18. marraskuuta 2018

Suomen pienet ja keskisuuret kustantajat 2018



Tämä on jatko-osa viime kuussa ilmestyneelle Suomen suurimmat kustantajat 2018 -listaukselle. En tässä käy läpi käyttämiäni analyysimetodeja uudestaan, eli mikäli tilastojen muodostuminen kiinnostaa, suosittelen aloittamaan edellisestä osasta.

Sisällysluettelo


Lyhyesti kustantamojen luettelosta

Pienimmät tähän mukaan otetut kustantamot ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana julkaisseet 30-50 kirjaa. Tätä pienempien kustantamojen esittely osoittautui hankalaksi, koska julkaisutilastoja on vähän, eikä kaikkein pienimmillä toimijoilla yleensä ole mahdollisuutta vastaanottaa uusia käsikirjoituksia. Monet myöskin keskittyvät pääasiassa käännöskirjallisuuteen ja on epäselvää, vastaanottavatko ne kotimaista kirjallisuutta ollenkaan. Tämän luettelon yhtenä päävaatimuksena on ollut, että kustantamo säännöllisesti hakee kotimaista kirjallisuutta, ja että ainakin osa kustantajan tarjoamista sopimuksista on täyskustanteita eli ns. normaaleita kustannussopimuksia.

Suurimmat tässä esitellyt kustantamot ovat pienimpiin verrattuina jättiläisiä; meillä on mukava määrä keskiluokan toimijoita, eikä jakoa suuriin ja pieniin voi tehdä aivan yksiselitteisesti. Yleistäen voisi todeta, että keskisuuret kustantamot käyvät tällä hetkellä läpi nousukautta, ja samoin uudet kustannusmuodot ovat tulleet kilpailemaan perinteisten jättiläisten rinnalle. Kuluneena vuosikymmenennä kirjailijan vaihtoehdot teoksen julkaisuun ovat laajentuneet, mikä toisaalta vaatii myös kirjailijalta itseltään enemmän pohjatietoa. Toivon tämän artikkelin siis toimivan myös avuliaana lähtökohtana niille, jotka haluavat perehtyä Suomen kustannusmaailmaan.

Vaikka tässä luettelossa on mukana myös tietokirjakustantamoja, lähtökohtana on ollut suomenkielinen kaunokirjallisuus. Sen vuoksi hyvin kapean genren tai kohderyhmän kustantamot on tässä ohitettu, ja myös tiedekirjat on pääosin ohitettu. Tämän vuoksi SKS on mukana tässä sen sijaan että se olisi lueteltu suurten kustantamojen joukossa, eli SKS on tässä yleistajuisten tietokirjojen kustantajan roolissa. Joitakin listauksen ulkopuolelle jääneitä kustantamoja ovat Aikamedia, Lempo, Maahenki, Perussanoma, Päivä Osakeyhtiö, Pen & Paper ja Salakirjat. Artikkelin lopussa on myös lista pienemmistä tai tuoreista kustantamoista, joihin suosittelen myöskin tutustumaan.

Ja kuten jo artikkelisarjan edellisessä osassa mainitsin, olkaa toki yhteydessä, jos teillä on lisättävää tähän luetteloon tai huomaatte minun tehneen virheen jonkin kustantamon kohdalla. Kustantamot ovat myös itse tervetulleet päivittämään statustaan esim. käsikirjoitusten ajankohtaisesta tilanteesta. Pääosin tätä listausta ei kuitenkaan aktiivisesti tulla päivittämään, eli muistakaa aina varmistaa tietojen ajankohtaisuus ennen käsikirjoituksen lähettämistä.

Miksi valita pienempi kustantamo?

Siinä missä suuret kustantamot pystyvät tarjoamaan kirjailijoille isompia painosmääriä ja markkinointiverkostoja, pienet kustantamot tarjoavat kirjailijalle vapautta. Mitä pienempi kustantamo, sen enemmän kirjailijalla on mahdollisuus osallistua kirjan julkaisuprosessiin, ja joissakin kustantamoissa sitä jopa odotetaan kirjailijoilta.

Monissa pienissä kustantamoissa taiteellinen ilmaisu painaa vaakakupissa myös enemmän kuin kaupallinen menestys. Usein näkeekin, että suurten kustantamoiden kirjailijat julkaisevat joitakin töitään pienkustantajilla. Samalla kirjan kohtalo on kuitenkin ilmestymisensä jälkeen lähes yksinomaan kirjailijan itsensä käsissä. Pienillä kustantamoilla mainosbudjettia ei usein juuri ole, ja yhä useammin kuulee kirjoista, joita kirjakaupat eivät ole tilanneet hyllyilleen, vaikka kyseessä olisi kuinka hyvämaineinen kustantamo.

Olisi kuitenkin väärin ajatella, että pienen kustantamon valitseminen merkitsisi huonompaa kirjailijanuraa. Jos katsotaan esimerkiksi kirjallisuuspalkintojen ja -ehdokkuuksien jakautumista pienille kustantamoille, pienet julkaisijat pärjäävät todella hyvin. Myös bestsellereitä on pieniltä kustantamoilta nähty, mutta tässä kirjailijan aikaisempi tuttuus lukijoille on usein merkittävänä tekijänä.

Ruotsinkieliset kustantamot

Vaikka käsittelen tässä sarjassa ainoastaan suomenkielisiä kustantamoja, on syytä muistuttaa, että meillä on Suomessa myös maineikkaita ruotsinkielisiä kustantamoja. Om du skriver huvudsakligen på svenska, kom alltså ihåg åtminstone de här två förlagen!


Pienet ja keskisuuret kustantamot

Arktinen Banaani

Yhteensä 228 kirjaa



Helsingistä käsin toimiva Arktinen Banaani on perustettu vuonna 1995 ja on tunnettu pääasiassa sarjakuvakustantamona. Joitakin Arktisen Banaanin tunnettuja sarjakuvia ovat Viivi ja Wagner, Fingerpori ja B. Virtanen; kustantamossa ei ole pelätty julkaista synkkää saati kaksimielistä huumoria, vaikka vitsit olisivat välillä herättäneet julkista pahennustakin.

