10. toukokuuta 2019

Kirjoittajakoulutukset Suomessa



Kiitokset Satakunnan soveltavan sanataiteen läänitaiteilijalle Karoliina Suoniemelle, joka esitteli kirjoittajakoulutuksia Helsingin aikuisopiston ja Nuoren Voiman Liiton järjestämässä Esikoiset esiin! -tapahtumassa, ja jonka taustatyöhön tämä listaus pohjautuu. Olen tähän laajentanut ja jäsennellyt esityksen sisällön blogiin sopivaan muotoon — kaikki virheet ovat omiani.

Erilaisten kirjoittamiskurssien ja -koulujen määrä ja suosio ovat viime vuosina olleet nousussa. Kaksi vuotta sitten Aamulehti uutisoi, että kirjoittajakursseille on nyt tunkua, kun aiemmin kurssien järjestäjät joutuivat odottelemaan, että kurssit täyttyisivät.

Kurssien määrästä huolimatta tieto niistä ei aina kiri kiinnostuneille asti. Olen tähän pyrkinyt tuomaan ne, joilla on kirjoittamiseen liittyvää kurssitarjontaa joka vuosi, mutta tämäkään listaus ei ole millään tapaa täydellinen. Luettelosta puuttuvat monet paikallisyhdistykset ja kansalaisopistot, joten jos omalla paikkakunnallasi on säännöllistä opetustarjontaa, joka on tässä jäänyt huomaamatta, jätä suosituksesi ihmeessä kommentteihin niin päivitän artikkelin tarvittaessa.

Selailun helpottamiseksi olen merkinnyt kurssitarjoajien sijainnit karttaan. Kannattaa kuitenkin huomata, että monet kurssien järjestäjät toimivat usealla paikkakunnalla tai järjestävät verkkokursseja. Ei siis kannata lannistua, jos omalla paikkakunnalla ei ole yhtään järjestäjää, sillä etäopintoja on tarjolla todella hyvin.

Sisällysluettelo



* * *

Turun yliopisto



Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan alla toimii luovan kirjoittamisen linja, joka sisältää perus- että aineopinnot (25 + 35 op). Yliopistolla kirjoilla olevat voivat hakea linjalle osallistumalla kirjoituskurssiin, jonka päätteeksi 14 hakijaa pääsee sisään sivuaineeseen. Opinnot sisältävät proosan, draaman, lyriikan ja tietokirjoittamisen kirjoittamisen, ja kurssien aikana kirjoittajat saavat palautetta toisiltaan ja kurssien opettajilta. Tavoitteena on tuottaa opintojen lopuksi viimeistelty käsikirjoitus, esimerkiksi romaani tai tietokirja.

Kirjoittamisen opinnot voi myös käydä avoimen yliopiston kautta. Luovan kirjoittamisen perusopinnot (25 op) ovat tarjolla paitsi Turussa, myös ainakin Helsingissä, Tampereella, Kainuussa, Pohjanmaalla ja Lapissa. Myös aineopinnot (35 op) voi löytää useilta paikkakunnilta. Kurssit käydään valtaosin lähiopetuksena yhteistyössä paikallisen koulun tai opiston kanssa. Kurssikokonaisuuden hinta vaihtelee paljon järjestäjän mukaan. Esimerkiksi suoraan Turun yliopiston kautta käydyt perusopinnot maksavat noin 350 euroa, kun taas Helsingissä ne kustantavat jopa yli 800 euroa.

Kannattaa huomata, että sama kurssikokonaisuus on myös erilainen riippuen siitä, missä se järjestetään. Esimerkiksi HEO Helsingissä järjestää vuoden kestävän koulutuksen, joka perustuu Turun yliopiston kursseihin, ja jossa keskitytään erityisesti elokuvakäsikirjoittamiseen. Muissa tapauksissa yliopistokurssit tulevat muun kirjoittamisopetuksen kyljessä. Kurssien kuvaukset kannattaa siis lukea huolella järjestäjien verkkosivuilta.

Yliopiston avoimet kurssit ja järjestäjät: https://nettiopsu.utu.fi/avoin/opas/

Luovan kirjoittamisen linja: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/humanistinen-tiedekunta/luova-kirjoittaminen


Jyväskylän yliopisto



Jyväskylän yliopisto tarjoaa kolmevuotisen kirjoittamisen kandiohjelman (180 op), johon sisältyy paitsi kirjoittamista, myös kirjallisuustieteen ja viestinnän opinnot. Haku tapahtuu kahdesti vuodessa, ja opintoihin hyväksytään kerralla 50-75 opiskelijaa.

Valinnaisten kurssien avulla opiskelijat voivat suuntautua proosaan, draamaan, lyriikkaan tai tietokirjoittamiseen, ja kolmen vuoden päätteeksi tehdään kandidaatintutkielma jotakin tutkimusaiheesta. Lähiopetus tapahtuu iltaisin ja viikonloppuisin, tai kaikki opinnot voi halutessaan suorittaa kokonaan etänä.

Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden opiskelijat voivat myös suuntautua kirjoittamiseen. Suuntautumisen voi tehdä sekä kandi- että maisterivaiheessa, eikä kurssien ottamiseen tarvita erillistä hakemusta. Kirjoittamiseen ei tätä kautta ole olemassa erillistä opetussuunnitelmaa, vaan kurssit valitaan kirjallisuuden syventävinä opintoina.

Kirjoittamisen opinnot lisäksi käydä Jyväskylän avoimen yliopiston kautta. Kursseja voi ottaa yksittäin tai kokonaisuuksina (perusopinnot 30 op, aineopinnot 35 op). Opintomaksu perusopinnoista on 300 euroa ja aineopinnoista 350 euroa. Opintoihin haetaan kahdesti vuodessa, ja kurssit voi suorittaa joko verkossa tai lähiopetuksena; lähiopetusta on tarjolla sekä Jyväskylässä että Helsingistä.

Avoimen yliopiston opinnot voi käydä myös kansalaisopistojen kautta. Kursseja on ollut tarjolla muun muassa Oriveden opistossa, Työväen akatemiassa, Hämeen kesäyliopistossa ja Etelä-Pohjanmaan opistossa.

