19. elokuuta 2018

Vinkkejä 15-vuotiaalle itselleni & perustietoa käsikirjoituksestani



Kiitos kysymyksistä ja viisivuotispäivän onnitteluista! Veikkaan, että moni muukin on utelias tietämään nämä samat, eli sen suuremmitta esittelyittä, mennäänpä asiaan.

Eräs lukijoista kirjoitti:

Olisi mukava tietää perusjuttuja kässäristä.

- Monta POV-hahmoa
- Mitä teemoja
- Sanamääriä
- Jotain kerrontaratkaisusta. Kehyskertomus vai jotain muuta, aikamuodot, persoona jne.

Tarina jakautuu kolmen sisaren näkökulmaan — paljonko kukin pääsee ääneen, on vielä hionnan alla. Edellisen luonnoksen sanamäärä oli Scrivenerin mukaan 91 114, mikä siis laskelmieni mukaan on jotakuinkin 475 sivua.

Tällä hetkellä kannatteleviksi teemoiksi ovat muodostuneet perhe, velvollisuus ja yksilöllisyys: pystyykö ihminen elämään vapaasti niin kuin kokee tarvetta elää, kun yhteiskunta yrittää painostaa olemaan muuta kuin oma itsensä? Aavistelen jo joutuvani lisäämään muutaman kohtauksen sitoakseni joitakin sivujuonia paremmin kokonaisuuteen, joten lopullinen sanamäärä saattaa sittenkin vielä ylittää satatuhatta. Odottelen yhä palautetta monilta esilukijoilta.

Tarina kattaa noin vuoden jakson tyttöjen elämästä. Tuskailin kauan, kirjoitanko preesensissä vai imperfektissä, mutta näillä näkymin imperfekti on voittamassa. Tarina on kerrottu kronologisesti ilman sen kummempaa — haaste on enemmänkin ollut päättää, mitä kertoa ja mitä jättää kertomatta. Koska kirjoitan itse luotuun maailmaan sijoittuvaa fantasiaa, minulla on ollut kädet täynnä työtä sen kanssa, miten lukijan tarvitsemat tiedot ymmärrettävällä tavalla pysähtymättä liiaksi selittämään niitä. Suurin tekemäni kerronnallinen muutos oli siirtyä varhaisten luonnosten kaikkitietävästä kertojasta paljon rajallisempaan näkökulmaan, missä kerronta kuvastaa mahdollisimman vahvasti näkökulmahenkilön maailmankuvaa.

Eräs ystäväni sanoi, että olen puhun käsikirjoituksesta avoimemmin sen jälkeen, kun lähetin teksti esilukijoille. Käsikirjoituksesta on yhä vaikea puhua, koska niin moni asia muuttuu kirjoittamisen edetessä, mutta nyt tarina on alkanut löytää oikeaa muotoaan. Saatan siis hyvinkin puhua käsikirjoituksesta syvemmin siinä vaiheessa, kun seuraava editointikierros on tehty.

* * *

Mitä vinkkejä antaisit 15-vuotiaalle kirjailijan alulle?

Apua, mistä edes aloittaisi? Vinkkejä on niin monia, eikä yhden kirjoittajan temput ehkä tehoa toisen kohdalla. Jos kuitenkin minun pitäisi neuvoa 15-vuotiasta itseäni, sanoisin kenties seuraavat asiat:

Lue ja kirjoita paljon. Lue laajasti oman suosikkigenresi ulkopuolelta, haasta itsesi tutustumaan sellaiseen, mikä ei tunnu sinulle luontaiselta. Älä jää kiinni siihen ajatukseen, ettet pidä runoudesta, tai dekkareista, tai Nobel-kirjailijoista, vaan hanki itsellesi laaja yleiskäsitys kirjallisuudesta.

Kokeile kaikkea. Kirjoita runoja, kirjoita dekkareita. Hassuttele ja uskalla tehdä virheitä. Eräs asia, mitä itse kadun, on että jämähdin liiaksi yhden projektin pariin siinä iässä, kun olemme luonnostamme kapinallisia ja uskallamme kokeilla kaikkea. Samat opit voi oppia myöhemminkin, mutta 15-vuotiaan kirjoittajan tärkein työ on minusta hakea omaa tyyliään niin kirjallisesti kuin työtapojen kantilta.