Arktinen Banaani julkaisee vuosittain parikymmentä kirjaa. Määrä näyttää olevan hienoisessa kasvussa. Osasyy tälle on varmasti se, että Arktisen Banaanin kustannustoiminta on viime vuosina laajentunut myös kauno- ja tietokirjallisuuteen. Kustantamo on julkaissut tähän mennessä mm. psykologisia romaaneja ja jännityskirjallisuutta. Jään siis kiinnostuneena seuraamaan, miten Arktisen Banaanin julkaisuohjelma tulee lähivuosina muuttumaan.

Yleistilastot:

Palkinnot:
Sarjakuva-Finlandia vuonna 2011.

Sosiaalinen media: Facebook, Twitter

* * *

Art House

Yhteensä 110 kirjaa


Helsinkiläisen Art Housen alle kuuluu nykyään kolme kustantamoa: Art House, Jalava sekä Tietosanoma. Jalava on alla esitelty erikseen. Tietosanoma taas on ohitettu, koska se keskittyy ammatti- ja oppikirjallisuuteen.

Art Housen perusti vuonna 1975 Paavo Haavikko (1951-2018), joka vaikuttavan kirjailija/runoilijauran lisäksi toimi pitkään Otavan kirjallisena johtajana. Nykyisin Art Housea johtaa Paavo Haavikon poika Heikki Haavikko. Kustantamo on viimeisen kymmenen vuoden aikana panostanut pääasiassa tietokirjallisuuteen. Toisessa tärkeässä roolissa on käännetty nuortenkirjallisuus, joista tunnetuin sarja lienee fantasiasarja Soturikissat.

Art House kertoo verkkosivuillaan olevansa kiinnostunut tietokirjallisuudesta mm. yhteiskunnan, harrasteiden, tieteen, historian ja kulttuurin alueilta.

Jalava

Yhteensä 104 kirjaa


Kustannusosakeyhtiö Jalavan perusti vuonna 1982 Markku Jalava. Kustantamo tunnetaan erityisesti eurooppalaisen spekulatiivisen kirjallisuuden kääntäjänä, ja on tuonut Suomeen mm. Neil Gaimanin Sandman-sarjakuvat, Dragonlance-kirjat ja monet H.P. Lovecraftin kirjoitukset.

Vuonna 2012 Markku Jalava vetäytyi eläkkeelle, minkä jälkeen kustantamo on jatkanut toimintaansa osana Art Housea. Jalava on jatkanut fantasiakirjallisuuden kärkinimien kääntämistä ja viime vuosina julkaissut mm. Brandon Sandersonin, Joe Abercrobien ja Siri Petersenin kirjoja.

Kotimaisista tekijöistämme listalla komeilee kuitenkin hyvin harva, ettei Jalavaa voitane kuvailla suomalaiseksi spefikustantamoksi. Jalavan brändillä ilmestyy silti välillä myös kotimaisia teoksia, minkä vuoksi se on otettu mukaan tähän artikkeliin erillään.

Art Housen yleistilastot:

Jalavan yleistilastot:

Sosiaalinen media (Art House): Facebook, Twitter, Instagram

Sosiaalinen media (Jalava): Facebook, Twitter

* * *

Enostone

Yhteensä 50 kirjaa


Vuonna 1999 perustettu nykyisin Vantaalla sijaitseva Enostone julkaisee vuosittain noin kymmenen uutta kirjaa. Näistä jopa kolmannes on tilastojen mukaan viime vuosina ollut runoutta. Kustantamon mukaan heille on tärkeää, että kirjat painetaan Suomessa, ja verkkosivujen perusteella Enostone keskittyy yleensäkin vahvasti kotimaisiin toimijoihin.

Jokainen kustantamo väittää panostavansa laatuun, mutta minun on myönnettävä, että Enostonen kansitaide veti minut heti puoleensa. Pienuudestaan huolimatta Enostonea ei siis suinkaan kannata ohittaa etsiessään kustantajaa.

Yleistilastot:

Sosiaalinen media: Facebook

* * *

Kustannus HD

Yhteensä 132 kirjaa


Vuonna 2001 perustettu loimaalainen Kustannus HD julkaisee vuosittain noin 30 kirjaa, ja julkaisujen määrä näyttää tilastojen perusteella olleen viime vuosina kasvussa. Kustantamoa pyörittää kirjailija Arto Pientilä. Kustannus HD:n tunnetuimpia julkaisuja lienevät Antti Tuurilta ilmestyneet kaksi historiallista romaania.

Perinteisesti kustannettujen romaanien ja tietokirjojen lisäksi Kustannus HD tarjoaa kustantamopalvelujaan mm. yhdistyksille, seurakunnille ja sukuseuroille. Toisin sanoen osa Kustannus HD:n julkaisuista on omakustanteita tai palvelukustanteita, vaikkei tämä aina kovin selkeästi verkkosivuilla esiin tulekaan. Tilastoissa nämä kaikki sekoittuvat toisiinsa, mutta kaikesta on perusteltavissa, että julkaisut jakautuvat jotakuinkin tasan kaunokirjoihin ja erinäisiin historiikkeihin.

Kustannus HD on siis hyvä vaihtoehto teoksille, joilla on historiallista tai kulttuurista arvoa, mutta johon isot kustantamot eivät ole kiinnostuneita tarttumaan.

Yleistilastot:

* * *

Kustannusosakeyhtiö Hai

Yhteensä 40 kirjaa


Kuopiolainen kustannusosakeyhtiö Hai on perustettu vuonna 2010, ja niinpä kotimaisen kirja-alan tulokkaita. Tilastojen mukaan Hai on julkaissut 5-10 uutta kirjaa joka vuosi, tosin määrä on vaihdellut voimakkaasti. Verkkosivuillaan kustantamo kertoo painottuvansa historiaan, kulttuuriin, tieteeseen ja taiteeseen liittyviin teoksiin.

