6. helmikuuta 2020

Kirjamyyjän ongelma, eli kuinka markkinointi on kuollut



Vaikka kirjoittaminen itsessään ei vuodesta toiseen juuri muutu, kirjabisneksen muutoksesta on puhuttu jo kymmenen, viisitoista, kaksikymmentä vuotta. Joka vuosi jokin on eri lailla, kustantamoita tulee ja menee, kirjailijat nousevat myyntilistojen kärkeen ja katoavat valtavirrasta.

Yhtenä päivänä painettu kirja on in, seuraavana kohutaan äänikirjoista, seuraavana povataan jo kovakantisen uutta nousukautta. Yhtäällä muutoksen nopeutta kauhistellaan, toisaalla pidetään totena, että perinteinen kirjankustantaminen on jäätikön lailla eteenpäin matelevaa toimintaa.

Nämä monet ovat samaan aikaan totta vähän eri syistä — digitalisaatio on pakottanut kustantamojen markkinoinnin uudistumaan, mutta kustantamojen ydinperiaate on sama kuin ennenkin: tekstien välittäminen lukijoille.

Koska kaiken ytimessä on teksti, hyvä teksti on kaiken alku. Nykyään tekstit ovat hiotumpia kuin aiemmin, kiitos tekstinkäsittelyohjelmien ja automaattisen oikoluvun, ja myös kirjailijoiden ammattilaistuminen vaikuttaa: Mika Waltarin aikaan kirjailijaksi ryhdyttiin kirjoittamalla, nykyään käydään parhaimmillaan kolmivuotinen yliopistollinen koulutus tai vähintäänkin vuoden kestävä intensiivinen kurssi, jonka aikana käsikirjoitus kustannustoimittajan suosiollisella avustuksella hiotaan julkaisukuntoon jo ennen tekstin lähettämistä yhteenkään kustantamoon.

Toisten on helpompi oppia kirjoittamaan, toisten vaikeampi, mutta kirjoittamisen taito on jokaisen kirjailijan itse itselleen kehitettävä. [...] Jokaista ammattia voidaan yleensä opettaa, opetus voi saattaa uinuvatkin taipumukset päivänvaloon ja lopullinen taito saavutetaan välttämättömien epäonnistumisten jälkeen. Kirjailijan on yleensä itse opittava ammattinsa—
— Mika Waltari, Aiotko kirjailijaksi? (1935)

Toista oli silloin, kun kustantamon pöydälle saapui epämääräinen laatikko tavaraa, jonka joukossa oli nippu papereita ja liitteenä kysymys, saisiko isoisän tai -äidin unohtuneista hengentuotteista jotakin julkaistavaa. Nykyään nämä epämääräiset nivaskat ovat editoimatonta tajunnanvirtaa, helposti suollettavissa muun maailman nähtäville kiitos modernin näppäimistön; tekstejä ei tarvitse enää naputella moneen kertaan kirjoituskoneella tai — niin kuin allekirjoittanut, jolla yhä istuu kokonainen teini-iän vimmassa tuotettu romaanikäsikirjoitus kirjahyllyssä — käsin, vaan sanoja syntyy, helposti. Joidenkin kustantamojen edustajien mielestä liiankin helposti.

Kotimaisen kaunon osastolle saapuu tuhatkunta käsikirjoitusta joka vuosi. Siitä tuhannen joukosta karsiutuu hyvin nopealla tutustumisella sellaisia tekstejä, joista pystyy nopeasti toteamaan, että tässä ei todellisuudessa ole ammattilaisella mielellä liikkeellä, vaan kokeillaan mitä tapahtuu, jos Word-tiedoston heittää kustantamoon.

[...] Kun käsikirjoitukset lähetettiin paperisina, kynnys lähettää oli korkeampi. Vähän mietitympiä käsikirjoituksia tuli silloin.
— Lari Mäkelä, WSOY:n kirjallinen tuottaja
Haluatko kirjailijaksi? -paneeli, Helsingin kirjamessut 2019

Joskus on vaikea sanoa, meneekö kirjoilla Suomessa huonosti vai hyvin. Meillä ollaan huolissaan nuorten lukutaidon hälyttävästä rapautumisesta, mille nuortenkirjailijat vähän pyörittelevät silmiään, koska vika ei ole nuorissa, jotka eivät lue, vaan aikuisissa, jotka ovat mariecondottaneet kirjahyllynsä, pitävät yhä Viisikoita nuortenkirjallisuuden kulminaationa, eivätkä kiinnitä nuortenkirjallisuuteen yleensäkään mitään huomiota paitsi silloin, kun siitä täytyy tehdä Ongelma.

