin kannalta hyvin tärkeä tekijä.

Mitkä ovat suosituimpia genrejä Suomessa?
Dekkarikirjallisuus ainakin myyntilukujen perusteella (Blogaajan huomio: nämä ovat Liken omia tilastoja). Tämä kuitenkin merkitsee myös, että genre on äärimmäisen kilpailtu. Dekkarin kirjoittaminen siis ei ole "automaattinen avain onneen". Kaunokirjallisuus yleisesti on hyvin suosittua, mutta kaunokirjallisuuteen kuuluu valtavasti eri asioita. On myös tärkeää ymmärtää, että kirjailijan nimi on brändi jo itsessään, eli ihmiset ostavat esimerkiksi Jari Tervon kirjoja riippumatta siitä, mikä niiden aihe on.

Mitä yleisiä ohjeita antaisit aloittelevalle kirjailijalle?
Kirjoittaminen on raakaa työtä. Käsikirjoituksesta on todella pitkä matka valmiiksi työksi. Kirjailijan ura ei myöskään ole taloudellisesti palkitsevaa, etenkään Suomessa, jossa elämiskustannukset ovat korkeat. Kirjailijan uralla ei elä, etenkään ennen kun apurahat ja kirjastomaksut alkavat rullaamaan.

Matka kirjailijaksi on "kirjoittamista, kirjoittamista, lisää kirjoittamista". On tärkeää olla tietoinen omasta tekemisestä; mikä on se oma juttu? Onko kirjailijalla esimerkiksi jokin teema, josta kirjoittaa? Monet suuret kirjailijat ovat aloittaneet juuri yhdellä omalla teemalla.

***

Liken kustannustoimittaja myös antoi minulle ystävällisesti ohjeen, jossa annetaan yleisiä neuvoja kirjailijaksi pyrkivälle. Osa neuvoista on yhteneväisiä Liken Haluatko kirjailijaksi? -sivulta, jonka muuten allekirjoitan täysin. Haluan kuitenkin nostaa esiin pari asiaa, joita olen usein myös nähnyt kyseltävän kirjoittajafoorumeilla.

Kustantajalla ei ole aikaa antaa palautetta sille lähetetyistä käsikirjoituksista
Tämä koskee myös puhelin- ja sähköpostiviestejä, joissa tiedustellaan oman käsikirjoituksen tilannetta. Kustantamolla ei yksinkertaisesti ole resursseja käsitellä näitä. Jos käsikirjoitus kiinnostaa kustantajaa, he ottavat kyllä yhteyttä.

Liitä yhteystietosi myös erilliseen saatekirjeeseen!
Sähköposti EI ole saatekirje. Saatekirje lähetetään erillisenä tiedostona, jossa täytyy olla myös lähettäjän yhteystiedot. Saatekirjeessä voi myös olla esimerkiksi markkinointi-ideoita. Hyvä saatekirje ei kuitenkaan ole sivua pitempi, eli jaarittelulle siinä ei ole tilaa.

Tiedoston nimeäminen on äärimmäisen tärkeää
Liken tapauksessa käsikirjoituksen toivotaan olevan rtf- tai -pdf-muodossa. Käsikirjoituksen tiedoston täytyy olla muodossa Sukunimi Etunimi Päiväys. Saatekirje on vastaavasti Sukunimi Etunimi Päiväys Saate. (Tässä on hyvä muistaa, että standardit vaihtelevat kustantajasta toiselle.)

***

Haluan vielä sanoa, että Liken kustannustoimittaja teki minuun suuren vaikutuksen ystävällisyydellään ja myös tavalla, jolla hän korosti käsikirjoituksen työstämisen olevan kustannustoimittajan ja kirjailijan tiiviin yhteistyön tulos. Likellä on, ainakin tämän näkemän perusteella, erittäin suuri kunnioitus kirjailijoitaan kohtaan. Siitä huolimatta että ilmeni, etten kirjoita Likelle tyypillistä genreä, tämä ei millään lailla näkynyt kustannustoimittajan mielenkiinnossa minua kohtaan ihmisenä. Loppujen lopuksi kävikin ilmi, että minulla ja Likellä on yllättävän paljon yhteistä. Tästä myös lisää myöhemmin!