Aseta itsellesi pieniä kirjoitushaasteita: kirjoita novelleja, raapaleita, mikä itseäsi sitten miellyttää, mutta pidä ne rajallisina (3-25 sivua) ja saata ne loppuun. Sitten hautaa ne. Kenenkään ei ikinä tarvitse nähdä niitä, jollet halua — tärkeintä on oppia kirjoittamisen mekaaninen puoli.

Tee kirjoittamisesta rutiini. Kun ikää tulee lisää, aikaa jää asioille vähemmän. Työ tai koulu on yleensä korkein prioriteettimme, mutta sen jälkeen mitä erilaisimmat asiat pyrkivät kakkos- ja kolmospaikalle. Vanhemmiten nämä asiat vievät yhä enemmän aikaamme ja muuttuu vaikeammaksi perustella itselleen ja läheisilleen, miksi kirjoittaa. Jos rutiini on jo olemassa ennestään, työksi jää ainoastaan pitää siitä kiinni.

Jotkut kirjoittavat aamuisin, toiset iltaisin. Jotkut kirjoittavat lounastauolla, toiset junassa kotimatkalla. Etsi aika, joka toimii sinulle, eikä sen suinkaan tarvitse olla pitkä, vaan 30-60 minuuttia päivässä riittää mainiosti. Äläkä nolostele kertoa vanhemmille tai kavereillesi, että kirjoitat, vaan opeta heidätkin arvostamaan kirjoitusaikaasi.

Kirjoittaminen on treeniä aivoille siinä missä salilla käyminen on treeniä lihaksille, ja jos kukaan ikinä kutsuu kirjoittamistasi turhanpäiväiseksi, voit aivan hyvin kysyä heiltä, kuvittelevatko he pystyvänsä nostamaan sata kiloa penkistä päivääkään harjoittelematta. Luovuus kuvitellaan helposti asiaksi, joka joko kumpuaa tai ei kumpua ihmisestä aivan itsestään, mutta luovuus on taito siinä missä mikä tahansa muukin.

Älä ota asioita liian vakavasti. Teini-ikäisenä halusin olla bestseller-kirjailija ennen kun täytin 18 vuotta. Halusin tuottaa täydellistä tekstiä ja halusin tehdä vaikutuksen kavereihini. Jälkimmäisessä välillä onnistuin, mutta siinä piileekin vaara: jos pysähtyy lepäämään laakereilleen ja rakentaa minäkuvansa sen varaan, että on kekseliäs ja luova, huonot kirjoituspäivät tuntuvat kahta kamalammilta, eivätkä hyvät päivät oikein tunnu miltään. Mikä pahinta, vastoinkäymiset muuttuvat äkkiä hyökkäyksiksi omaa persoonaasi kohtaan, emmekä me ihmiset suhtaudu hyvin itseemme kohdistuviin uhkiin.

Jos siis uskot nerouteen, suosittelen luopumaan siitä. Joillakuilla on ehkä lahjakkuutta, joka auttaa heidät alkuun, mutta nerous ei ole yhdenkään kirjailijan menestyksen tae, vaan kirjat syntyvät harjoittelulla ja kovalla työllä. Kehuja nuorena saavan on usein vaikeampaa muodostaa oikeaa sitkeyttä, joka auttaa jatkamaan epäonnistumisten ja haasteiden läpi, mikä tuntuu ehkä hirvittävän paradoksaaliselta, koska kannustushan auttaa meitä yleensä jaksamaan jonkin asian parissa.

Kannustus toki on hirven tärkeää, mutta kannustuksen pitäisi suuntautua saavutuksiin eikä siihen, minkälainen ihminen luonnostaan on. Hakeudu sellaisten ystävien pariin, jotka pystyvät kannustamaan sinua, ja jotka erityisesti tukevat sinua silloin kun sinulla on vaikeaa. Koska kirjoittaminen on vaikeaa, ja se on ihan ok.