Siis sen puutteella. Tai vetävyyden puutteella. Tai — ja katsokaamme tässä kaikki itseämme peiliin — sen taiteellisella puutteella, koska täytyyhän nyt lapselle ostaa ylevämpää kirjallisuutta kuin se käsittämätöntä nuorisojargonia sopottava kirja, minkä kannessa on joku tietokonepelistä tuttu pelihahmo. Vai oliko se tv-sarjan? Onko sillä nyt niin väliä? Meidän aikaan nuoret sentään lukivat Häräntappoasetta ja olivat vielä kiitollisia siitä!

Me aikuiset olemme tavattoman pihalla siitä, mikä nuoria tänä päivänä kiinnostaa tai mistä heidän mediansa koostuu. Ja lasken itseni tähän samaan kollektiiviin, vaikka olenkin isosiskona ja toivottomana nörttinä ainakin tietoinen, mitä pieni siivu populaarikulttuuriamme sisältää. Useimmat kirjasuositukseni nuorimmalle veljelleni ovat olleet huteja, mutta veljeni ainakin lukee. Rakkaus kirjoihin ei ehkä ole sitä samaa kiihkeää, sokeaa, kaiken nielevää himoa, joka omalla sukupolvellani on omaan kirjallisuuteemme, vaan se on irtosuhteita, yhden illan juttuja, polyamoriaa missä monogamia oli vielä kolmekymmentä vuotta sitten normi.

Syksyn aikana olen huomannut, että jos kirjallisuutemme olisi printtilehtien varassa, ala olisi näivettymisen sijaan todennäköisesti kuollut. Kritiikkejä näkyy painetuissa lehdissä yhä vähemmän ja yhä harvempien kirjailijoiden teoksista. Lukijan on vaikea himoita kirjaa, jonka hän ei tiedä edes ilmestyneen. Tulisiiven loistava lento on todistanut minulle kirjabloggareiden voiman.

Printtimedian kokema suosion lasku heijastuu kirjallisuuteen paitsi kritiikkien määrän vähenemisenä, myös kirjojen mainonnan murroksena. Enää myöskään Hesarin etusivun mainos ei kuninkaallista tee, vaan mainonnasta on tullut orgaanisempaa, niin hyvässä kuin pahassa. Kirjabloggaajien valta on korostunut, minkä kuulin ensimmäistä kertaa myös suoraan kustantamoiden suusta viime vuonna:

Antti Kasper (Otavan kaunokirjallisuuden kustannusjohtaja): Entä mitä on kirjan markkinointi vuonna 2019 Suomessa?

Katja Leino (Gummeruksen myynti- ja markkinointijohtaja): Tosi monenlaista, koska mediakenttä on pirstaloitunut. Ei voida enää luottaa siihen, että printtimainos naistenlehdessä — naisethan keskimäärin lukevat paljon — tuo kirjalle myyntiä, vaan myyntikanavia on tosi paljon.

Markkinoinnissa auttaa paljon se, että kustantaja ymmärtää, kuka minkäkin kirjan lukija on ja mistä heidät löytää… Sosiaalisen median rooli on entisestään korostunut. Kaikella markkinoinnilla pyritään siihen, että kirjalle löydetään sanansaattajia. Hyvin toteutettu kirjan markkinointi luo innostuksen ketjun, ja tätä ketjua yritetään ulottaa eri suuntiin, oli se sitten perinteisen printtimedian toimittajiin, instagramaajiin, kirjakaupassa työskentelevä libristeihin tai kehen tahansa.

Antti Kasper: Eli printti-Hesarin puolen sivun mainos ei ole se ainoa ratkaisu?

Katja Leino: Ei ole ainoa. Joskus se toimii, joskus ei.