Onko sinulla kysymyksiä kustannustoimittajalle? Olen Helsingin Kirjamessuilla vielä kaksi päivää ja tarkoitukseni on tavata vielä Teoksen, Kariston ja Tammen edustajat, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan. Kysymyksiä voi jättää minulle joko kommenttina tai Suomi24:n Kirjailijanalut-ketjussa.

Lue myös:

Suomen suurimmat kustantajat 2018

WSOY:n kustannustoimittajan vastauksia polttaviin kysymyksiin

Olen tällä viikolla Helsingin Kirjamessuilla, jossa käyn hieman haistelemassa, miten eri kustannusyhtiöt suhtautuvat aikuisemmille lukijoille suunnattuun fantasiaan, sitä kun julkaistaan Suomessa hyvin vähän. Sattuipa muuten, että Maaseudun Tulevaisuus -lehden toimittaja halusi haastatella minua työn alla olevaan romaanini liittyen, eli jos näette kameralle keikailevan wannabe-kirjailijan lehden sivuilla lähiaikoina, se saatan olla minä.

Minulla oli siis mahdollisuus käydä vartin mittainen keskustelu WSOY:n kustannustoimittajan kanssa. WSOY ei ole kustantamoista se, joka on selkeiten profiloitunut fantasian kustantajana, mutta halusin käyttää tilaisuuden hyväkseni kysyäkseni kysymyksiä, jotka ovat vaivanneet minua haaveillessani hetkestä, jolloin käsikirjoitus on lopultakin valmis ja voin lähettää sen kustantajalle. Olisi noloa, jos lähettäisin trilogian ensimmäisen vain saadakseni tietää, ettei siitä ole mitään iloa, koska kustantamo halua nähdä myös loput.

Tässä siis löyhästi mukaeltuna mitä kustannustoimittaja minulle kertoi. Sanasta sanaan en pysähtynyt kirjoittamaan hänen sanomaansa ylös.

Kuinka paljon on suunnilleen 350 sivuinen romaani laskettuna sanoissa?
Käsikirjoituksia harvoin arvioidaan sanamääräisesti. Pituuteen vaikuttaa myös paljon esimerkiksi fonttikoko, rivinvälit ja paperin koko. Yleensä kuitenkin jo esimerkiksi 280 liuskaa käsikirjoituksessa merkitsee helposti 400 sivua painettuna. 80 liuskaa taas olisi suunnilleen 150 sivua.

Miten WSOY:ssä suhtaudutaan keskeneräiseen kirjasarjaan?
Se riippuu täysin siitä, miten hyvä ensimmäinen osa on. Tämä on hyvin tapauskohtaista ja liittyy myös hyvin paljon siihen, kuinka vahvasti kustantamo uskoo siihen, että kirjailija pystyy saamaan kirjasarjan loppuun. Kuitenkin jos ensimmäinen osa koukuttaa, sopimus voidaan tehdä.

Mitkä ovat aloittelijan tyypillisiä virheitä käsikirjoituksen lähettämisessä?
Jokaisella on varmasti omat arkkisyntinsä, mutta yksi suuri ongelma on, jos kirjoittajalla on liian suuret luulot itsestään. Silloin esimerkiksi kustannustoimittaja ei voi auttaa ja tapaus on yksinkertaisesti toivoton. Usein ongelmia esiintyy myös muotoon, eli kielioppi ja oikeinkirjoitus saattavat olla hakosessa. On erittäin tärkeää, että kirjoittaja on ajatellut tarinaansa huolella.

Lukumäärällisesti kertoo paljon, että kustannustoimittaja lukee vuodessa helposti 1000 käsikirjoitusta. Näistä noin kolme päätyy julkasuun.

Luetaanko käsikirjoituksia alusta vai sattumanvaraisesti?
Ainakin tämä kustannustoimittaja lukee alusta. Jos teksti on pitkälti tajunnanvirtaa tai vahvasti tyylillistä, viidestä ensimmäisestä sivusta näkee jo, kannattaako lukea pidemmälle. Jos tarinassa taas on pitkä juonikaari, käsikirjoituksesta luetaan noin 20 sivua. Tekstistä kyllä näkee nopeasti, jos se on painokelvoton. Päätös pitää kuitenkin tehdä nopeasti, koska käsikirjoituksia on niin paljon.