Kirjoittamisen opinnot avoimen yliopiston kautta: https://www.avoin.jyu.fi/fi/opintotarjonta/kirjoittaminen

Kirjoittamisen kandiohjelma: https://www.jyu.fi/ops/fi/hytk/kirjoittamisen-kandidaattiohjelma


Taideyliopisto



Taideyliopiston tarjoama kirjoittamisen maisteriohjelma (120 op) on Suomessa uusi tulokas. Opinnot kestävät kaksi vuotta ja soveltuvat paitsi kirjoittajille (kursseilla käsitellään mm. proosaa, lyriikkaa tai esseitä), myös esimerkiksi taidekritiikkiä opiskeleville. Maisterinopinnot voi käydä minkä tahansa kandidaatintutkinnon päälle, eli aiempien opintojen ei täydy olla kirjoittamisen opintoja.

Taideyliopistossa opiskelu painottuu paljon tutkimukseen ja kirjoittamisen uusiin ilmaisumuotoihin, ja omaa taiteellista työtä tarkastellaan paitsi osana muuta taidetta, myös laajemmin yhteiskuntaa. Opintojen pohjalla on jokin oma kirjoitusprojekti, kuten romaanikäsikirjoitus tai runokokoelma, jota työstetään opintojen edetessä. Kurssitarjontaan kuuluu esimerkiksi 15 opintopisteen laajuinen Proosan mestarikurssi, jossa opetellaan kirjoittamisen tekniikoita ja pyritään löytämään oma tyylinsä ja omat vahvuutensa. Lisäksi kurssilla luetaan toisten opiskelijoiden tekstejä, ja kurssilla käy vierailevia kirjailijoita puhumassa omasta työstään ja tekniikoistaan.

Tietoa kirjoittamisen maisteriohjelmasta: https://www.uniarts.fi/kirjoittamisen-opinnot


Kriittinen korkeakoulu



Kriittinen korkeakoulu tarjoaa kaksi vuotta kestävän kirjoittajakoulun, joka on suunnattu pääasiassa proosan ja lyriikan kirjoittajille, jotka pyrkivät ylittämään kustantamojen julkaisukynnyksen. Teksteistä saa palautetta opettajilta, jotka itse ovat yleensä joko kirjailijoita tai kustannustoimittajia. Luennot käsittelevät erilaisia kerronnan tekniikoita kuten rakennetta, teemaa ja juonta, ja kirjoittajakoulussa käsitellään myös yleisiä kirjallisuudentutkimusta kuten kirjallisuushistoriaa. Opetus tapahtuu viikonloppuisin, arkipäivisin on voi olla joitakin yksittäisiä opettajan vastaanottoja.

Koulutus maksaa vähän päälle 1200 euroa lukuvuotta kohti, mutta vähävaraisille, erityisen lahjakkaille hakijoille voidaan tehdä poikkeuksia. Ohjeet tästä ja hakemisesta yleensä löytyvät vuosittain kirjoittajakoulun hakuohjeista.

Tietokirjallisuutta kirjoittaville Kriittisellä korkeakoululla on oma erillinen tietokirjoittajakoulu. Lukuvuoden kestävä koulutus muodostuu 3-4 hengen työpajoista, joiden avulla omaa käsikirjoitustaan hiotaan julkaisukuntoon. Koulussa on vierasluentoja eri tietokirjoittamisen aihepiireihin liittyen, kuten tietokirjailijan työstä, tekstin rakenteista ja kerronnallisista tekniikoista.

Tietokirjoittajakouluun hyväksytään hakemuksen perusteella vuosittain 12 opiskelijaa. Koulutus maksaa yhteensä 950 euroa.

Kriittisellä korkeakoululla on lisäksi kaikille avoin arvostelupalvelu. Arvostelupalveluun voi lähettää proosaa, lyriikkaa tai draamaa, ja palvelun hinta vaihtelee 70:stä eurosta suunnilleen 160 euroon (max 400 sivua).

Kirjoittajakoulu (kauno): http://kriittinenkorkeakoulu.fi/kriittinen/koulutus/kirjoittajakoulu/

Tietokirjoittajakoulu: http://kriittinenkorkeakoulu.fi/kriittinen/tietokirjoittajakoulu/

Arvostelupalvelu: http://kriittinenkorkeakoulu.fi/kriittinen/arvostelupalvelu/


Oriveden opisto



Oriveden opiston kirjoittajakoulutus tapahtuu Tampereella yhteistyössä Ahlmanin opiston kanssa. Oriveden opistossa voi käydä lukuvuoden mittaisen kirjoittajalinjan, jossa opiskellaan proosan, lyriikan ja draaman kirjoittamista ja saadaan viikoittaista ryhmäpalautetta. Linjalla on myös mahdollista suorittaa Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen perusopinnot (30 op).

Kirjoittajalinjalle osallistumiseen vaaditaan hakukokeen läpäisyä. Opinnot kestävät yhteensä 37 viikkoa ja maksavat suunnilleen 75 euroa / viikko (tai 135 euroa, jos valitsee myös ruoan ja majoituksen). Opetus sisältää ryhmäopetuksen lisäksi seitsemän henkilökohtaista palautekertaa, minkä päälle voi halutessaan maksaa 120 euroa tunnin lisäohjauksesta.

Kun näiden lisäksi lasketaan 100 euron materiaalilasku, maksaa kirjoittajalinja vuodessa noin 2800-5000 euroa kokonaisuudessaan (riippuen majoittuuko opistolla vai ei).

Orivedellä/Ahlmanilla on myös yksittäisiä kursseja sekä etänä että lähiopetuksena. Lähiopetusta on Tampereen lisäksi myös Helsingissä. Kursseille osallistumiseen ei vaadita hakukokeen läpäisyä. Verkkokurssit maksavat arviolta 360 euroa, viikonloppukurssit vähän alle 200 euroa, ja kesäkurssien hinta vaihtelee 200 eurosta 500 euroon riippuen opetuksen pituudesta. Kaukomatkaajien kannattaa lasketa hintaan mukaan myöskin majoitus.