Aseta itsellesi realistiset tavoitteet ja pidä niistä kiinni. Liian korkeat vaatimukset johtavat blokkiin ja/tai perfektionismiin, eikä kumpikaan ole hyväksi kirjoittamiselle. Äläkä tee asioita, koska niitä “pitäisi” tehdä, vaan seuraa omaa sydäntäsi. Löydä ne asiat, jotka saavat sinut innostumaan, ja rakenna elämäsi sen ympärille, että pyrit tavoittelemaan niitä. Ammattilaiseksi kehittyy vähitellen elämän varrella, mutta itsevarmuus ja itsetuntemus opitaan nuorena.

Nauti siitä mitä teet, ja jollet nauti siitä, älä tee sitä — jollei luvassa ole palkintoa, jonka eteen kannattaa kärsiä. Vaikka neuvoin aiemmassa kohdassa olemaan ottamatta asioita liian vakavasti, tietty vakavuus tarvitaan kuitenkin siihen, että kunnioittaa itseään kirjoittajana ja pyrkii kehittämään itseään.

15-vuotiaana ei ole liian aikaista ajatella uraa ammattikirjailijana. Rohkeasti siis eteenpäin tavoitteita kohti silti muistaen, ettei sinulla ole kiire minnekään!

5. elokuuta 2018

Mistä kannet kirjaan? Kansitaiteilija kertoo



Liekö sellaista kirjailijaa, joka ei olisi haaveillut valmiin kirjan kansista, kun työ on vielä kesken?

Joskus kirjojen kansia on verrattu elokuvajulisteisiin, ja rooliltaan ne ovatkin hyvin samanlaisia. Molempien tarkoitus on houkutella ostamaan tuote, oli se sitten elokuvalippu tai e-kirja; vetävät kannet saavat ihmisen huomaamaan kirjan ja haluamaan tietää siitä enemmän.

Toisaalta arvostamme kirjoja niiden itsensä vuoksi. Niitä pidetään esillä hyllyissä ja pöydillä myöskin koriste-esineinä, ja suosituista kirjoista painetaan luksuspainoksia upeilla kullatuilla kansitaiteilla. Keräilijät ja fanit ostavat niitä innoissaan oli heillä kuinka monta aiempaa kappaletta tahansa.

Siinä mielessä kirjat eroavat useimmista elokuvajulisteista. Myyvyyden rinnalla estetiikka korostuu, eikä kansitaiteessa ole usein kyse niinkään kirjailijan tai kustantajan visiosta, vaan kansitaiteilijan luovasta näkemyksestä.

Kansien merkittävyyden huomioon ottaen on tavallaan sääli, että kuulemme kansitaiteilijoista verrattain harvoin. He ovat kustannustoimittajan tavoin niitä kallisarvoisia apujoukkoja, joita tarvitaan kirjan menestykseen, ja vaikka heidän nimensä on pienellä präntillä kannen sisäpuolella, monikaan meistä ei tiedä, mitä kannen tekemiseen sisältyy.

Onhan toki niin, ettei kirjailijan tarvitse yleisesti tietääkään, koska kansista vastaa perinteisesti kustantaja. Omakustanteiden yleistyessä yhä useampi joutuu kuitenkin itse pohtimaan, mistä kannet löytyvät kirjaan, eivätkä prosessiin liittyvät työvaiheet ole ehkä kovinkaan tutut.

Miten kansien tilaaminen siis tapahtuu ja mitä työvaiheita siihen liittyy? Kysytäänpä vastauksia suoraan kansitaiteilijalta.

Yksien kansien syntytarina

Julia Lintulaakso on joensuulainen kuvittaja, graafinen suunnittelija ja yleinen visuaalisen alan ammattilainen, joka tuntee kirjan luomisprosessin taitosta kansiin. Lintulaakso piirsi vastikään kansitaiteen Taru Luojolan esikoisromaaniin Ei kaikki pinnat kireällä, joka ilmestyi Osuuskummalta tämän vuoden heinäkuussa.