Monien pienempien kustantamojen tavoin Hai tarjoaa myöskin omakustanteita ja palvelukustanteita. Kustantamo ilmoittaa auttavansa omakustantajaa paitsi toimitustyössä ja painossa, myös käännösten, myynnin ja markkinoinnin kanssa. Hai voi siis olla mielenkiintoinen vaihtoehto varsinkin niille, jotka haluavat julkaista teoksensa omakustanteena mutta joilla ei omasta takaa ole kaikkea kirjankustantamiseen liittyvää osaamista.

Yleistilastot:

Sosiaalinen media: Facebook

* * *

PS-kustannus

Yhteensä 165 kirjaa


Jyväskyläläinen PS-kustannus on perustettu vuonna 2009 ja on erikoistunut tieto- ja oppikirjoihin. PS-kustannuksen erityisaloja ovat opetus ja kasvatus, sosiaali- ja terveysala, johtaminen sekä yhteiskunnan ajankohtaisiin aiheisiin liittyvät kirjat. Monet kustantamon julkaisut ovat myöskin oppikirjoja.

PS-kustannus julkaisee oman arvionsa mukaan 30 uutta kirjaa joka vuosi.

Yleistilastot:

Sosiaalinen media: Facebook

* * *

Reuna

Yhteensä 63 kirjaa


Kouvolan Myllykoskella toimiva Reuna on perustettu vuonna 2013 ja siten yksi tämän listan tuoreimpia kustantamoja. Viime vuonna (2017) Reunalta ilmestyi nelisenkymmentä uutta teosta. Ensi vuonna suunniteltuja julkaisuja on kolmekymmentä, eli kustannusohjelmaa on suunniteltu pieneneväksi jonkin verran.

Reuna julkaisee sekä kaunoa että tietokirjallisuutta. Painopiste on tässä tosin siirtymässä tietokirjojen suuntaan. Tähän mennessä kaunon puolella on näkynyt romaanien lisäksi myös mm. runoutta ja novelleja. Kertomakirjallisuudessa dekkarit sekä lasten- ja nuortenkirjat ovat olleet suosittuja, tietokirjallisuudessa taas musiikki ja historia. Sarjakuvista tai oppikirjoista Reuna sen sijaan ei ole kiinnostunut.

Verkkosivuilla kustantamo kertoo: ”Kustantamon keskeisiä arvoja ovat yhteisöllisyys ja laatu. Kirjailijamme vetävät yhtä köyttä ja osallistuvat vahvasti toimintaan julkaisuprosessista markkinointiin.”

Yleistilastot:

Sosiaalinen media: Facebook, Instagram

* * *

Robustos

Yhteensä 33 kirjaa


Robustos on vuonna 2005 perustettu yleiskustantamo, joka on keskittynyt kotimaiseen kaunoon. (Kyseessä on itse asiassa Oy Töölön Paperi Ab:n aputoiminimi; molempia johtaa Heikki Savola ja Jouni Lehtinen.)

Robustos julkaisee tavanomaisesti 4-6 kirjaa joka vuosi. Kustannusohjelmaan kuuluu romaanien lisäksi myös mm. runoja ja novelleja. Sen sijaan tietokirjoja Robustos ei julkaise, vaikka näin alla näkyvässä jakaumassa harhaanjohtavasti lukeekin (johtuen avainsanojen ja kirjastoluokitusten tulkinnasta analyysiä luodessa). Robustos ei myöskään julkaise uskonnollista kirjallisuutta.

Robustoksen kirjat ovat pärjänneet kustantamon kokoon nähden poikkeuksellisen hyvin mm. Finlandia-palkintoehdokkuuksissa. Kustantamon kirjat saavat myös paljon arvosteluja Helsingin Sanomien ja Turun Sanomien kaltaisissa sanomalehdissä. Kustantamo kieltäytyy usein vastaanottamasta uusia käsikirjoituksia keskittyäkseen jo hyväksyttyjen tekstien työstämiseen. Suosittelen siis tarkastamaan ajankohtaisen tiedon kustantajan verkkosivuilta aina ennen käsikirjoituksen lähettämistä.

Yleistilastot:

Sosiaalinen media: Facebook

* * *

Sammakko

Yhteensä 173 kirjaa


Sammakko on vuonna 1996 perustettu turkulainen yleiskustantamo, joka julkaisee parisenkymmentä kirjaa per vuosi. Sammakon kustannusohjelmaan kuuluvat sekä kauno- että tietokirjallisuus, runous ja myös sarjakuvat.

Merkittävä osa Sammakon kirjailijoista ovat turkulaisia, ja monet tietokirjat sijoittuvat nekin Turkuun. Pari vuotta sitten asiasta kysyessäni minulle jäikin mielikuva, että Sammakko keskittyy pääasiassa turkulaiseen kirjallisuuteen.

Sammakko julkaisee kuitenkin sarjakuvia muualtakin Suomesta. Vuonna 2008 Sammakon kustantama Miia Paloniemen Kiroileva siili voitti ensimmäisen koskaan jaetun Sarjakuva-Finlandia -palkinnon.

Yleistilastot:

Palkinnot:
Sarjakuva-Finlandia vuonna 2008.

Sosiaalinen media: Facebook, Instagram

* * *

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS)

Yhteensä 434 kirjaa


Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, eli tuttavallisemmin SKS, tuskin esittelyä juuri tarvitsee. Seura perustettiin vuonna 1831, ja sana "kirjallisuus" itsessään keksittiin seuran nimeämistä varten.