Helsingin tai Tampereen seudulla asuville on lisäksi tarjolla vapaa kirjoittajakoulu, joka järjestetään lukuvuoden mittaisena monimuoto-opetuksena. Vapaan kirjoittajakoulun tavoite on auttaa kirjoittajia tuottamaan ensimmäinen käsikirjoitusversio vaikkapa romaanista tai novellikokoelmasta. Koko vuoden osallistuminen maksaa noin 640 euroa.

Vuoden mittainen kirjoittajalinja: http://www.ahlman.fi/kirjoittajalinja

Verkkokurssit: http://www.ahlman.fi/verkkokurssit

Monimuotokurssit: http://www.ahlman.fi/kirjoittamisen-monimuotokoulutus

Lyhyet lähikurssit: http://www.ahlman.fi/kirjoittajakurssit

Kesäkurssit: http://www.ahlman.fi/kesakurssit


Viita-akatemia



Tampereen seudun työväenopistossa toimivalla Viita-akatemialla on kolmevuotinen kirjoittajakoulutus, johon valitaan vuosittain 15 osallistujaa. Opetus tapahtuu aluksi viikonloppuisin, mutta kolmantena opetusvuonna kursseja on arki-iltaisin. Koulun aikana opiskellaan kirjoittamisen teoriaa ja tehdään kirjoitusharjoituksia, saadaan teksteistä vertaispalautetta ja haetaan omaa kirjoitustyyliään.

Viita-akatemialla on myös yksittäisiä kursseja ja kirjoittajaryhmiä. Yksittäisen kurssin hinta on tyypillisesti alle sata euroa. Viita-akatemian kurssit löytyvät Tampereen seudun työväenopiston kurssitarjottimesta hakusanalla "Viita-akatemia".

Viita-akatemia: https://www.tampere.fi/tyovaenopisto/kurssit/taide/kirjoittaminenviita-akatemia.html


Päätalo-opisto



Päätalo-opistolla on vuoden mittainen luovan kirjoittamisen koulutus, joka koostuu neljästä lähiopetusjaksosta ja verkko-opinnoista. Koulutukseen pääsyyn vaaditaan hakukokeen läpäisemistä, ja koulutus maksaa 500 euroa. Lähiopetus koostuu luennoista ja keskustelusta, ja kurssin mittaan kirjoittajat saavat palautetta toisiltaan ja ohjaajalta.

Opistolla on myös yksittäisiä kirjoittamiskursseja Taivalkoskella ja Oulussa. Kurssit ovat yleensä viikonlopun mittaisia ja maksavat 100-200 euroa.

Päätalo-opisto: http://www.taivalkoski.fi/palvelut/kirjoittajakoulutus


Revontuli-opisto



Revontuli-opisto ja Lapin kirjallisuusseura järjestävät kirjoittamisen kursseja lähiopetuksena ja verkossa. Kurssien tavoitteena on tukea kirjallista luovuutta ja auttaa oman äänen löytämisessä. Opetus muodostuu kirjoitustehtävistä, teorian opiskelusta ja ryhmäpalautteesta. Kurssien hinnat ovat tyypillisesti alle 200 euroa. Ryhmiä on järjestetty muun muassa proosan tai draaman kirjoittajille, elokuvakäsikirjoittajille ja fantasiakirjoittajille.

Revontuli-opistolla on myös ollut pitempiä kursseja, joissa teksti työstetään ideatasolta opettajan ohjauksessa valmiiksi käsikirjoitukseksi. Kurssit ovat olleet hinnaltaan alle 400 euroa.

Revontuli-opisto: http://www.revontuliopisto.fi/kurssit/kirjallisuus/


Vantaan sanataidekoulu



Vantaan sanataidekoulu järjestää monenlaisia kirjoittajakursseja ja -ryhmiä sekä sanataiteen kursseja. Opetusta on sekä aikuisille että lapsille ja nuorille. Tavoitteellisille kirjoittajille löytyy muun muassa puolen vuoden mittaisia kursseja, joissa opetellaan kirjoittamaan proosaa ja pääsemään yli tyhjän paperin kammosta. Kurssit maksavat noin 200 euroa lukukautta kohti.

Sanataidekoululla on myös välillä tiettyyn aihepiiriin liittyviä kursseja esimerkiksi nuorten- ja lastenkirjan kirjoittamisesta tai juonivetoisen tarinan laatimisesta. Useimmille kursseille voi osallistua yhden kerran ilmaiseksi.

Vantaan sanataidekoulun alaisuudessa on myös arvostelupalvelu. Palvelun hinta ja lähetettävien sivujen määrä vaihtelevat sen mukaan, miten syvällistä palautetta on pyytämässä. Palaute jakautuu aihepiirin mukaan esimerkiksi henkilöhahmoihin, juoneen ja kertojaääneen. Aihepiirejä voi myös valita monta samaan aikaan, jolloin hinta tietenkin nousee. Palautetta voi saada proosan lisäksi myös runoudesta.

Peruspalautteen hinta taas alkaa 130 eurosta (1 euro / liuska) ja nousee käsikirjoituksen pituuden mukaan. Syventävän palautteen hinta on 160 euroa, ja jokainen lisäaihe maksaa 100 euroa. Hinta kattaa sata liuskaa, siitä ylöspäin palaute maksaa euron liuskaa kohden.

Aikuisille suunnatut kurssit: http://sanataidekoulu.fi/opetus/aikuiset/

Lasten ja nuorten ryhmät: http://sanataidekoulu.fi/opetus/lapset-ja-nuoret-7-18-v/

Arvostelupalvelu: http://sanataidekoulu.fi/kurssit/kurssi/arvostelupalvelu/


Nuoren Voiman Liitto



Nuoren Voiman Liitto tarjoaa yksittäisiä kursseja vaihtelevista aiheista. Liitolla on ollut muun muassa sanataidepajoja, lavarunoutta ja esseiden kirjoittamista. Osa kursseista on maksuttomia. Taustalla toimivaan yhdistykseen voi liittyä maksamalla 20 euron jäsenmaksun, jolloin kursseista saa alennusta.