Teosta kuvataan maailman ensimmäiseksi velopunk-romaaniksi. Esittelyteksti lukee:

1970-luvun Bataranam. Eteläamerikkalaisen diktaattorin ketju luistaa.

Puhdasoppisten villaristien kielletty puolue suunnittelee vallankaappausta, kun taas viidakossa piileksivät Chevy-siskot kylvävät kauhua laittomilla moottoriajoneuvoillaan. Yhdysvallat haistaa öljyn, ja horisontti täyttyy sotalaivoista. Kaaoksen keskellä varjelija Tereza Blijk yrittää selvittää joessa kelluneen työläisen murhaa.

Kansissa on tosiaankin 70-luvun leimaa, ja menopelit kiertävät naista varsin pahaenteisesti. Kansi herättää useitakin kysymyksiä, joista omistani päällimmäinen on "miksi pinnat?" Vastaus löytynee lukemalla kirja; kannet ovat tehneet tehtävänsä.

Mutta tarinamme ei ala täältä, vaan loppuu siihen. On palattava seitsemän kuukautta ajassa taaksepäin.

Kustantamolla on usein tutut kuvittajansa, jotka ovat heillä joko pysyvästi töissä tai jotka tekevät satunnaista freelance-keikkaa. Ei kaikki pinnat kireällän kansien matka taas alkoi niin, että Lintulaakso lähetti portfolionsa Taru Luojalalle itse, kun kuuli tämän esikoisen olevan valmistumassa julkaisuun.

Kirjailija piti näkemästään ja esitti Osuuskummalle Lintulaakson palkkaamista kansien tekijäksi. Tähän sitten kustantaja — jolla siis on kansiin yleensä kustannussopimuksessa annettu päätösvalta — suostui.

Tästä alkoi kansitaiteen luonnin yksi tärkeimpiä työvaiheita, eli sopimuksen solmiminen. Sopimuksessa käy luonnollisestikin ilmi, milloin työn täytyy olla valmis ja paljonko tilaaja maksaa sitä. Tyypillistä on, ettei kuvittaja työskentele tuntipalkalla vaan antaa yhden kiinteän hinnan, johon sisältyy paljon enemmän kuin pelkästään kuvan suunnitteluun käytetty aika. Suurin osa hinnasta tulee kuitenkin siitä, mitä oikeuksia tekijä luovuttaa kustantamon käyttöön

"Halutaanko tehdä pelkästään fyysinen kirja, miten isoja painoksia, mihin materiaalia käytetään", Lintulaakso luettelee hintaa määrääviä tekijöitä. "Halutaanko tehdä pelkästään e-kirja, halutaanko tehdä uusintapainoksia ja tuleeko sama kuvitus uusintapainoksiin. Todella moni asia vaikuttaa."

Kansitaiteilijalla on työhönsä aina tekijänoikeus, ja asiakkaalle myydään itse asiassa kuvan käyttöoikeus. Tämän vuoksi sopimuksessa täytyy luovuttaa esimerkiksi luonnokset erikseen, eikä kuvaa saa muokata tai luovuttaa kolmannelle osapuolelle ilman taiteilijan suostumusta. Siksi sopimuksessa kuuluu käydä ilmi, mitkä oikeudet taiteilija luovuttaa tilaajalle, ja oikeuksien laajuus vaikuttaa suoraan kuvittajan pyytämään hintaan.

Samalla sovitaan myös työprosessista. On esimerkiksi sopimusasia, kuinka monta luonnosta lähetetään ja miten moneen kertaan niitä lähdetään muokkaamaan.

"Aikaskaala riippuu paljon tekijästä ja tekijän prosessista", Lintulaakso sanoo. "Teen paljon mietiskelyluonnoksia, joihin menee aikaa. Isoin osa kuvittajan duunia on miettiä asioita ja hioa asioita. Luonnosteluprosessini on noin 70% tehdystä työstä, toimeksiannosta riippuen."

Kiireessä kansia ei koskaan kannata lähteä tilaamaan: "Hosumalla saa just niin hyvän kuin mitä voi kuvitella."