Ville Rauvola (Atenan kustantaja): Jos ajatellaan perinteistä printtimainontaa, koska ainoa mikä mainoksessa näkyy, on kirjan kansi, kirjailijan lärvi ja sitten yksi lause, se ei kerro ihmiselle yhtään mitään, ellei tämä ole kuullut kirjasta tai kirjailijasta jo aiemmin. Jos teos tai tekijä on jo tuttu, silloin mainos toimii. Tämä tarkoittaa, että tärkein myynti tapahtuu tällä hetkellä vaikuttamalla vaikuttajiin, eli media, sosiaalinen media, bloggarit, instagramaajat, youtubettajat ja niin edelleen. Jos he kertovat, että kirja on hyvä, niin sen jälkeen maksullinenkin mainonta auttaa, mutta sitä ennen se on kuin rahaa upottaisi kaivoon.

Katja Leino: Me ei voida pelkällä markkinoinnilla tehdä kylmästä lämmintä, mutta sillä tavalla, että se on jo valmiiksi lämmin, silloin markkinoinnilla pystytään kuumentamaan [kysyntää]. Esikoiskirjoja harvoin markkinoidaan juuri tästä syystä, että ne ovat täysin tuntemattomilta tekijöiltä.
— Käsikirjoituksesta kirjaksi -paneeli, Helsingin kirjamessut 2019

Onko epäreilua, että kirjan tulevaisuus tällä tavoin sysätään ammattikriitikoilta innokkaiden amatöörien käsiin? Kun jaoin tämän ajatuksen kirjabloggarien vallasta Twitteristä, tämä oli huolenaihe, joka vastauksissa nostettiin esiin.

Yksinkertainen vastaus lienee ei, ei ole. Syitä tälle voi keksiä lukuisia, mutta asian reiluus tai epäreiluus ei minusta ole niinkään kiinnostava kuin miksi. Miksi me olemme tilanteessa, missä perinteinen printtimedia horjuu? Miksi kustantamoilla on vaikeuksia sopeuttaa mainontansa tähän uuteen maailmaan, missä kuka tahansa voi laittaa nettiin mitä tahansa ja tulla tuhansien näkemäksi maksamatta mitään.

Ainakin teoriassa. Todellisuudessahan Facebookin kaltaiset alustat rajoittavat algoritmeillaan kaupallisten postausten näkyvyyttä — joko koska algoritmit uskovat (tai tietävät), etteivät selailijat halua nähdä niitä, tai koska someyhtiöt haluavat rahaa palveluidensa käytöstä kohdistettuun mainontaan.

Päivän muotisanahirviö on orgaaninen sosiaalisen median näkyvyys, mikä kaduntallaajan termein tarkoittaa, että mitä useampi ihminen osoittaa kiinnostusta johonkin somepostaukseen, sitä useammalle sitä näytetään. Tämä on algoritminen vastine puskaradiolle, tai kenties sen automatisaatio, ja se toimii, koska ihmispsykologia rakentuu puskaradion varaan. Me luotamme enemmän niiden ihmisten (tai tahojen, minkälainen Hesari tässä kontekstissa on) mielipiteeseen, jotka tunnemme ja joihin muutoin luotamme. Samalla meissä asuu heuristiikka, että jos muut kerran pitävät tuota hyvänä, sen täytyy olla hyvä — oli se sitten totta tai ei.

Algoritmiikan tai mainonnan maailmassa hyvyys ei ole asia, jota pyritään mittaamaan, ainoastaan sitä, kuinka monelle saat itsesi näkymään. Ja näin ei ole silläkään väliä, onko meistä moraalisella tasolla epäreilua, että kirjabloggarit (ja siis myös muut somevaikuttajat) ovat tänä päivänä niin suhteettoman suuresti vastuussa kirjojen näkyvyydestä. Me emme pysty toimimaan ihmisen peruspsykologiaa vastaan, ainoastaan sitä myöten.

Niin kustantamoiden kuin kirjailijoiden parissa ollaan heräämässä tähän.

Muinoin Helsingin Sanomia sanottiin kirjallisuuden piirissä kuninkaan/kuningattarentekijäksi juuri sen vuoksi, että sen kritiikki määritteli kirjan näkyvyyden ja usein myös kohtalon. Tämä valta, kuten kaikki valta, turmeli osaltaan sekä käyttäjät että kohteet. Hesarin kritiikkiä odotettiin kuin tipattoman tammikuun loppumista. Jos Hesari ei tehnyt kritiikkiä, kirja oli auttamatta B-luokkaa. Jos teki, vaaka saattoi kallistua rajustikin suuntaan taikka toiseen. Toisinaan kritiikin pihvi oli kriitikon pakottava tarve esitellä omaa kirjallista lahjakkuuttaan, tai lahjattomuuttaan, tapauksesta riippuen. Nythän kaikki on paremmin, ainakin joiltakin osin.