Helsingissä kokoontuu säännöllisesti eri-ikäisille kirjoittajille suunnatut kirjoittajaryhmät. Ryhmiin osallistuminen maksaa nuorille 110 euroa ja aikuisille 60 euroa. Kirjoittajaryhmissä saadaan ryhmäpalautetta, opetellaan kirjoitustekniikkaa ja opitaan kirjallisista lajeista. Ryhmäkoot ovat melko rajatut, mutta kuka tahansa voi päästä mukaan ilmoittautumalla ensimmäisten joukossa. Vapaita paikkoja voi myös lukuvuoden mittaan tiedustella ryhmien ohjaajilta.

Nuoren Voiman Liitolla on lisäksi arvostelupalvelu, johon voi lähettää proosaa ja lyriikkaa. Palaute kohdistuu pääasiassa tekstin kieleen ja kirjalliseen tyyliin. Palveluun suositellaan lähetettäväksi korkeintaan 150 liuskaa. Hinta on liittoon kuulumattomille 60 euroa plus 0.55 € / liuska, eli sadan sivun mittaisen tekstin palaute maksaisi esimerkiksi 115 euroa.

Nuoren Voiman Liitto järjestää vuosittain myös paljon kirjallisuustapahtumia ympäri Suomea.

Kirjoittajaryhmät: https://nuorenvoimanliitto.fi/kirjoittajaryhmat

Arvostelupalvelu: https://nuorenvoimanliitto.fi/arvostelupalvelu

Tapahtumakalenteri: https://nuorenvoimanliitto.fi/tapahtumat


Kirjan talo



Turun Kirjan talolla on tarjolla opetusta niin aloittelijoille kuin julkaisukynnyksen ylittämistä yrittäville. Taustalla toimivaan yhdistykseen voi liittyä maksamalla 25 euron jäsenmaksun, jolloin kursseista saa alennusta. Opetusta on tarjolla aikuisten lisäksi lapsille ja nuorille.

Kirjan talolla on lukuvuoden kestävä Kirjailija-akatemia, johon otetaan hakemuksen perusteella vuosittain 14 osallistujaa. Lähiopetukseen on mahdollista osallistua myös etänä videopuhelun avulla. Lukuvuoden lopuksi osallistujien tekstejä julkaistaan novelliantologiana. Kirjailija-akatemia maksaa noin 1000 euroa, opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset pääsevät puoleen hintaan.

Tarjolla on myös kirjoittajapiirejä proosasta ja runoudesta kiinnostuneille. Osallistumismaksut ovat vähän alle 200 euroa ja kattavat kuusi tapaamiskertaa lukuvuodessa. Piireissä ratkotaan kirjoittamisen ongelmia yhdessä ohjaajan kanssa, tehdään kirjoittamisharjoituksia ja saadaan teksteistään palautetta ohjaajalta ja ryhmältä. Kirjan talolla on myös järjestetty tiettyyn genreen tai aiheeseen liittyviä hautomoita, kuten spekulatiivisen fiktion hautomo, jossa opeteltiin kirjoittamaan novelleja spefikirjailijoiden opastuksella.

Kirjailija-akatemia: http://www.kirjantalo.org/kirjoittajille/akatemiat-ja-hautomot/kirjailija-akatemia/

Kirjoittajapiirit: http://www.kirjantalo.org/kirjoittajille/kirjoittajapiirit/

Kirjoittajakurssit: http://www.kirjantalo.org/kirjoittajille/kirjoittajakurssit/

Akatemiat ja hautomot: http://www.kirjantalo.org/kirjoittajille/akatemiat-ja-hautomot/


Suomen sanataideopetuksen seura



Maininnan ansaitsee lopuksi myös Suomen sanataideopetuksen seura. Seuran tavoite on edistää sanataiteen harrastusta Suomessa, ja seuran sivuilla on luettelo yhteisöjäsenistä ja yhteistyökumppaneista, joilta voi käydä etsimässä kursseja ja tapahtumia omalta alueeltaan: http://www.sanataide.fi/


* * *


Jäikö jokin tuntemasi kirjoittajakoulutus listalta? Ota yhteyttä tai ilmoita kurssista kommenteissa! Vanhentuneista tiedoista kannattaa myöskin huomauttaa, jos lista ei näytä enää ajantasaiselta.

15. huhtikuuta 2019

Editointipäiväkirja #2, osa 4

Luennoilla ehtii haaveilla keskeneräisistä kohtauksista.
I love deadlines. I like the whooshing sound they make as they fly by.
— Douglas Adams
Onpa ollut kevät! Asetin itselleni vuodenvaihteessa tavoitteen, että raivaisin arjestani pois kaiken paitsi tarpeellisimman ja omistaisin aikani käsikirjoituksen hiomiseen, mutta kuten suunnitelmat yleensä, tämäkään ei selvinnyt varsinaisesta tulikokeesta eli toteutuksesta.

Suurin virhelaskelmani olivat yliopisto-opinnot; huomasin joutuvani sittenkin ottamaan kursseja vuoden ensimmäiselle periodille, mikä merkitsi, että tyhjät päiväni kalenterissa eivät äkkiä olleetkaan tyhjiä. Tekstin kypsyttely vie aikaa, ja kun tätä aikaa ei olekaan, kaikki hidastuu ja vaikeutuu.

Henkilökohtaiset muistiinpanoni paljastavat armotta, kuinka vaikeaa tekstiin oli aluksi päästä sisään: päivittäiset sanamääräni tippuivat satoihin, kun ne tavallisesti häilyvät muutaman tuhannen paikkeilla. Olen poikkeuksellisesti päättänyt julkaista nämä päiväkirjamerkintäni sellaisinaan, koska uskon olevan arvokasta, että luovasta työstä puhutaan sellaisena kuin se todellisuudessa arjessa näyttäytyy — risuineen ja ruusuineen kaikkineen. Ehkä näistä ajatuksista on jollekulle vertaistukea, ja toisaalta ne ehkä avaavat kirjallisen työn tuskia niille, jotka eivät niitä itse harrasta.