Miten usein ja kuinka paljon tekstiä editoidaan sen hyväksymisen jälkeen?
Tämä on täysin riippuvaista kirjailijasta. Yhdessä ääripäässä joka viides virke täytyy korjata, toisessa 300 sivuisessa käsikirjoituksessa tarvitsee korjata vain parisenkymmenä merkkivirhettä. Osa teksteistä siis tulee kustantajalle hyvinkin valmiina.

Lue myös: 

Näin vältät yleisimmät virheet lähettäessäsi käsikirjoituksesi kustantamoon

Kuinka pitkä romaani on sopivan pitkä?

Suomen suurimmat kustantajat 2018

Inspiraation sietämätön keveys

On eräs opetus, jonka arvo on usein kirjoittajalle mittaamaton, ja se on tämä: he pystyvät kirjoittamaan. Ei ole merkitystä, onko syntynyt teksti hyvää vai huonoa, vaan merkitystä on sillä, että he oppivat kykenemänsä lyömään sanan sanan perään hyvinkin lyhyessä ajassa, kun vain pakottavat itsensä siihen. Olen vasta oppimassa hyväksymään tämän itsessäni. Pysähdyn helposti kyseenalaistamaan sen, mitä olen tekemässä, ja hukkaan sillä tavoin paljon voimavaroja, jotka olisin voinut käyttää ajatusteni muotoiluun.

Kasvamme sen ajatuksen kanssa, että taiteilijat "hakevat inspiraatiota", heillä on "inspiraatiota tuottava muusa" tai että he "kadottavat inspiraationsa" ja sitten heille tapahtuu jotakin kamalaa. Osalle tämä ehkä pitää paikkansa, mutta vielä useammin kyse on taiteellisen prosessin mystifioinnista, kun todellisuudessa kyse on siitä, että taiteilija saapuu joka päivä ateljeehensa tai työhuoneeseensa tekemään töitä, oli inspiraatiota tai ei. He tietävät, että saadakseen aikaan tulosta heidän on tartuttava kynään tai pensseliin ja tehtävä oma osansa.

Kirjailijalla ei ole varaa jäädä odottamaan inspiraatiota. Omasta romaanista haaveilevalle tämä on aivan yhtä paikkansapitävää. Tietyssä mielessä ensimmäinen kirja on tulikoe, jossa mitataan kirjoittajan itsehillintä. Kun pystyt kirjoittamaan loppuun minkä olet aloittanut, olet valmis kirjailija. Monesti elämä ei ole läheskään niin yksinkertaista, että voimme aamulla tarttua kynään (tai näppäimistöön) ja kirjoittaa myöhään iltaan. Käymme koulua tai olemme töissä, mutta säännöllinen kirjoittaminen on ainoa tapa, jolla voimme koskaan päästä päämääräämme. Kirjailijan ammatti syntyy siitä, että palaa joka päivä romaaninsa luokse ja tekee sen, mikä täytyy.

Lopuksi vielä Neil Gaiman, joka sanoo vielä saman asian minua paremmiin. Haastattelussa on myös muita mainioita ohjeita aloitteleville kirjailijoille:

Kirjoittamispäiväkirja, osa 6

Olin viikko sitten käsikirjoitukseni kanssa siinä pisteessä, että tekstiä oli niin niin paljon, etten enää tiennyt, mitä olin jo kirjoittanut ja mitä vain luulin kirjoittaneeni. Tarina eli mielessäni omaa elämäänsä, eikä jäänyt kysymään, otinko muistiinpanoja.

Kapinallisen hillitsemiseksi asensin käsikirjoitusohjelman, joka antoi minun tarkastella tekstiä jäsennellysti kohtaus kerrallaan. Samalla ohjelma myös paljasti armottomasti, kuinka lukuni olivat paisuneet tarinan edetessä kolmesta kohtauksesta kuuteen, sitten yli kymmeneen. Eipä ihmekään, että minulla on ollut vaikea pysyä tapahtumien tasalla. Vedän eteenpäin niin monitasoista narratiivia, että osa palasista uhkaa väkisinkin lähteä karkuun.

Sitten tartuin muistiinpanoihini, jotka olin kirjoittanut valmiiksi jo helmikuussa 2012. Tiedosto luetteli parin lauseen avulla koko tarinan alusta loppuun. Olin kuitenkin hylännyt alun ja mennyt aivan toiseen suuntaan. Liitin kohtauksenalut ohjelmaan ja mitä näinkään? Olin perillä! Olen juossut pitkän matkaa ja löysin itseni täysin yllättäen löytänyt itseni ympyrän alkupäästä.