Helsingin kirjamessuilla kävi tänä vuonna enemmän kävijöitä kuin edellisvuonna, ja määrä on jo monen vuoden ajan ollut kasvussa. Bestseller-kirjailijat myyvät hyvin, vaikkeivät ehkä pääse takavuosien myyntilukemiin. Silti WSOY:n mukaan myynti kasvoi 25 prosenttia viime vuodesta, eli peloista huolimatta suunta on paikoin menossa myös oikeaan suuntaan.

Nuortenkirjallisuutta — siis kotimaista nuortenkirjallisuutta — julkaistaan kunnioitusta herättäviä määriä, vaikka näen sitä kirjakaupoissa vielä surullisen vähän. Kirjoja myös käännetään kymmenille eri kielille, Suomeen on syntynyt agentuureja ajamaan maailmalla pienen kirjabisneksemme asiaa, kotimaassa nuoret haluavat lukea ja tarvitsevat vain jonkun, joka ohjaa heidät kirjojemme pariin.

Äänikirjat tekevät kovaa nousua, nyt kirjoitetaan audiodraamaa. Pessimistit ennustavat lukutaidon vähittäistä häviämistä mutta muistavat samalla muistuttaa, että tarinat ovat tekstiä vanhempia.

Maailma muuttuu. Kirjailijan työ pysyy ennallaan. On turvallista ennustaa, että tämä uusi vuosikymmen tulee yllättämään meidät, koska tämä kulunutkin vuosikymmen on monin tavoin ollut ennustamaton. On liian aikaista luovuttaa, mutta on oikea hetki kysyä, mitä haluamme kirjoilla oikein tehdä.

On meistä itsestämme kiinni, onko meitä vastassa positiivinen näky viiden, kymmenen, viidentoista vuoden päästä. Me, viidakkorumpu, sosiaalisen median algoritmien perimmäinen lähde, päätämme, mikä meille on tärkeää. Internetin valtakaudella emme voi sysätä vastuuta kustantamoille ja valtamedioille, koska me olemme itse syösseet valtamedian valtaistuimelta.

Kuninkaantekijä on kuollut. Kauan eläköön kuninkaantekijä.


* * *


Messupaneelien lausunnot on mukautettu nauhoituksista luettavaan muotoon. Olen pyrkinyt pitämään sanavalinnat alkuperäisinä siltä osin, kun se on ollut merkityksen kannalta olennaista, ja tiivistänyt sieltä, missä se on ollut luettavuuden kannalta välttämätöntä. Kaikki virheet ovat omiani.


Lisälukemista

Onko huono kirja sittenkin hyvä kirja?

Twitteristä poimittua: Mikä on kirjan tulevaisuus?

Kritiikin uutiset: Nuorissa piilee kirjallisuuskritiikin toivo

YLE: Osallistuitko Mikko Alasaarelan somekeskusteluun koulukiusaamisesta? Sinuun vaikutettiin algoritmien avulla!

20. lokakuuta 2019

Helsingin kirjamessut 2019

Eli kuinka olla monessa paikassa samaan aikaan?


Oletko täällä vain kirjamessujen ohjelmaa varten? Hyppää suoraan tärppeihin tästä.

En ole aina ollut armollinen Helsingin kirjamessuille; vuonna 2017 menin niinkin pitkälle, että kehotin väkeä menemään Turkuun. Seuraavana vuonna messujen ohjelmajohtaja sitten muuttui ja moni asia meni Helsingissä uusiksi, mikä herätti toisissa närää ja itsessäni varovaista optimismia.

Ronja Salmi tiimeineen on nyt saanut lämmittelyvuoden ja minusta on perusteltua sanoa, että hänen visionsa kirjamessuista on tänä vuonna päässyt kunnolla esiin. Siinä missä edellisvuosi tuntui lämmittelykierrokselta, nyt radikaalit ideat ovat tulleet täytäntöön. Niistä erityisen mielenkiintoisena esimerkkinä on torstaina ja perjantaina tarjolla olevat messukaverit, jotka nimensä mukaisesti kulkevat tarvittaessa yksinäisen messukävijän tukena. Kiitos messukaveripalvelusta kuuluu varmasti suurelta osin myös Ammattiopisto Liven opiskelijoille, jotka tähän ovat ilmaiseksi ryhtyneet.