Nyt uskon löytäneeni jälleen kirjoittamisen rytmin, mutta pyrin ottamaan keväästä opiksi: kirjoittamisen täytyy tapahtua omalla tahdillaan. Uudet luvut vaativat perusteellista suunnittelua — siinä missä vanhat luvut ovat käyneet läpi jo kolme, kuusi, joskus kymmenenkin luonnosta vuosien mittaan, näiden uusien lukujen täytyy päästä samaan päivissä tai viikoissa. Blogin säännölliset lukijat tietävät, että jaoin esilukijoiden palautteen jälkeen alkuperäisen käsikirjoituksen kahtia ja suunnittelin ensimmäiselle osalle uuden keskikohdan ja lopun. Nyt työstettyäni tätä uutta käsikirjoitusta joitakin kuukausia uskon, että päätös oli välttämätön, vaikka se merkitseekin valtavasti työtä: laskelmani mukaan tarvitsen 50 000 uutta sanaa, ja lisäksi 20 000 - 30 000 sanaa vaativat perusteellista uudelleenjäsentelyä.

Ajankäytöllisesti voidaan siis oikeastaan puhua kokonaan uudesta kirjasta, eikä sellainen synny kuin pitkäjänteisyydellä, kun työn täytyy tapahtua opintojen sanelemilla ehdoilla. Pian onneksi periodi loppuu ja siirrytään kesäkauteen, jolloin kurssien työmäärä jonkin verran kevenee.

Kaiken kaikkiaan tämä merkitsee, että jonkin on pakko antaa myöten. Ja se asia, joka tällä hetkellä antaa eniten myöten, on tämä blogi. Niin paljon kuin haluaisin julkaista jotakin joka toinen viikko, artikkeleita tulee tänä kevään ja kesän aikana ilmestymään vain säännöllisen epäsäännöllisesti.

Toivon, että tilanne muuttuu, sillä minulla on tälle vuodelle useita projekteja, jotka toivon voivani jakaa kanssanne kun ne ovat valmiit. Niihin liittyy tavan mukaan valtavasti selvittelytyötä ja varsinkin haastattelut ovat korvaamaton tiedonlähde artikkelien valmistelutyössä, eli jos siis satut olemaan kirjailija tai työskentelet kirja-alalla, haluaisin mielelläni kuulla sinusta! Olen huomannut, että ihmiset harvoin tajuavat, kuinka paljon arvokasta kokemusta heille on salavihkaa kertynyt, mutta jollekulle toiselle noiden kokemusten kuuleminen on usein kullanarvoista.

Samalla periaatteella jaan siis oman kokemukseni sellaisena kuin se kuluneen kevään on ollut, mahdollisimman sensuroimattomana. Olen siis pyrkinyt olemaan eritoimatta itseäni silloinkin, kun olisi ollut houkuttelevaa tehdä niin, mistä seuraa, että olen muuttanut tekstiä alla ainoastaan kieliopin osalta ja jättänyt sen muutoin alkuperäismuotoon.

* * *

Yksi kirjallinen kevät

Elämä. Sanotaan että se on täynnä häitä ja hautajaisia, mutta harvoinpa elämä on näin täyttänyt itsensä. Sillä samalla hetkellä kun suljin elämäni yhdet tulvaportit, toiset paukahtivat auki sellaisella voimalla, ettei muuta tavoitetta enää jäänyt kuin yrittää olla hukkumatta.

Niin vähän me ihmiset luulemme voivamme hallita maailmaa! Oma hybrikseni on saanut kevään mittaan lommon toisensa perään: niin moni asia on kontrollin ulkopuolella, ja mikä pahinta, ne kaikki syövät sitä arvokkainta, henkistä energiaa. Kun tuli päivä, kun en enää noussutkaan pelkän tahdonvoiman varassa sängystä, oli pakko heittää toiveet nopeasta uudelleenkirjoituskerrasta ja vain keskittyä hengittämään. Päivä kerrallaan. Päiviä tulee lisää. Päivät eivät lopu vielä pitkään aikaan.

Neil Gaiman on muistaakseni Unohdettujen jumalien esipuheessa sanonut, että jokaista romaania kirjoittaessaan hän joutuu opettelemaan romaanin kirjoittamisen kokonaan alusta. Jokainen romaani on niin erilainen, etteivät samat säännöt pädekään. Tämä on minulle aina käynyt järkeen.

Silti se ei valmistanut minua siihen, että jokainen saman romaanin uudelleenkirjoituskerta olisi aivan samalla tapaa täysin erilainen. Järkihän sen jälkikäteen sanoo, että näin on oltava, mutta miten ihmeessä kirjoitustahti putoaa tuhansista sanoista satoihin? Siis sellaisinakin päivinä, kun istuu läppäri sylissä kuusi, kahdeksan, kymmenenkin tuntia.

Se ei tunnu samalta romaanilta. Ei, vaikka juoni on sama, henkilöhahmot ovat samat. Olen jonkin uuden äärellä jota en vielä ymmärrä. Ehkä se on ääni, koska nyt raakateksti ei enää riitä, eikä proosakaan voi enää olla vauhdissa kokoon heitettyä. Nyt jokaisella sanalla on paino.

Yritin ehdottaa itselleni, että kirjoittaisin vielä yhden raakileen, mutta se ei enää riitä. Jokin vaisto sanoo, että se olisi pelkkää välttelykäyttäytymistä. Nyt ei enää auta muu kuin mennä suurta tuntematonta päin. Valot on sammutettu. Nyt on pakko kävellä, ei juosta.

Ja varmasti sanoja olisikin tullut paperille jolleivät elämän perustotuudet olisi tulleet vastaan. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa kalenteriini matematiikankurssi, koska tuo kurssi on täysin välttämätön ajoissa valmistumiselle. Niin paljon kuin haluaisin, en voi viivästyttää opintoja puolella vuodella kirjoittamisen vuoksi. Uhraus täytyi tehdä.

Ongelma on, että viikoittaisten tehtävien tekemiseen kuluu minulta kolme täyttä päivää. Aamusta iltaan. Sen jälkeen olen niin ahdistunut ja uuvuksissa, että kun ne häät ja hautajaiset, lääkärinkäynnit, luennot, kauppareissut ja muut pakottavat tapahtumat ovat ohi, en pysty enää asettumaan pääni sisällä elävien henkilöiden nahkoihin. Olen valmis riisumaan omani ja katoamaan maailmasta.