Kansitaiteen pyrkimys on kuvata kirjaa paljastamatta juonesta liikaa. Sen täytyy viestiä lukijalle genreä ja kiinnostaa mahdollista ostajaa, ja samalla kansitaiteella pyritään viestimään jotakin kirjan teemasta. Lintulaakso haastatteli Luojolaa tekstin kirjoitusprosessista ja sai tietää Luojolan kuunnelleen Yakety Sax -nimistä kappaletta, jonka nimi tuskin on monille tuttu, mutta jonka kaikki varmasti tuntevat korvakuulolta. Kappaleen svengaava saksofonimelodia on soinut lukuisten komediakohtausten taustalla viimeisen puolen vuosisadan aikana, ja tuntuu Lintulaaksolla löytäneen tapaan, jolla ajoneuvot jahtaavat kannessa toisiaan.

Suurissa kustantamoissa kuvituksen deadline voi olla jopa puoli vuotta ennen kirjan julkaisua. Sen seurauksena kansia työstetään tyypillisesti rinnakkain kustannustoimittamisen kanssa, ja Lintulaakso myöntääkin tietävänsä joitakin kohtia, jotka valmiissa kirjassa ovat erilaisia kuin hänelle lähetetyssä käsikirjoituksessa. Hän poimi lukiessaan kohtaus kohtaukselta aiheita, joista syntyi omia pieniä miniatyyriluonnoksiaan. Miniatyyriluonnokset ovat yleinen tapa työskennellä varsinkin kirjan sivukuvituksen kanssa, ja toimivat Lintulaakson mukaan hyvin myös kansia suunnitellessa.

Näistä hän sitten kehitti kustantajan tilaamat luonnokset, joista Osuuskumma valitsi yhden jatkokehitettäväksi. Lintulaakso pyrki ottamaan huomioon sekä kirjailijan että kustantajan näkemykset, koska kuten jo alussa todettiin, kirjailijoilla on usein jo valmis mielikuva siitä, mitä kannelta toivovat. Valmiit kannet voivat kuitenkin olla kaukana kirjailijan mielikuvista ja niinpä olin utelias tietämään, mitä Taru Luojola oli itse kirjailijana mieltä.

Seuraavaksi pääsee ääneen siis Luojola. Miten lopulliset kannet vertautuvat mielikuviin, jotka tällä oli ennen Lintulaakson kansipiirroksia?

"Minä en ole kovin visuaalinen ihminen, ja kaikki kuvitukseen liittyvät mielikuvat ovat aina hyvin eteerisiä ja hajanaisia, lähinnä erilaisia vaikutelmia eikä niinkään mitään yhtenäistä käsitystä", Luojola vastaa. "Tämän kirjan osalta minulle tärkeintä oli, että kansi heijastaa sekä kirjan tunnelmaa että tapahtumia. Julialle annoin lähtökohdaksi, että Maallisten ilojen puutarha on tunnelmaltaan aika lähellä omaa mielikuvaani kirjasta."

Maallisten ilojen puutarha, joka tunnetaan myös Himojen puutarhan nimellä, on Hieronymus Bochin maalaus 1500-luvulta. Voin hyvin ymmärtää, miksi kuva on vetänyt kirjailijaa puoleensa. Se on värikäs ja vilkas, mutta Lintulaakson mukaan liiankin vilkas toimiakseen kirjan kansitaiteena.

Kuvan suurempi versio sekä historia löytyvät maalauksen Wikipedia-sivulta.

Luojola jatkaa: "Julian piirtämä kansi on tietenkin tyyliltään hyvin kaukana mainitusta teoksesta, mutta silti se erittäin hienosti vähillä elementeillä esittää juuri sitä mitä kirjassa tapahtuukin: kaikki on jatkuvassa liikkeessä, kaikki toistuu aina vain kiihkeämpänä ja kaikkeen suhtaudutaan kieli poskella. Olen todella tyytyväinen kanteen. Julian kuvituksen lisäksi siinä on tärkeässä osassa taittajan suunnittelema typografia, ja sekin osui aivan nappiin."