SKS on Suomen suurin humanististen tiede- ja tietokirjojen kustantaja, missä mielessä se olisi ansainnut paikkansa suurten kustantamojen listalla. Alun perin tätä artikkelisarjaa kirjoittaessa tarkoitus oli liittää se mukaan Suomen yleiskustantajien luetteloon, mutta tämä listaus yhdistyi kirjoitusvaiheessa pienkustantajiin. Tässä SKS on muutenkin yleistajuisten tietokirjojen eikä tiedekirjojen kustantajan roolissa, missä mielessä sijoitus on sille ehkä joka tapauksessa luontaisempi.

SKS:n tietokirjojen tavoitteena on tehdä suomalaista kulttuuria ymmärrettäväksi. Monet kirjat käsittelevät suomen kieltä tai Suomen historiaa. Kustantamossa otetaan vastaan myös ehdotuksia kirjojen aiheiksi, eli käsikirjoituksen ei tarvitse olla valmis ennen kustantajan lähestymistä (tämä on itse asiassa varsin yleinen tapa tietokirjojen kohdalla). Jos siis satut kirjoittamaan Suomen kulttuuria käsittelevää tietokirjaa, SKS on kustantajana varteenotettava vaihtoehto.

Yleistilastot:

Palkinnot:
Tieto-Finlandia vuonna 2009.

Sosiaalinen media: Facebook, Twitter

* * *

Vastapaino

Yhteensä 131 kirjaa


Vuonna 1981 perustettu tamperelainen Vastapaino keskittyy yksinomaan tieto- ja tiedekirjoihin. Kustantamon suurin omistaja on samanniminen osuuskunta. Verkkosivujen mukaan Vastapaino ”julkaisee kiinnostavia tietokirjoja, tieteen tuloksia laajemmalle yleisölle välittävää kirjallisuutta, oppikirjallisuutta sekä suomennettua tiede- ja tietokirjallisuutta". Vastapainon erityisalaa ovat myös huolella vertaisarvioidut tiedekirjat.

Vastapainolta ilmestyy vuosittain arviolta 10-20 kirjaa.

Yleistilastot:


Sosiaalinen media: Facebook

* * *

Väyläkirjat

Yhteensä 71 kirjaa


Vuonna 2005 perustettu rovaniemeläinen Väyläkirjat on pohjoissuomalaiseen kirjallisuuteen keskittyvä kustantamo. Valtaosa kustantamon julkaisuista on tietokirjoja. Loput eli vähän päälle kolmannes on kaunokirjallisuutta, jakautuen melko tasan runouteen ja kertomakirjallisuuteen. Myös novellit ovat suhteellisen hyvin edustettuina.

Väyläkirjat julkaisee arviolta 10-20 kirjaa joka vuosi. Määrä on tilastojen perusteella ollut pari viime vuotta kasvussa.

Yleistilastot:

* * *

Osuuskunnat kustantajina

Osuuskunnat ovat viime vuosina tehneet tuloa Suomen kirja-alalle. Tavallisesta kustantamosta poiketen ne julkaisevat yleensä ainoastaan omien jäsentensä teoksia.

Osuuskunnissa kirjailijat huolehtivat yleisesti ottaen kustantamisesta omin voimin. Niissä on jäsenistä muodostuva oma kustannustoimituksensa, joka päättää, mitkä sille lähetetyt käsikirjoitukset hyväksytään julkaisuun. Tietyssä mielessä osuuskunnat eivät siis juurikaan poikkea perinteisestä kustantamosta muulta kuin omistussuhteiltaan.

Yhteisöllinen kustantaminen vapauttaa kirjailijat tekemään kokeellisempaa kirjallisuutta. Monet niistä pyrkivät luomaan mahdollisuuksia uusille kirjailijoille löytää lukijoiden tietoisuuteen, ja niiden tavoitteena on yleensäkin edistää jonkin tietyn kapean genren lukemista Suomessa. Tähän poimitut kolme osuuskuntaa ovat tietääkseni kaikkein tunnetuimmat, ja niistä jokainen keskittyy omaan lajityyppiinsä.

Osuuskunnat ovat loistava tapa edistää kotimaista kirjallisuutta ja tavata samanhenkisiä kirjailijoita, ja ne tarjoavat mahdollisuuden osallistua kirjan luomisprosessiin paitsi kirjailijana, myös kirjantekijänä ja kustannustoimittajana.

* * *

CrimeTime

Yhteensä 64 kirjaa

Vuonna 2011 perustettuun CrimeTimeen kuuluu tällä hetkellä kuusitoista kirjailijaa. Verkkosivujen mukaan osuuskunta on noussut nopeasti Suomen johtavaksi rikoskirjojen kustantamoksi, ja se on myös ollut uranuurtajana Suomen e-kirjojen ja äänikirjojen julkaisussa.

Suomen Kustannusyhdistyksen bestseller-tilastoissa CrimeTime on Seppo Jokisen teoksilla ollut parina viime vuonna kahdenkymmenen parhaiten myyvän kustantamon joukossa. Valtaosa osuuskunnan julkaisuista on ollut kaunoa, mutta sekaan on mahtunut muutama myös muutama tietokirja.

Vuosittain CrimeTimeltä ilmestyy arviolta 10-20 kirjaa.

* * *

Osuuskumma

Yhteensä 24 kirjaa

Vuonna 2012 perustettu Osuuskumma on keskittynyt spekulatiivisen fiktion kustantamiseen. (Spekulatiivinen fiktio on kattotermi mm. fantasialle, tieteiskirjallisuudelle ja kauhulle.) Verkkosivujen mukaan Osuuskumma ”tuo esiin sitä kirjallisuutta, joka ei tartu suurempien kustantamojen haaveihin”.

Osuuskummalta on viime vuosina ilmestynyt arviolta 4-5 kirjaa per vuosi. Romaanien lisäksi osuuskunnan kustantamana ilmestyy paljon novelliantologioita.

* * *

Poesia

Yhteensä 55 kirjaa

Vuonna 2010 perustettu Poesia julkaisee omien sanojensa mukaan "kiinnostavaa ja monimuotoista runoutta”, ja ”muuta keskittymistä vaativaa kirjallisuutta". Jälkimmäinen merkitsee mm. kokeellista proosaa ja muuta kirjallisuutta, joka tippuu perinteisten lajimääritelmien välimaastoon.