Kadunko? En. Luulen, että katuisin enemmän, jos yrittäisin nähdä vähemmän vaivaa tekstin hionnan eteen. Olen vihdoin kuorimassa esiin kaikki nyanssit, kaikki mukana kulkeneet ajatukset, jotka eivät ole päässeet pintaan koska olen pelännyt päästää ne sinne milloin minkäkin tekosyyn varjolla.

Mutta jos tämä uudelleenkirjoituskerta ei tuota tekstiä, jonka voin hyvällä omallatunnolla päästää käsistäni eteenpäin, on aika vaihtaa tarinaa. Tai viedä opinnot loppuun sen sijaan että uhraan kaiken, mikä minulta liikenee, kaiken aikaa.

Samalla tietysti haaveilen jo maisterin opinnoista. Kirjallisuustieteen luennot ovat niin valtava henkireikä. Siellä unohdan oman kyseenalaistukseni ja pelkoni, että olen tekemässä jotakin mitä kukaan ei lue tai ymmärrä. Jokainen luentokalvo tuo perspektiiviä. En ole yksin, olen osa jotakin. Asioille, joille luulin ettei ole sanoja, on olemassa sanat. Siinä missä luovan kirjoittamisen oppaat ovat auttaneet luottamaan vaistoonsa ja käyvät tuon tuostakin tunteisiin, kirjallisuustieteen luennot opettavat kylmää analytiikkaa. Kirjallisuustieteessä kirjailija on jo kuollut, eläköön lukija. Olen vähän aikaa vapaa.

* * *

Olen alkanut oppia oman tekstini diagnosointia. Huomaan nyt yhä useammin, missä vika piilee ja osaan sanoittaa sen itselleni ja muille. Ei enää "en jostain syystä vain pidä siitä" vaan "tämän kohtauksen konflikti ratkeaa antiklimaattisesti". Tekniikan opiskelusta ja kirjoitusoppaista on hyötyä. Taidot ovat vähitellen kehittyneet ja olen saanut itsevarmuutta siihen, että ainakin oman tekstini kohdalla vaistoni on useimmiten oikeassa. Paras ratkaisu saattaa vaatia aivoriihtä aviomiehen kanssa, koska tarvitsen lukijan perspektiiviä, ja niin sen täytyy olla. Saan testattua ratkaisuja, perusteltua itselleni mitä olen tekemässä ja miksi. Saan asetettua itseni oikeaan kontekstiin: en kappaleen tai kohtauksen tasolla, vaan kirjan.

* * *

Palaset loksahtelevat paikoilleen, yhä pienemmät palaset. Resonanteimmat palaset. Kaikki on yhä sumua, mutta kuljen nyt eteenpäin enkä ympyrää, kuin vaisto ohjaisi kun ennen oli pelkkää epävarmuutta. En joudu enää arvailemaan, vaan tiedän. Vaikken aina tiedä mitä etsin, tiedän, milloin olen löytänyt sen.

* * *

Kirjoittaminen vaatii ajattelua. Ajattelu vaatii aikaa. Aika vaatii vapautta. Aivojen täytyy voida olla rauhassa, jotta pohdinnalle jää aikaa. Luovuus syntyy hitaasta kypsyttelystä.

Ja eteenpäin on menty — vaan ei vauhdilla. Yliopistotason matematiikka on nimittäin sekin luovaa ongelmanratkaisua. Ja kun toisen näistä deadline on ensi viikolla ja määrittää saatko rahaa siinä kuussa, ylevät uhraukset eivät jousta. On tehtävä töitä, jotta voi kirjoittaa. Tämä on monen ammattikirjailijan arki, niiden bestsellerienkin. Seurasin jännityksellä heitä tuttujani, jotka hakivat apurahoja tänä vuonna päästäkseen tästä oravanpyörästä, ja tunsin jokaisen hylsyn kuin omani koska enemmän kuin koskaan aiemmin, tänä keväänä olisin toivonut voivani pysäyttää kaiken. Mutta kun kaikki mikä on jo pysäytettävissä on jo pysähtynyt, sinun paikkasi on oppia työskentelemään sen puitteissa. Ja jos yhteiskunta saa päättää, kiittämään siitä vähästä, jonka olet saanut.

Ja on paljon, josta todella olen kiitollinen, niin yhteiskunnan kuin läheisteni puolelta. Ilman noita kahta en voisi kirjoittaa lainkaan, tai jos kirjoittaisin, se olisi niin kurjaa etanatahtia, että ideat ehtisivät kuihtua kun ovat vasta itäneet; kun ne ovat tuoreita ja taipuisia ja aurinko paistaa luovan elämän yllä, mutta kirja vaatii kuukausia, vuosia, ja siinä ajassa se joskus puutuu niin, että luovuttaminen ei ole kaukana. Täällä blogissakin on nähty näitä synkkiä hetkiä, ja ne on ylitetty. Nyt on kevät niin ulkona kuin paperilla, mutta se on saanut minut myöskin pohtimaan: milloin tarpeeksi on liikaa? Mikä lasketaan siihen, että on antanut jollekin sata prosenttia?

Usein, kun kirjailijoilta kysytään, milloin kirja on heistä valmis, vastaus on kaksitahoinen. Ensimmäinen vastaus on "ei koskaan, aina voi löytää jotakin muutettavaa", ja tähän olen aina samaistunut. Mutta tämä vastauksen toinen puoli on osoittautumassa saman kolikon kääntöpuoleksi ja se ilmaistaan yleensä jotakuinkin näin: "Kirja on valmis, kun ei voi enää sietää sitä silmissään."

Joskus olen pohtinut, miten tämä eroaa periksi antamisesta. Jotenkin kirjailijan täytyy tietää, milloin kyse on siitä, milloin jostakin muusta. Olen ihmetellyt, mikä vaisto näillä kirjailijoilla on, joka antaa varmuuden siitä, että tämä on nyt valmis.