Omakustantajan lyhyt selviytymisopas

Kuvittaja suunnittelee siis tavallisesti vain kirjan kansitaiteen, minkä jälkeen taittaja tai typografi vastaa kansien typografiasta. Tämän vuoksi omakustantajana on hyvä tietää, mitä tarkalleen on tilaamassa sanoessaan haluavansa tilata kannet taiteilijalta.

Joissakin tapauksissa kuvittaja ja taittaja voivat toki olla myös sama henkilö. On olemassa niitä (Lintulaakso mukaan lukien), jotka hallitsevat molemmat taidot, ja joskus kuvittaja saattaa liittää tekstit suoraan osaksi kansikuvaa itseään. Ennen kuin kuvitus voidaan aloittaa, täytyy kuitenkin tietää, minkä kokoinen kannen on tarkoitus valmiissa kirjassa. Tarkat tekniset tiedot ovat tärkeitä.

"Halutaanko pelkkä etukansi? Halutaanko kuva koko kannen ympäri?" Lintulaakso sanoo. "Tässä pitää olla tarkkana."

Lintulaakson mukaan houkutus tehdä kannet itse on suuri, mutta ammattilaisen apuun on silti parempi turvautua. Voin toisena graafisen alan ammattilaisena kompata Lintulaaksoa tässä täysin. Jolleivät rahat riitä sekä taittajaan että kuvittajaan, kannattaa siinä tapauksessa tilata edes pelkät näyttävät kansitypografiat, jolloin kansitaidetta ei ehkä tarvita lainkaan.

Kansitaidetta tilatessa voi kertoa lyhyesti käsikirjoituksestaan ja kysyä, onko kuvittajalla aikaa ja kiinnostusta kansitaiteen tekemiseen. Jollei tunne yhtään kuvittajaa ennestään, voi heitä löytää esimerkiksi Kuvittajat ry:n ja Grafian luetteloista. Kuvittajat ry:n sivuilta löytyvät myös ohjeet kuvittajan palkkaamiseen ja sopimuksen tekemiseen, eli omakustantajan ei suinkaan tarvitse yrittää oppia koko prosessia pelkän yrityksen ja erehdyksen kautta.

Ulkopuolisen kanssa työskenteleminen voi silti jännittää, varsinkin kun kirjailijalla harvoin on suurta budjettia käytössään. Pelkona ehkä on, että päätyy sittenkin tilaamaan kannet, joista ei pidäkään, ja riskin ottamisen sijaan halutaan sittenkin tehdä työ kokonaan itse. Jotta ongelmilta vältytään, Lintulaakso neuvoo pitämään viestintälinjat auki koko kansitaiteen suunnittelun ajan. Hän kertoo lähettäneensä aina samat sähköpostit kaikille suunnittelun osallisille, eikä ollut väliä, oliko jokin vastaanottajalle ehkä ylimääräistä tietoa. Näin kaikki tiesivät aina samat asiat, jolloin ongelmilta oli helppo välttyä.

Jos tilaajana huomaa sittenkin olevansa tyytymätön, on sopimusta luettava tarkkaan. Asiakkaan kerran antama hyväksyntä on sopimuksen mukaan yleensä sitova, eikä kuvittaja useinkaan juuri muuta tyyliään asiakasta varten. Kuvittajaksi kannattaa siis alusta asti valita sellainen henkilö, jonka tyyli on yhtenevä oman maun kanssa, ja jonka työn jälkeen luottaa.

"Kannattaa tukea pienempiä tekijöitä ja kustantamoja myöskin" Lintulaakso sanoo. "Lähtekää rohkeasti ottamaan yhteyttä sellaisiin, joiden työstä tykkäätte."

Ei kaikki pinnat kireällä -kirjan kansissa kiehtoo minua se, kuinka Lintulaakso on kuvittajana kyennyt poimimaan hajanaisista elementeistä ydinasiat ja työstänyt ne yhdeksi selkeäksi kokonaisuudeksi. Monesti lieneekin niin, että meidän on kirjoittajina luotettava siihen, että liittolaisemme osaavat sen asian, jossa me emme useinkaan loista: he saavat sanottavansa sanotuksi käyttämättä siihen tuhattakaan sanaa, kun me olemme kirjoittaneet romaanin.