Poesian toiminnan tekee poikkeuksellisen se, että osuuskunnan julkaisemat teokset tulevat ilmaiseksi yleisön saataville jopa vuoden sisällä teoksen julkaisusta. Osuuskunnan tavoitteena on edistää taiteen tasavertaista saavutettavuutta. Kirjojen lisäksi Poesia tunnetaan myös runovihkosistaan. Olli-Pekka Tennilän runokokoelma Yksinkeltainen on kaunista voitti vuoden 2013 Runeberg-palkinnon Poesian julkaisemana.

Poesia julkaisee arviolta 10-20 teosta per vuosi.

Palkinnot:
Runeberg vuonna 2013.

* * *

Muita kustantamoita


Muut artikkelisarjan osat

28. lokakuuta 2018

Runokokoelman syntyvaiheista: haastateltavana Vesa Haapala



Saan säännöllisin väliajoin yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat valmiit lähettämään käsikirjoituksen kustantajalle tai jotka harkitsevat tekstin lähettämistä, mutta jotka kokevat epävarmuutta siitä, miten tilanteessa kuuluisi toimia. Joskus osaan ohjata kysyjät oikeaan suuntaan, mutta varsinkin runouden kohdalla tietämykseni on ollut niin hatara, etten ole osannut sanoa juuta enkä jaata.

Onpa tietooni tullut tapaus, jossa jollakulla oli tuhansia runoja pöytälaatikossaan, ja silloin on ymmärrettävästi vaikeaa yleensäkään päättää, miten kokonaisuutta pitäisi jäsennellä. Koska runokokoelman julkaisu selvästi kiinnostaa monia, oli aika kysyä asiasta itseäni viisaammalta.

Minulla oli vastikään tilaisuus tutustua Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden yliopistonlehtoriin Vesa Haapalaan, joka on lyriikan tutkijan lisäksi myös itse runoilija. Haapalan esikoisteos Vantaa paitsi voitti Kalevi Jäntin palkinnon, myös keräsi lukuisia muita palkintoehdokkuuksia, ja Haapalan runoja on sittemmin käännetty usealle muulle kielelle.

Mikä olisikaan siis parempi taho, jolta kysyä hyvän runokokoelman saloja?

Ilokseni Haapala suostui vastaamaan blogin lukijoita vaivanneisiin kysymyksiin. Keskustelu oli ainakin itselleni valaiseva, eli toivon seuraavasta olevan iloa lukijoillekin!

Miten runokokoelma syntyy?

Aloitetaan kuitenkin ajasta ennen palkintoja ja yli kymmenvuotista kirjailijanuraa. Esikoiskokoelman julkaisuaikaan Haapala oli kolmissakymmenissään, mutta kirjailijan kirjallinen elämähän ei koskaan ala tästä.

Haapalan pöytälaatikkoon on kertynyt satoja runoja. Kirjoittaminen tuli merkittäväksi osaksi Haapalan elämää lukiossa, kun kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta kiinnostuneet kaverit tartuttivat samat kiinnostukset häneen.

Sitä ennenkin Haapala oli spontaanisti kirjoittanut runoja keinona ilmaista ajatuksia, jotka heräsivät esimerkiksi ulkona luonnossa tai polkupyörän selässä. Hän lähetti runojaan kilpailuihin, missä osa niistä julkaistiinkin, mutta opinnot tulivat yliopistossa kirjoittamisen tielle.

Vuonna 2005, kun Haapala oli saanut valmiiksi lyriikkaa koskevan väitöskirjansa, ajatus akateemisesta tutkimuksesta tympi Haapalaa niin, että hän koki tarvetta saada etäisyyttä akateemisesta työstä. Syntyi idea runokokoelmasta, joka rakentuisi hänelle tärkeän virkistyspaikan eli Vantaanjoen historian ympärille. Hän päätti tehdä runoja joesta ja joen asujista ja sijoittaa ne historiallisesti eri aikoihin, 1300-luvulta alkaen kohti nykypäivää.

Moni ei ehkä tule ajatelleeksi, että myös runoihin tarvitaan taustatyötä. Haapala kertoo perehtyneensä Vantaanjoen historiaan runokokoelman kirjoittamisen yhteydessä. Aikaisemmat pöytälaatikkorunot eivät kelvanneet, koska ne eivät riittävän vahvasti sitoutuneet mihinkään kehykseen eivätkä myöskään toisiinsa. Monet niistä olivat lähinnä tyyliharjoitteluja.

Yhtenäisen teeman ja paikallisen kiinnekohdan valitseminen kannatti. Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 2007, runokokoelma Vantaa ilmestyi Otavalta, yhdeltä Suomen suurimmista kustantamoista.

Olin utelias tietämään, miten kirjallisuustieteen opinnot istuivat Haapalan kirjailijanuraan. Monestihan väitellään siitä, ovatko kirjalliset opinnot tarpeellisia ja onko niistä hyötyä, ja koska Haapalan kohdalla opinnot ovat keskittyneet kirjalliseen analyysiin, vastaus saattoi olla monisyinen.

Akateemiset opinnot kyllä tukivat kirjoittamista, Haapala sanoo. Opintojen ja kirjoittamisen välillä on jatkuvasti ollut vuorovaikutus — niin hyvään kuin huonoonkin suuntaan. Yhtäällä lyriikan analyyttinen ajattelu on hyödyttänyt runoja kirjoittaessa, mutta toisaalta akateeminen analyysi on myös saattanut välillä etäännyttää spontaanista runouden kirjoittamisesta.

Lyriiset tekniikat, kuten rytmi ja runon rakenteet, tulevat opintojen ansiosta kuitenkin aika lailla selkärangasta. Toisaalta niistä ei aina tule tietoiseksi runojen kirjoitusvaiheessa, vaan vasta editointivaiheessa huomaa tekstiin muodostuneet säännönmukaisuudet.