Nyt luulen tietäväni. Ainakin tiedän, mitä se merkitsee omalta osaltani, tämän kirjan kohdalta. En voi sietää käsikirjoitusta enää kauan silmissäni, koska olen opettanut sille kaiken minkä taidan, ja pian sen on mentävä maailmaan ja siellä noustava tai kaaduttava aivan niin kuin me ihmiset. Ja voi olla, että tästä kirjasta tulee vielä koditon kerjäläinen sillan alla, mutta minä en silloin kanna enää vastuuta, koska minä olen jo velvollisuuteni tehnyt. Tulee muita projekteja, nuorempia. Sellaisia, jotka suostuvat vielä olemaan mitä tahansa, kun niitä vain tönäisee oikeaan suuntaan. Vähemmän itsepäisiä projekteja, joiden jukuripäisyys on vasta kehittymässä, ja jotka vielä saavat virheensä anteeksi, koska eivät ole kuulleet paremmasta.

Ja olen miettinyt: pystynkö tähän todella? Jos seuraava kirja on näin haastava, onko se unettomien öiden ja kadonneiden viikonloppujen arvoinen? Kuinka paljon keho sietää ennen kuin se antaa myöten? Kuinka kauas olen valmis venyttämään uraani — leipätyötä, jonka opintojen loppuessa on tarkoitus maksaa tästä kaikesta? Vastavalmistunut ei kävele neuvottelupöytään sanelemaan ehtoja. Vastavalmistunut sanoo kyllä kiitos ja niiaa, kunnes CV näyttää taas uskottavalta.

Kirjoittaminen on helpompaa, jos sitä pystyy rahoittamaan. Niinpä kun tämä romaani vihdoin lähtee kotoa, taidan ottaa välivuoden. Ainakin romaaneista.

Tämä siitäkin huolimatta, että niitä istuu kolme luonnosteluasteella. Niiden kansiot ovat viime kuukausina kovasti paisuneet aivan pyytämättä.

* * *

Sanoja, sanoja, sanoja. Tein yhdeksän tunnin työrupeaman, jonka päätteeksi minulla oli kaksi tuhatta sanaa, mutta ne kaikki olivat muistiinpanoja tai raakatekstiä. Kirjoittaminen on muutakin kuin proosaa. Se on ajattelua, se on pyörittelyä, se on jäsentelyä, se on tutkimustyötä. Se on tunneskaalojen makustelua: sinä olet somelieeri, jonka työ on tehdä nautittavaksi viini, jossa on juuri sopivasti pehmeyttä ja potkua.

Se saa olla karvas, mutta jälkimaun pitää olla makea.

* * *

Kevät opettaa

Eräs suurimmista peloistani kevään aikana on ollut, etten löydä kirjallista ääntäni tai että ääneni osoittautuisi tavalla tai toisella puutteelliseksi tavalla, jota edes editointi ei pysty korjaamaan. En tiedä, katoavatko tällaiset pelot kirjailijalta koskaan täysin, mutta ehkä ihminen voi vähitellen oppia menemään pelkoa päin eikä siitä poispäin.

Samalla tavoin kuin tarvitaan rohkeutta asettua tekstiin, tarvitaan myös yllättävä määrä rohkeutta antautua kirjoittamiselle itselleen. Tarvitaan rohkeutta jatkaa haastavalla tiellä, kun kaikki elämän prosessit ja rakenteet tekevät kirjoittamattomuudesta monin verroin helpompaa.

Olisi helppoa antaa periksi ja luopua, ja otan hattuni päästä kaikille teille, jotka raivaatte kirjoittamiselle aikaa — oli se sitten päivittäin tai kerran kuukaudessa. Kirjoittaminen itsessään on aina kunnioitusta herättävä teko.

24. maaliskuuta 2019

Tekniikkapähkinä #6


Blogin tavanomainen sisältö on tauolla huhtikuuhun asti. Editoin näppäimistö sauhuten käsikirjoituksesta uutta versiota, minä aikana täällä blogissa ilmestyy kuusiosainen Tekniikkapähkinä.

Mikä Tekniikkapähkinä?

Tekniikkapähkinä on ajatushaaste tai harjoitus, jonka tarkoitus on herättää pohtimaan jotakin tarinan peruspalikkaa. Pähkinän saa ratkaista niin kuin itse haluaa, oli se sitten yhdellä lauseella tai kokonaisella novellilla, ja haastetta saa vapaasti myös muokata niin, että se vastaa paremmin kirjoittajan makuun tai oppimistarpeisiin.

Pähkinän vastauksia ei ole pakko jakaa, mutta ne saa jättää kommenttiosioon, jos haluaa käydä niistä keskustelua muiden lukijoiden kanssa. Lupaan itse lukea jokaisen vastauksen ja kommentoida niitä, ja ehkä jokin pähkinä herättää miettimään laajemminkin jonkin asian merkitystä tarinankerronnalle. Tekniikkapähkinöiden ratkaisut ovat kuitenkin vastaajien omaisuutta, eli muistakaa pyytää lupa, jos innostutte toistenne vastauksista. Annan omalta osaltani luvan julkaista tekniikkapähkinän pohjalta vaikka romaanin, jos sellainen sattuu syntymään!

Pähkinöitä voi pallotella myöskin ystävän kanssa! Monet mielenkiintoisimmista käymistäni keskusteluista lähtevät liikkeelle "mitä jos?" -kysymyksistä, ja tässä ilmenevät pähkinät ovat monet sellaisia, että olen kirjoittanut ne talteen jonkin inspiroivan keskustelun päätteeksi.

Viikon teema: Toiminta

Hyvä toimintakohtaus on monien tekijöiden yhteenlaskettu summa. Konflikti on aivan tekstin pinnalla ja pahimmillaan jokin ulkopuolinen voima uhkaa jopa henkilöhahmojen henkeä. Samalla ympäristö on toiminnassa korostuneessa roolissa, koska maasto on täynnä hidasteita ja esteitä, jotka rajoittavat mahdollisuuksia toimia, mutta toisaalta myös mahdollistavat uusia tapoja päästä tavoitteisiinsa.