Sitten tuli kriisi. En ollut valmis! Alkuni ontuu, keskikohtani on sekamelska. Mutta siellä loppu häämöttää.

Teksti on valmis...

...kun se ei ole enää kirjoittajassa. Sitä en voi sietää, kun joku katsoo, kun kirjoitan. Tuntuu kuin minussa olisi reikä, ja sisääni pällisteltäisiin. Teksti on valmis, kun se ei enää ole sisälläni -- kun voin itse katsoa sitä kauhua, inhoa tai häpeää tuntematta.

- esseisti Antti Nylén

...kun sen voi ohittaa. Teksi on valmis kun siihen ei enää suhtaudu kuin rakastettuun, arkkiviholliseen, murtovarkaaseen, lähiomaiseen tai eksään jota häpeää. Valmis teksti on kuin tuttu, jota kehtaa tervehtiä kadulla vastaan tullessa mutta jonka kanssa ei koe tarvetta pysähtyä juttelemaan.

- WSOY:n kustannustoimittaja Samuli Knuutti

Minun on aika päästää käsikirjoituksen alku levolle. Olen siinä määrin ollut tarinan lopun riivaama, etten ole enää johonkin aikaan pystynyt keskittymään muuhun. Niinpä alan nyt kirjoittamaan lopusta alkuun -- seuraan ympyrää taaksepäin. Kun tekstini kohtaavat keskellä, tuloksena on toivottavasti valmis raakile, jota pystyn ryhtymään editoimaan.

Lähde: HS TEEMA 3/2013: Lue ja kirjoita paremmin

Kuinka luominen joskus on kivuliasta

Kuulin tämän puheen alun perin monta vuotta sitten, jolloin se sai kyyneleet kohoaan silmiini. Nyt palatessani uudestaan sen luokse, sillä on yhä sama vaikutus minuun. Luominen on minulle usein erittäin tuskallinen prosessi, joka pahimmillaan syöksee minut toivottomuuden kautta jopa masennukseen. Matka tähän pisteeseen on jollakin tasolla ollut molemmanpuolista kamppailua minun ja romaanini välillä. Tarina, jota yritän kertoa, satuttaa minua melkein yhtä paljon kuin henkilöitä, joista siinä kerron.

En enää muista milloin, mutta kirjoitin aikoinani romaaniluonnokseni alkuun viestin tarinan päähenkilölle, jota olen kantanut mukanani mieleni perukoilla viimeiset kymmenen vuotta:

Rakastan sinua kaikista koukeroista huolimatta, johon minun täytyy sinut vetää. Rakastan säälittäviä hetkiäsi, hulluuttasi ja kaikkea mitä se edustaa. Mutta ole kiltti, älä tee tästä liian vaikeaa, älä taistele vastaan. Tarvitsen tämän tarinan – ja sinä ansaitset sen. Tule ulos.
Minä haluan kertoa tämän tarinan. Kaikki muu, jota väitän, on pelko joka puhuu.

Sinä olet kaunis.

Jossakin matkan varrella olen myös saanut häneltä vastauksen.

Anna itsellesi aikaa. Anna sen kasvaa, älä kiirehdi sitä. Se on ulottuvillasi, aivan sormiesi päällä. Anna itsesi muistaa.

Tiedosto, josta tämän löysin, on päivätty syyskuulle 2010. Sain tänä kesänä täysin varoittamatta valmiiksi koko sen tarinakaaren, jonka kanssa olin kamppaillut niin pitkän aikaa. Vastaus moneen ongelmaani on ollut katsoa takaisin alkuperäisiin teksteihini ja muistuttaa itseäni siitä, mikä kohtauksessa on ollut minulle merkittävää. En voi väittää oppineeni irrottamaan itseäni luovasta prosessistani, mutta olen viimeisen kesän aikana alkanut hyväksyä sen, että kun teen vaadittavan työn, palaset loksahtavat ennen pitkään omille paikoilleen. Varsinainen kirjoittaminen on helppoa, kun epäuskon ja pelkojen alta on louhinut esiin sen, mistä todellisuudessa täytyy kertoa.