Siksi kuvittajia ei lainkaan pidä pelätä, ja siksi he ansaitsevat kaiken kiitoksen ja huomion, jonka heille voi vain antaa. Käykää siis tutustumassa Julia Lintulaakson portfolioon, ja seuraavan kerran kirjan valmistuessa pohtikaa, tunnetteko kuvittajaa, joka voisi nostaa kirjanne esiin verkko- tai kirjakaupan massasta. Hyvät kirjat ovat monen tekijän summa — enemmän kuin yhdessä mielessä.

Ei kaikki pinnat kireällä on nyt ostettavissa Osuuskumman verkkokaupasta. Iso kiitos Julia Lintulaaksolle valaisevasta haastattelusta Ropeconin kiireiden keskellä, ja onneksi olkoon Taru Luojolalle esikoisen julkaisusta.

Oletko sinä kuvittanut kirjan tai tilannut joskus kannet kuvittajalta? Jaa kokemuksiasi kommenteissa!

Tiedustelut tai kysymykset kuvittajan työstä voi suunnata Julia Lintulaaksolle osoitteeseen [email protected]. Kiitos vielä kerran!

Lue myös

Raita Jauhiainen: Onnistunut omakustanne
Grafian ohjeet kuvittajan työn hinnoittelusta
Kuvittajat ry:n tekijöiden portfoliot
Grafia ry:n tekijöiden luettelo

22. heinäkuuta 2018

Blogi täyttää viisi vuotta!



Viisi vuotta sitten eräänä heinäkuisena päivänä päätin perustaa blogin. Kaikki alkoi kirjoittamispäiväkirjasta — tarvitsin ympäristön, jossa pystyin perkaamaan ajatuksiani jo silloin pitkään kestäneestä romaaniprojektistani sekä siitä, mitä merkitsi pyrkiä kirjailijaksi. Olin niihin aikoihin kirjoittanut romaania jo vuosia ja luulin aivan rehellisesti olevani loppusuoralla.

Hyvin pian päädyin pohtimaan luovuutta ja kirjailijuuteen liittyviä haasteita myös laajemmin, enkä vain päiväkirjan muodossa. Olen luonteeltani sellainen, että tietämättömyys ahdistaa minua, ja halusin ymmärtää monia käytännön asioita, jotka liittyvät käsikirjoituksen matkaan raakileesta kirjaksi. Niinpä kun kävin vuoden 2013 Helsingin kirjamessuilla esittelemässä käsikirjoitusta kustannustoimittajille, hyödynsin samalla mahdollisuutta esittää kysymyksiä, jotka olivat vaivanneet minua kirjailijan ammatista. Ja kun omat kysymykseni loppuivat kesken, otin niitä lisää Suomi24:n Kirjailijanalut-palstalta. Silloin blogistani tuli julkinen. Mutta synnyinhetki oli kesällä, joitakin kuukausia ennen kirjamessuja.

Monet sinä syksynä syntyneet kirjoitukset ovat vieläkin blogin luetuimpia; netissä oli selvästi kysyntää blogille, joka pyrkii vastaamaan kirjailijaksi pyrkivien käytännön huoliin, ja itsellänihän niitä riitti — ja riittää yhä. Viiden vuoden aikana olen kirjoittanut niin kirjailijan toimeentulosta, Finlandia-palkinnon merkityksestä kuin masennuksesta ja motivaation puutteesta aina sen mukaan, mikä siihen aikaan on ollut päällimmäisenä mielessäni. Olen etsinyt vastauksia kirjoista, alan toimijoiden haastatteluista, kuulemistani messupuheista. Yhä enemmän olen yrittänyt mennä suoraan vastausten luokse, kuten haastatellessani Siltala kustannuksen Touko Siltalaa ja WSOY:n Anna-Riikka Carlsonia saatekirjeistä. Joskus vastaukset ovat olleet kiven alla, ja joskus olen jopa rohjennut puhua viidentoista vuoden kirjoittajakokemuksen tuomalla rintaäänellä, vaikka tiedänkin enemmän kirjoittamisen haasteista kuin sen onnistumisista. Koska en kirjoita novelleja niin kuin monet muut, minulta on tähän asti julkaistu lähinnä lehtiartikkeleita, kuten Kirjoitan-lehteen tekemäni Worldcon-raportti.