Runot vaativat nekin paljon editointia, varsinkin kun kyse on runokokoelmasta. Joskus runot käyvät läpi paljon muutoksia, viisi editointikertaa on vielä aivan tavallista. Runojen täytyy istua kokonaisuuteen, ja Haapala kirjoittaa runonsa juuri runokokoelmaa ajatellen. Jotkut runot syntyvät myös pienistä pätkistä, jotka Haapala sovittaa yhteen. Parhaat runot syntyvät silti flow-tilassa.

Runous ei synny tyhjiössä. Haapala lukee paljon runoutta myös omaksi ilokseen, ja luetut kirjat toimivat usein tavalla tai toisella runoilijalle inspiraation lähteinä. Yksittäisen kokoelman taustalla voi esimerkiksi olla kirjailijahahmo, josta Haapala on innostunut, ja jonka kanssa keskustelu myös istuu kokoelman tematiikkaan.

Miten ylitetään kustantamon julkaisukynnys?

Aiemmin saman runokokoelman sisällä on voinut olla monta itsenäistä osaa, joilla kullakin on omat teemansa. Nykyään yhtenäisyys ja ymmärrettävyys ovat Haapalan huomioiden mukaan kustantamoiden ihanteita. Teokselta haetaan yhtenäistä teemaa tai jopa tarinaa.

Haapalan mielestä eheyttä painotetaan ehkä liikaakin. Ihmiset ovat kuitenkin tottuneet lukemaan proosaa, mikä ohjaa myös runouden kustantamista.

Pituudeltaan runokokoelmat saavat sen sijaan vaihdella. 2010-luvulla on nähty mammuttimaisiakin monisataasivuisia runoteoksia, joista tosin harva on ollut esikoisteos. Kokoelmaa laativan kannattaakin tähdätä 50-100 sivun mittaan, vaikka tämä on toki riippuvaista kustantamosta. Haapalan mukaan ainakin osuuskunta Poesia on julkaissut myös kokoelmaa lyhyempiä runovihkosia, eli runojulkaisuja esiintyy pituudeltaan laidasta laitaan.

Runojen asettelun ja halutun muodon olisi hyvä käydä ilmi jo käsikirjoituksesta, miten runoilija ne sitten on ajatellutkin. Jos runot sitä vaativat, mukaan voi liittää ohjeen, miten kokonaisuutta luetaan tai miten taitto on ajateltu. Joskus asettelu tai fontit voivat olla tavalla tai toisella standardista poikkeavat, eli fontti saattaa esimerkiksi muuttua runon tyylikeinona. Lyhyitä runoja voi olla yhdellä arkilla useampia. Kertova runo voi olla mitaltaan vaikka viisi arkkia, ja tällöin on lähinnä tärkeää, että materiaali on valmisteltu niin, että kustantaja ymmärtää runon jatkuvan.

Erikoisissa typografisissa muotoiluissa saattaa joutua silti tekemään myös kompromisseja. On kustantamoja, joilla on vaikkapa pidemmän kirjasarjan vuoksi valmis selkeä formaatti, johon runokokoelman toivotaan istuvan. Joskus runoilija voi päästä puhumaan kustantamon graafikon kanssa kirjan taitosta. Pitkät säkeet tai hyvin lyhyet säkeet saattavat hyvinkin vaikuttaa kirjan taittoon. Poikkeuksista syntyy kuitenkin usein lisäkuluja, eli kaikessa kustantaja on tuskin valmis tulemaan vastaan.

Kannattaako runoilijan sitten luopua visiostaan saadakseen teoksensa julkaistuksi? Haapalan mielestä yleisesti ottaen ei: "Onhan se tärkeää lopputuloksen kannalta, ettei runoteos mene pilalle siksi, että kustantamo pitää jääräpäisesti kiinni jostakin sarjailmeestä."

Toisaalta jos teos uhkaa kokonaan jäädä julkaisematta runoilijan asettamien vaatimusten vuoksi, Haapala kehottaa pohtimaan, onko sekään järkevää. Hänen kokemuksensa mukaan kustantamot ovat kuitenkin pääsääntöisesti ymmärtäväisiä kirjailijan toiveita kohtaan.

Ensiksi runojen täytyy tietysti olla niin hyviä, että kustantamo kiinnostuu niistä. Haapalan mukaan on syytä ajatella, mitä runokokoelmalla pyrkii sanomaan. Mikä on se kannatteleva idea tai kokonaisuus, joka sitoo runot yhteen? Tämä on toiminut hyvin ainakin Haapalalle itselleen.

Ja kuten proosankin kohdalla, palaute on runoilijalle arvokasta. Arvokasta kritiikkiä saa kirjoittavilta tutuilta ja ystäviltä. Haapala käy kirjoituspiirissä, missä kaverukset näyttävät tekstejään ja antavat palautetta toisilleen. Uusia tuttavuuksia voi syntyä myös kustantamon sisällä, kun kirjailijat ryhtyvät toistensa ateljeekriitikoiksi.

Muita hyviä palautteen lähteitä ovat myös arvostelupalvelut (esim. Nuoren Voiman liitto) sekä erilaiset kurssit. Runouteen keskittyneitä kursseja järjestävät ainakin Nihil Interit ry ja Kriittinen Korkeakoulu. Haapala suosittelee myös runoilija Tommi Parkon pitämiä kursseja, joita on järjestetty ympäri Suomea. Yhtenä kurssiaiheena on ollut nimenomaan runokokoelman laatiminen.

(Huomasin tätä artikkelia kirjoittaessa, että Parkolta on ilmestynyt myös paljon runoihin keskittyviä kirjoitusoppaita. Verkossa löytyy kurssien oppimateriaalinakin käytetty Tommi Parkon laatima Kymmenen askelta runouteen myös kätevästi pdf:nä.)