Kirjamessujen kokoinen tapahtumaan osallistumiselle voi olla joillakin ihmisillä kova kynnys, vaikka kiinnostusta olisi, ja niinpä toivon, että vaikkeivät samat opiskelijat saapuisikaan paikalle ensi vuonna, messukavereita tulee näkemään myös tulevina vuosina tekemässä kirjallisuutta saavutettavaksi sellaisille, jotka eivät muutoin ehkä messuille olisi saapumassa.

Kokonsa vuoksi kirjamessut voivat olla kaoottinen paikka ensikävijälle.

Messukävijöiden määrä on ollut viime vuosina kovassa nousussa, enkä olisi yllättynyt, jos ennätyksiä rikotaan myös tänä vuonna. Messuilla on panostettu kuluneet pari vuotta nuorten kiinnostuksen herättämiseen, mikä tämän vuoden ohjelmassa myös näkyy nuortenkirjallisuuden selkeämmässä esilläolossa. Samaan aikaan spekulatiivinen fiktio (mm. fantasia ja tieteiskirjallisuus) on tervetulleessa nousussa: kun aloin käydä Helsingin messuilla vuonna 2013, genreohjelmaa oli surettavan vähän, nyt sitä riittää joka viikon tarpeiksi.

Niihin aikoihin kahden tunnin mittaiset kustannusalaa käsittelevät paneelit olivat vielä yleisiä. Nykyään puoli tuntia on kaiken ohjelman vakiomitta, mistä olin viime vuonna skeptinen, mutta joka tuntui olevan helpotus panelisteille: usein keskustelussa päästiin nopeammin asiaan ja panelistit saivat hyvän vetäjän avulla yhtä paljon tai enemmänkin asiaa mahtumaan annettuun aikaansa.

Yle Areenassa on muuten yhä katsottavissa viime vuoden Haluatko kirjailijaksi? -paneeli, jota suosittelenkin kaikille, jotka työstävät tällä hetkellä esikoiskirjaansa. En tiedä, onko Ylen kameraväki paikalla myös tänä vuonna, mutta lupaan tiedottaa asiasta vähintäänkin Twitterissä, kun tiedän.


Ohjelman monimuotoisuudesta päätellen puolituntisiin siirtymisen voittajia ovat olleet varsinkin pienkustantamot ja indiekirjailijat. Halpaahan messuille osallistuminen ei ole — 4 neliömetrin ständi maksaa 1600€ euroa ennen veroja ja on suhteessa kalliimpaa juuri pienille tahoille, sillä neliömetrien hinnat halpenevat, mitä enemmän niitä ottaa. Kaikilta näytteilleasettajilta verotetaan nimittäin metritilan lisäksi mm. näkyvyysmaksu (mitä tämä sitten tarkoittaakin) laitteiden ja mainostilan lisäksi, mikä pienkustantamon budjetissa voi olla aika tuntuva siivu.

Suosittelen tämän vuoksi käymään varsinkin näillä pienillä pöydillä katsomassa, josko niistä löytyisi jotakin mukaansatempaavaa! Suomen kustannuskenttä on valmiiksi pieni, ja pienet kustantamot jäävät muutenkin suurempien jalkoihin, mutta pienkustantamot ovat usein niitä, joista löytyy ymmärrys kokeellisemman kirjallisuuden julkaisemiselle — mikä tietysti kirjailijoille on hyvä asia.

Lyhyemmät ohjelmaslotit kuitenkin edistävät sitä, että esiintymisaikaa jää muillekin kuin suurten kustantamojen taatuille myyntitykeille. Esikoiskirjailijat ovat päässeet tänä vuonna ilahduttavasti esiin, ja tämä on myös ensimmäinen vuosi, jona muistan nähneeni näin paljon kirjoittamista ja kustantamista koskevia paneeleita ruotsiksi.

Tärppejä poimivalle bloggaajalle tämä merkitsee, että tämän vuoden ohjelma aiheuttaa varsinaisen runsaudenpulan. Kuinka jakaa parhaat menovinkit, kun niitä on niin paljon, ja mihin päin kalenteria oikein mahduttaa ne kaikki itseään henkilökohtaisesti kiinnostavat paneelit, kun saman puolituntisen aikana saattaa olla kolmekin kiinnostavaa ohjelmaa?