En osannut viisi vuotta sitten ennustaa, kuinka pitkä matka minulla vielä oli käsikirjoituksen kanssa. Ehkä itsekriittisyyteni voitti, ehkä senaikainen käsikirjoitus ei olisi ylittänyt julkaisukynnystä. Joka tapauksessa olen kasvanut viidessä vuodessa blogin kirjoittamisen myötä, ja koen kehittyneeni tässä ajassa harrastelijasta hartaaksi amatööriksi. Suhtaudun kirjoittamiseen vakavammin kuin viisi vuotta sitten, ja olen myös vähitellen saanut varmuutta siihen, että tiedän jopa joskus mitä olen tekemässäkin. Joskus. Matkaa on vielä.

Blogin kirjoittaminen on ollut minulle sekoitus terapiaa, itsenäistä opiskelua ja ryhmätukea. Ylä- ja alamäistä huolimatta en ole blogin aloittamisen jälkeen enää kokenut olevani yksin, ja koen olevani etuoikeutettu siitä, että olen omalta pieneltä osaltani voinut jakaa oppimaani eteenpäin. Blogi on ollut minulle kasvun paikka sekä henkireikä, ja toivon sen jatkavan sellaisena vielä pitkään.

Kuka tätä blogia oikeastaan pyörittää?

Vaikka jaan ilojani ja surujani blogissa kirjoittamiseen liittyen vapaasti, itsestäni olen jakanut varsin vähän. Olen loppujen lopuksi hyvin ujo ihminen, joka kamppailee rajun huijarisyndrooman kanssa, enkä ole halunnut sen enempää kuin osannut tuoda omaa persoonaani blogiin, jonka päätarkoitus on olla turvallinen ympäristö jakaa ajatuksia, joita en välttämättä ilmaisisi kasvokkain.

Olen saanut olla täällä haavoittuva heikkoina hetkinäni, mutta samalla olen tiedostanut anonymiteetin saattavan heikentää uskottavuuttani lukijoiden silmissä. Netissä kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa, ja omalla nimellä ja pärställä esiintymisellä on tietty tae siitä, että kirjoittaja seisoo sanojensa takana myös netin ulkopuolella. Blogin viisivuotispäivän lähestyessä päälle on hiipinyt tunne, että ehkä asian on aika vähitellen muuttua.

Voihan toki olla, että blogin lukijat ovat tyytyväisiä nykytilanteeseen, enkä ole missään nimessä tekemässä mitään massiivisia muutoksia blogin sisältöön. Järkevämmältä tuntuikin tehdä viisivuotispäivästä Q&A-hetki, jolloin lukijat saavat itse kysyä minusta asioita, joita en ole blogissa kertonut tai joita olen avannut vain vähän. Kysymykset saavat olla henkilökohtaisia tai kirjoittamiseen liittyviä, yksinkertaisia tai syvää luotaavia. Nyt on myös hyvä aika kysyä lisäkysymyksiä käsikirjoituksesta itsestään sillä aikaa, kun teksti on betalukijoilla. Te sen päätätte.

Liitän tämän postauksen loppuun lomakkeen, jossa voitte parin viikon ajan esittää kysymyksiä, ja lupaan vastata niihin siinä mitassa kuin se on järkevää. Liian laajat kysymykset saattavat päätyä omiksi postauksikseen. Redditin kielellä siis: ask me anything!

Kysyä voi myös Twitterissä, ja jaan siellä tavanomaisestikin jonkin verran enemmän itsestäni. Mistä puheen ollen, tapasin Finnconissa poikkeuksellisen puoleensavetävän puun:


Kysely sulkeutuu kahden viikon päästä 5.8.2018, ja julkaisen vastaukset sitä seuraavassa blogipostauksessa.



Mitä muut lukevat