Haaveet kohtaavat todellisuuden

Haapalalle itselleen mikään ei runokokoelman julkaisun jälkeen varsinaisesti ollut yllättävää. Surullista tietenkin on, että vaikka runoutta Suomessa luetaan — ja kirjoitetaan varsin paljon — runous saa mediassa proosaa vähemmän näkyvyyttä. Kritiikkejä kirjoitetaan nykyään harvoin, vaikka suuret kustantamot voivat toki saada kirjailijan yhä näkyville vaikkapa Helsingin Sanomiin. Runoteoksen laatimisen menee paljon aikaa ja vaivaa, ja pienten kustantamoiden runokokoelmat ja omakustanteet ovat siinä epätasa-arvoisessa asemassa, että hyväkään teos ei tule ehkä lainkaan noteeratuksi, ja se on runoilijalle pettymys. Kirja-alalle kannattaa tulla mukaan pienin odotuksin.

Näinhän se on. Olen täällä blogissakin kirjoittanut kirjailijoiden alhaisista tuloista ja siitä, kuinka bestseller-listojen kärkeen mahtuu vain hyvin rajallinen määrä kirjailijoita. Kirjamyynti on viime vuosina ollut laskussa, eivätkä painosmäärät ole Suomessa alun perinkään olleet suuria.

Haapala on kuitenkin optimistinen. Runoutta julkaistaan ja luetaan vielä, ja Suomessa on paljon runoudesta kiinnostuneita kustantamoja. "Siitä vain rohkeasti tarjoamaan tekstejään eteenpäin!"

Mitä minä siihen enää lisäämään?

14. lokakuuta 2018

Uudet, nuorekkaammat kirjamessut?



Tarkoitukseni oli tällä viikolla julkaista jatkoa Suomen kustantajia luettelevaan artikkelisarjaan, mutta pian taustatyötä tehdessä ilmeni, että monet pienkustantajat ovat tavattoman pienisanaisia itsestään. Minusta kokonaiskuva kustantamosta on kuitenkin arvokas tieto käsikirjoitusta lähettäessä, joten annoin artikkelille lisäaikaa ja lähetin ennemmin kustantamoille tiedustelun tarvitsemistani tiedoista.

Hyvä uutinen tietysti on, että kahden viikon päästä Helsingissä järjestetään taas kirjamessut, ja onnistun yleensä saamaan kiinni kustantamoiden väkeä siellä kasvokkain. Vastauksia siis kyllä on tulossa, mutta artikkeli siirtyy kuukauden vaihteeseen.

Minulla on käynnissä taustatyö muutamaan muuhunkin kirjoitukseen, joihin metsästän messuilla vastauksia. Koska siis joka tapauksessa haastattelen kirjaihmisiä, olen utelias kuulemaan, onko teillä blogin lukijoilla kysymyksiä, joihin toivoisitte vaikkapa kustannustoimittajan vastaavan. Kokemukseni mukaan kustantamon väki vastaa kysymyksiin mielellään, vaikka heillä messujen aikana onkin niin paljon kiireitä, ettei pitkille juttutuokioille yleensä jää aikaa.

Viime vuonna Helsingin kirjamessujen tarjonta jätti minut monesta syystä kylmäksi, enkä tänä vuonna tiennyt, uskaltaako tutkia messuohjelmaa. Tänä vuonna messuilla on kuitenkin uusi ohjelmajohtaja, jonka uumoiltiin tuovan kirjamessuille uutta ilmettä. Tai, kuten Ronja Salmi itse sanoi viime tammikuussa:

Haluan viedä tapahtumaa siihen suuntaan, että tarinoiden ja kirjamessujen rakastajien lisäksi kulttuurista kiinnostuneet nuoret aikuiset merkkaavat tapahtuman kalenteriinsa heti vuoden alussa uuden kalenterin saatuaan.
— Ronja Salmi, Helsingin kirjamessujen uusi ohjelmajohtaja

Uutta on tosiaankin moni asia. Näkyvin niistä on messujen kokonaan uudistettu kartta, eli lavat on tänä vuonna nimetty helsinkiläisten paikannimien mukaan ja ovat osin vaihtaneet paikkaa. Etsin Messukeskuksen sivuilta turhaan karttaversiota, jossa näkyisi myös myyntipisteiden sijoittelu, mutta ohjelmasta on pääteltävissä, ettei tila todellisuudessa tule näyttämään näin tyhjältä.


Kullakin lavalla on tänä vuonna omat selkeät teemansa, mikä minusta on hyvä päätös messujen järjestäjiltä. Ylipäänsä ohjelma vaikuttaa tänä vuonna aiempaa jäsennellymmältä ja verkosta pystyy esimerkiksi selaamaan ohjelmanumeroita kategorioittain. Blogin lukijoita kiinnostanee eniten "Lukeminen ja kustantaminen"-kategorian alle merkityt ohjelmat.

Messukeskus on siis periaatteessa tehnyt perinteiset ohjelmasuositusluetteloni tarpeettomiksi. Nostin kuitenkin tavalliseen tapaan postauksen lopussa esiin muutamia tietämisen arvoisia paneeleita.

Puolituntinen on nyt kaiken messuohjelman mitta

Minun täytyy myöntää: olen yksi niistä ihmisistä, jotka nauttivat kahden tunnin paneelikeskusteluista. Pitkässä ohjelmassa on se hyvä puoli, että niiden aikana pääsee syventymään asiaan, mutta kirjamessujen kaltaisessa ympäristössä ne merkitsevät paitsi suurta panostusta kuulijalta, myös sitä, että jokin toinen aihe jää messujen aikana väkisinkin käsittelemättä.

Olen siis nurkuen hyväksynyt, että sekä Helsingissä että Turussa puolituntinen on tästä lähtien ohjelman vakiintunut pituus, ja kummankin ohjelmaa selanneena sanoisin, että päätös taitaa olla parhaaksi. Tänä vuonna Helsingissä on esillä kymmeniä esikoiskirjailijoita ja satoja kirjoja, jotka lukeutuvat ainakin tusinaan genreen. Messujen järjestäjien mukaan tänä vuonna tarjolla on yli 800 ohjelmaa ja 1000 esiintyjää — keskimäärin 200 ohjelmaa päivässä, mikä Helsingin kirjamessujenkin kokoisessa tapahtumassa on jonkin sortin saavutus.