Laajan tarjonnan vuoksi oma listaukseni ei voi millään lailla olla tyhjentävä, mikä hyvä ongelma onkin. Suosittelen tutustumaan Nuorten Voiman Liiton ja Suomen Kirjailijaliiton messuohjelmiin kokonaisuudessaan, samoin ruotsia osaaville Svenska litteratursällskapetin ohjelmaan.

Tänä vuonna olen myös ensimmäistä kertaa kiinnittänyt huomiota Books on Demandin omaan messuohjelmaan. BoD:n paneelit on pääosin suunnattu indiekirjailijoille, mutta varsinkin markkinointi on taito, joka kirjailijan kannattaa hallita kustannusmallista riippumatta.

Kirjailijoille myöskin huomioksi, että Sanasto on sekin messuilla läsnä. Sanaston toimialaan kuuluu muun muassa vuodesta 2017 maksettu lainauskorvaus, jonka välillä näkee herättävän kirjailijoissa kysymyksiä. Sanaston osastolla ollaan varmasti valmiita neuvomaan sellaisia, joille järjestelmä ei vielä ole tuttu. Samoin BoD:n osastolla on väkeä neuvomassa sellaisia, joita omakustantaminen kiinnostaa.

Viikon menotärpit


Keskiviikko 23.10.


BoD ottaa muihin messuväkeen etumatkaa aloittamalla kirjoista puhumisen jo keskiviikkona. Tapiolan kirjastossa on kello 18:00-20:00 kuultavissa mm. Katri Sisko kertomassa kokemuksiaan omakustantamisesta ja antamassa käytännön vinkkejä oman kirjan julkaisuun.

Tapiolan kirjasto on kätevästi nykyään paitsi bussireittien, myös metron varrella, eli sinne on helppo saapua joka puolelta pääkaupunkiseutua. Luvassa on varmasti hedelmällistä keskustelua monesta kirjailijuuden osa-alueesta, joten suosittelen lämpimästi tapahtumaa sellaisillekin, joita omakustantaminen ei itsessään kenties kiinnosta.

Torstai 24.10.

Blåbärslandet-lava | 15:00-15:30
Behövs små förlag i Svenskfinland? [SVE]
Kustantamo Marginalin Lisen Sundqvist ja En liten bokin Ida-Lina Nyholm keskustelevat ruotsinkielisestä pienkustantamisesta Suomessa. Tarvitaanko suomenruotsalaisia pienkustantamoita?
Järjestäjät: Kustantamot Marginal ja En liten bok

Töölö-lava | 15:00-15:30
Kritiikkitapaus: Kriitikko brändiyhteistyökumppanina?
Taitekriitikkoihin ja journalisteihin yritetään yhä useammin vaikuttaa, jotta taiteilija esitettäisiin mediassa tämän itsensä haluamassa valossa. Taidekritiikin tulevaisuudesta ovat keskustelemassa toimittaja Iida Sofia Hirvonen, kriitikko Kalle Kinnunen ja kriitikko/kirjailija Marissa Mehr.
Järjestäjä: Suomen arvostelijain liitto / Kritiikin Uutiset

Töölö-lava | 15:30-16:00
Haluatko kirjailijaksi?
Kustantamo S&S:n Mirjam Ilvas, Gummeruksen Johanna Laitinen ja WSOY:n Lari Mäkelä kertovat, mitä kirjailijaksi pyrkivän on hyvä tietää, jotta käsikirjoitus ylittäisi kustantamon julkaisukynnyksen.
Järjestäjä: Suomen Kustannusyhdistys

Töölö-lava | 16:00-16:30
Käsikirjoituksesta kirjaksi
Gummeruksen myynti- ja markkinointijohtaja Katja Leino, Tammen kustannuspäällikkö Petra Maisonen ja Atenan kustantaja Ville Rauvola kertovat, miten käsikirjoitus muuttuu valmiiksi kirjaksi ja mitä kustantamon henkilökunta tekee.
Järjestäjä: Suomen Kustannusyhdistys

Kruununhaka-lava | 16:00-16:30
Miten tuet luovuuttasi?
Taidepedagogi/muotoilija Laura Isoniemi ja muotoilija Krista Kosonen jakavat Tiedetorilla neuvoja, kuinka luovuutta voi ylläpitää ja miten luovia lukkojaan voi poistaa.
Järjestäjä: Aalto ARTS Books

Blåbärslandet-lava | 17:00-17:30
Om skrivandets meningsgivande poler [SVE]
Kirjoittaminen ei ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista — joskus siihen liittyy rajujakin tunnekuohuja. Kirjoittamisesta ja kirjailijan elämästä keskustelevat kirjailijat Henrik Jansson ja Mikaela Nyman.
Järjestäjät: Ellips ja Scriptum

Perjantai 25.10.