Niin kuin kaikissa kohtauksissa, toiminta rakentuu kahden ristiriitaisen halun varaan. Kun monesti dialogi toimii tämän konfliktin välittäjänä, toimintakohtauksessa konflikti etenee pääasiassa tekojen kautta — puheiden aika on jo ohi. Hyvin harvoin tavoitteet ovat kuitenkin niin yksinkertaisia kuin kuolema tai sitä pakeneminen: tekojen taustalla on syvempiä tavoitteita tai tunteita, jotka ohjaavat kunkin toimijan käytöksiä. Mikä ajaa sankarin nousemaan, kun tämä uskoo olevansa jo voimiensa äärirajoilla? Mistä periaatteista sankari ei suostu luopumaan? Mitä seurauksia häviöstä on? Kuinka paljon kukin on valmis uhraamaan ollakseen voittaja? Miten likaista peliä toinen on valmis pelaamaan, ja miksi?

Kuvailuun käytetty sanamäärä vaikuttaa lukijan käsitykseen tapahtumien aikasuhteesta. Fyysiset iskut kuvataan tämän vuoksi joskus tekstissä jopa yhdellä sanalla, ja kerronnan rytmitys muuttuu henkilöiden pysähtyessä vetämään henkeä. Kirjoittajan kannalta on tärkeää, että koreografia on mahdollisimman selkeä: Missä kukin on? Mikä on tekojen syy-seuraussuhde? Mitä esteitä ympäristö tuottaa?

Useinkaan tätä koreografiaa ei kannata pistää paperille ele eleeltä, vaikka sen itse tuntisikin, vaan lukijan kannalta on tärkeämpää, että konflikti etenee kohti kohokohtaansa. Tähän auttaa esimerkiksi action-reaction cycle -nimisen tekniikan käyttö.

Nimensä mukaisesti kyseessä on teoista ja reaktioista muodostuva sykli, joka muodostaa rungon jonka varaan teot ja vastateot on hyvä rakentaa. Syklin käynnistää ns. motivaattori (eng. motivation), eli reaktiota vaativa tapahtuma. Vastustaja vetää esimerkiksi esiin aseensa, ja päähenkilön täytyy reagoida siihen. Tämä reaktio muodostuu useasta osasta, joista kaikki eivät aina ole joka kerta läsnä, mutta joista kirjoittaja voi poimia haluamansa.

Tärkeää syklin ymmärtämiseen on kronologia. Se pyrkii heijastamaan ihmisen luontaista toimintaa, eli ensin tapahtuva asia kuvataan myös ensin. Tekniikan etu on myös se, että lukija pystyy sen kautta paremmin ymmärtämään, miksi ja miten jokin tapahtuu. Sykli tuo siis selkeyttä, mistä on etua varsinkin silloin, kun kuvailu on nopean temponsa vuoksi lyhykäistä.

Reaktion kronologia on siksi seuraava:
  • Motivaattorin ensimmäinen seuraus on toisen vaistomainen reaktio. Tämän kuuluvat aistihavainnot (haju, näkö, kipu, kosketus, jne.) ja tahdosta riippumattomat liikkeet (kuten säpsähtäminen) ja automaattiset tunnereaktiot, kuten inho tai pelko. 
  • Tätä seuraa henkilön tietoinen reaktio: tilanteen rationaalinen arviointi ("vastustaja on vaarallinen"), tapahtumien asettaminen asiayhteyteen, kuten menneiden tapahtumien muistaminen eli flashback (vastustajan tiedetään esimerkiksi jo joskus ampuneen jonkun). Tärkeä askel näiden jälkeen on suunnitelman muodostaminen: mihin henkilö aikoo seuraavaksi pyrkiä? Yrittääkö tämä paeta tai suojautua, vai lähteäkö esimerkiksi vastahyökkäykseen? Jos kyseessä on ajokohtaus, pyrkiikö henkilö esimerkiksi edelle tutun sivukadun kautta?
  • Vasta nyt henkilö puhuu ja toimii. Tämä voi heittäytyä maahan ja huutaa tovereitaan suojautumaan, tai yrittää puhua vastapuolen laskemaan aseensa.
  • Seuraavaksi on vastapuolen vuoro käydä sama ketju. Herättävätkö sanat jonkin tunnereaktion? Huomaako vastustaja päähenkilön pyrkimykset ja saa estettyä ne? Seuraako tätä vielä vastaisku?
Näin sykli jatkuu, kunnes konflikti on saatu päätökseen. Samaa tekniikkaa voi käyttää myös vähemmän toiminnallisissa kohtauksissa, jolloin dialogi saa jälleen enemmän valtaa. Sykli luo kuitenkin hyvän pohjan eräälle toimintakohtauksen tärkeimmälle elementille, eli käänteille ja yllätyksille: ennalta-arvaamattomuus saa lukijan mielenkiinnon säilymään, eikä ole selvää viime hetkeen, kumpi osapuoli pääseekö perimmäisiin tavoitteisiinsa.

Hyvin usein panokset jatkavat näin nousuaan, kunnes lukijalle näyttää mahdottomalta, että sankarin on mahdollista enää selvitä haasteista. Tämä on kohtauksen kliimaksi, jossa konflikti ratkeaa suuntaan tai toiseen. Viekas tarinankertoja on saattanut jo kohtauksen alussa piilottaa tekstiin keinon, jolla sankari pääsee vielä pälkähästä. Ohimennen mainittu pensas saattaa näin äkkiä osoittautua juonellisesti hyvin tärkeäksi, tai jokin näennäisesti hyödytön kyky osoittautuu korvaamattomaksi. Mistä pääsemmekin tämän viikon pähkinään:
Biologianopiskelija on matkalla kotiin pitkän baari-illan jälkeen. Hän on kulkemassa isolla aidatulla lammaslaitumelle, mistä opiskelijat usein oikaisevat matkalla kämpilleen, kun puolivälissä matkaa ilmenee, että joku on vaihtanut laiduntajat mekaaniseen ihmissyöjälampaaseen — ja lampaalla on nälkä. Onko tämä vihaisen lampaankasvattajan kosto?
Onko pakeneminen ainoa vaihtoehto, vai onko biologian opinnoista ehkä jotakin hyötyä? Minkälaisessa roolissa laidun itsessään on, minkälaisia esteitä ympäristö voi aidan lisäksi sisältää? Aiheutuuko sankarille humalasta haittaa? Pääseekö tämä ulos aitauksesta vai viekö lammas lopulta voiton? Hauskaa pähkinöintiä!

Mitä muut lukevat