Muista näkemistäni vuosista poiketen paikalla on tällä kertaa myös melko vähän ison luokan bestseller-kirjailijoita ja paljon enemmän aivan tavallisia kirjailijoita, joilta tänä vuonna on ilmestynyt uusi kirja. Muutos on erittäin tervetullut, koska nämä kirjailijathan ovat niitä, jotka tarvitsevat näkyvyyttä ja uusia lukijoita enemmän kuin ne samat parikymmentä kirjailijaa, joiden nimet kaikki Suomessa jo tuntevat.

Yleensäkin minua viime vuonna ihmetyttänyt kaunokirjallisuuden puute on tänä vuonna korjattu. Nyt etualalla ovat selvästi kirjailijat ja kirjat — osin jopa muiden ohjelmatyyppien kustannuksella — mikä, jos ollaan aivan rehellisiä, on kirjamessuille varsin tarpeellinen suunta.

Jäänkö kaipaamaan kaksituntisia paneelikeskusteluita kirja-alan murroksesta? Kyllä, mutta olenkin tässä selvästi vähemmistössä. Näenkö ennemmin netissä tuntemieni kirjailijoiden nousevan lavalle puhumaan teoksistaan? Aivan ehdottomasti!

Joitakin kirja-alaa ja kirjoittamista koskevia puolituntisia on yhä jäljellä, ja luulen että samat aiheet oli muutenkin jo koluttu niin huolella, että vaihtelu tekee formaatille hyvää.

Poissa on kuitenkin tänä vuonna kaikesta päätellen myös viime vuosien Haluatko kirjailijaksi? -piste. Menneinä vuosina jono on täyttynyt jo varhain aamulla, joten kiinnostusta sille olisi varmasti riittänyt, mutta ehkä tämäkin oli Suomen kustannusyhdistyksen mielestä jo tehnyt tehtävänsä. Valitettavaa tämä on tietenkin niille, joilla vasta tänä vuonna olisi ollut mahdollisuus ja/tai rohkeutta käydä juttelemassa kustannustoimittajalle, mutta luvassa on sentään tunnin paneeli käsikirjoituksen lähettämisestä, jonka lopussa pystynee esittämään joitakin kysymyksiään. (Kohteliaasti voi varmasti kokeilla lähestyä kustantajia myös myyntipisteillä, mutta harjoittaisin tässä maltillisuutta.)

Kannattaako tänä vuonna siis mennä?

Menneinä vuosina olen kannustanut blogin lukijoita menemään messuille jo yksinomaan kustannusmaailmaa koskevien paneeleiden vuoksi; tänä vuonna minun on sanottava, että messujen paras anti ovat pitkästä aikaa kirjat ja kirjailijat. Paikalla on poikkeuksellisen hyvin edustettuna mm. kotimaisen spekulatiivisen fiktion tekijät, joita edustavat yhteisvoimin Fantastisen kirjallisuuden kustantajat -nimellä Osuuskumma, Aavetaajuus, Vaskikirjat, Varjo Kustannus ja Nysalor.

Myös dekkarit ovat tavalliseen tapaan hyvin edustettuina, ja dekkarin ystävät löytävät Punavuori-lavalta lauantaina heille suunnattua ohjelmaa. Vain yhtenä päivänä saapuville suosittelen yleensäkin lauantaita, koska sinä päivänä Suomen Kirjailijaliito nousee Töölö-lavalle omalla ohjelmallaan. Kaikki Kirjailijaliiton ohjelma on lueteltu myös liiton omilla sivuilla.

Nähtävää ja kuultavaa kyllä riittää, siitä tämä uusi formaatti pitää huolen. Tässä vielä parhaat tärppini vuoden messuohjelmasta!


Perjantai 26.10.2018 kello 11:00-11:30, Hakaniemi-lava

Käsikirjoituksesta kirjaksi

Kustantaja Touko Siltala (Siltala kustannukselta), Otavan kustannuspäällikkö Salla Pulli ja Bonnierin markkinointi- ja viestintäjohtaja Reetta Miettinen puhuvat Gummeruksen myynti- ja markkinointijohtaja Katja Leinon johdatuksella siitä, mitä käsikirjoitukselle tapahtuu kustannussopimuksen jälkeen.


Lauantai 27.10.2018 kello 16:00-17:00, Töölö-lava

Haluatko kirjailijaksi?

Atenan kustantaja Ville Rauvola, Otavan kustannuspäällikkö Mari Mikkola ja Teoksen kustannustoimittaja Jussi Tiihonen kertovat, millä perustein käsikirjoitus valitaan julkaistavaksi ja miten työskentely kirjailijan kanssa yleensäkin toimii.


Lauantai 27.10.2018 kello 18:00-18:30, Töölö-lava

Kirjailijan rooli murroksessa: kuinka meistä on tulossa renessanssitaiteilijoita

Kirjakustantamisen muutoksesta ovat puhumassa täältä blogistakin tuttu kirjailija Raita Jauhiainen, sekä kirjailijat J.S. Meresmaa, Maria Carole ja Maija Haavisto. Luvassa on puhetta ainakin osuuskunnista ja omakustanteista samoin kuin siitä, miten kirjailijan rooli on muuttunut viime vuosina.


Oletko sinä, parahin lukija, messuilla tai coneissa kävijä? Mitä olet ollut mieltä tämän vuoden kirjallisuustapahtumista? Mihin kannattaa suunnata ensi vuoden puolella?

Jakaa saa myös omat vinkkinsä Helsingin kirjamessujen parhaasta ohjelmasta. Ja tulkaa toki sanomaan hei, jos näette minut messualueella!

Mitä muut lukevat