Töölö-lava | 17:00-17:30
Inspiraatiota kirjoittamiseen!
Mitä tapahtuu, kun runoilijat Jyrki Kiiskinen ja Silene Lehto haastetaan kirjoittamaan runoutta livenä? Luovan kirjoittamisen opastuksen tarjoavat yhteistyössä runoyhdistys Nihil interit sekä kustantamot Teos ja WSOY.
Järjestäjä: Nuoren Voiman Liitto

Hakaniemi-lava | 18:00-18:30
Seksistä kirjoittamisen sietämätön vaikeus
Miten seksistä kirjoitetaan hyvin? Seksikohtausten roolista ja haasteista ovat puhumassa kirjailijat Salla Simukka ja Siri Kolu sekä somevaikuttaja Eino Nurmisto.
Järjestäjä: Yle Kioski

Osasto 6g40 | 18:00-
Kirjailijoiden verkostoitumisilta
Books on Demand kutsuu kaikki omakustantajat ja omakustantamisesta kiinnostuneet verkostoitumaan osastollaan 18:00 alkaen. Paikalla luvataan olevan juotavaa ja pientä purtavaa sekä vinkkejä kirjan julkaisuun ja markkinointiin, muista kirjoittamisesta kiinnostuneista puhumattakaan.
Järjestäjä: Books on Demand

Lauantai 26.10.

Blåbärslandet-lava | 10:30-10:00
Estetik på och mellan bokpärmar [SVE]
Journalistinen valokuvateos haastaa pohtimaan hyvän maun, tyylin ja kauneuden käsityksiä tuoden vahvasti esiin päähenkilönsä: hierontapaikoissa työskentelevät naiset, ikkunoiden somistajat. Valokuvat, kuvakerronta, haastattelut ja essee, formaatti, viimeistelty avoselkä arkki numeroineen, värivalinnat, sekä tarkoitusta varten kustomoitu Phuket-fontti muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden.
— Kaunis kirja -palkinnon tuomarit Johanna Bruunin suunnittelemasta kannesta
Miten fontit, värit ja muoto vaikuttavat kirjan ulkomuotoon? Graafinen suunnittelija Johanna Bruun kertoo, kuinka tehdään kirja, joka on esineenä kaunis.
Järjestäjä: Åbo Akademis bibliotek

Osasto 6g40 | 12:00-12:30
Tee kirjastasi totta – näin omakustantaminen toimii
BoD:n edustaja kertoo, mitä omakustanteet ovat ja miten omakustantaminen toimii. Vinkeistä voi olla hyötyä myös perinteisille kirjailijoille, jotka haluavat parantaa esim. markkinointitaitojaan.
Järjestäjä: Books on Demand

Osasto 6g40 | 12:30-13:00
Miten julkaista menestynyt omakustanne
Kirjailija E. E. Leivo on ollut perustamassa Puustellin tarinat -kirjallisuusseuraa ja pitänyt mm. Suomen ensimmäistä pop up-omakustannekirjakauppaa. Luvassa keskustelua Leivon omista kirjoista ja myös onnistuneista omakustanteista yleensä.
Järjestäjä: Books on Demand

Töölö-lava | 12:30-13:00
Katse kristallipalloon – kirjallisuus vuonna 2029
Kansanedustajat Hilkka Kemppi ja Erkki Tuomioja, kirjailija Tommi Kinnunen ja Kirjailijaliiton puheenjohtaja Sirpa Kähkönen puhuvat kirjallisuuden asemasta ja taiteilijoiden toimeentulosta. Miltä taiteellinen työ mahtaa näyttää kymmenen vuoden kuluttua?
Järjestäjä: Suomen Kirjailijaliitto

Töölö-lava | 13:00-13:30
Kirjailijan kukkaro
Kirjailijan toimeentulo on riippuvainen paljon muustakin kuin kirjamyynneistä – varsinkin apurahoilla on suuri merkitys. Kirjailijat Jussi Siirilä, Pauliina Vanhatalo ja Johanna Sinisalo puhuvat kirjailijan tuloista ja omista tulonlähteistään.
Järjestäjä: Suomen Kirjailijaliitto

Töölö-lava | 14:00-14:30
Hätätilanteessa riko lasi
Kirjailijat Virpi Hämeen-Anttila, Marko Hautala ja Markku Paasonen keskustelevat luovan työn syklisyydestä ja jakavat vinkkejä miten päästä eteenpäin, kun kirjoittaminen ei suju.
Järjestäjä: Suomen Kirjailijaliitto

Osasto 6g40 | 15:00-15:30
Oman kirjan markkinointi
Kirjailija Kari Wikholm jakaa omien onnistumistensa pohjalta vinkkejä kirjan tehokkaaseen markkinointiin ja kirjan saamiseen näkyviin suuriin kirjakauppoihin.
Järjestäjä: Books on Demand

Blåbärslandet-lava | 15:00-15:30
Novellen – mellan raderna [SVE]
Ovatko novellit nousussa suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa? Kirjailijat Mia Franck ja Ann-Sofi Carlsson keskustelevat koskettavan novellin kirjoittamisesta ja novellikokoelmistaan.
Järjestäjä: Marginal

Töölö-lava | 15:00-15:30
Hylkäyskirjeen jälkeen
Hylsyjä ei voi estää. Hylkäyskirjeistä ja niistä selviämisestä puhuvat Anna-Kaari Hakkaraisen haastattelemina kirjailijat Harri V. Hietikko ja Salla Simukka.
Järjestäjä. Suomen Kirjailijaliitto

Osasto 6g40 | 15:30-16:00?
Scifin ja fantasian julkaiseminen omakustanteena
Täällä blogissakin vierailleet kirjailijat Raita Jauhiainen ja Inna Airola keskustelevat yhdessä Skessa Kaukamaan kanssa scifi- ja fantasiakirjallisuuden omakustantamisesta. Mitä mahdollisuuksia omakustantaminen tarjoaa erityisesti spefikirjailijoille?
Järjestäjä: Books on Demand

Töölö-lava | 16:30-17:00
Esikoiskirjan tuska ja ihanuus
Kirjailijat Marjo Heiskanen, Jyri Paretskoi ja Minna Rytisalo keskustelevat siitä, minkälaisia neuvoja olisivat halunneet kuulla ennen ensimmäisen teoksensa julkaisua.
Järjestäjä: Suomen Kirjailijaliitto

Töölö-lava | 18:00-18:30
Mitä Suomi kuuntelee? Keskustelua äänikirjoista
Äänikirjat ovat yleistyvä tarinankerronnan muoto. Uuden formaatin mahdollisuuksista ja rajoitteista ovat keskustelemassa Miklu, Paula Noronen, Juha Vuorinen ja Elina Kilkku, vetäjänä Storytellin maajohtaja Mari Wärri.
Järjestäjä: Storytel

Sunnuntai 27.10.

Osasto 6g40 | 11:00-11:30
Tee kirjastasi totta – näin omakustantaminen toimii
Toisinto lauantain opastuksesta omakustantamisen ja markkinoinnin saloihin.
Järjestäjä: Books on Demand

Osasto 6g40 | 11:30-12:00
Paikallisuus, valtti kirjan markkinoinnissa
Kirjailija Anna Titta kertoo, miten kirjailija voi hyödyntää paikallismediaansa ja paikallistapahtumia markkinoidakseen kirjaansa.
Järjestäjä: Books on Demand

Kallio-lava | 13:30-14:00
Att skriva normbrytande ungdomsböcker [SVE]
Miten kirjoitat normeja rikkovista hahmoista, kun itse kuuluu normiin? Entä miten kirjoittaa elämästä, jonka nuoret tunnistavat omakseen? Nuorille kirjoittamisesta ovat puhumassa kirjailijat Julia Wickholm, Henna Johansdotter ja Monica Vikström-Jokela.
Järjestäjä: Kustantamo Förlaget

Osasto 6g40 | 14:00-14:30
Ammattimainen kirjan toteutus
Toimittaja/kirjailija Julian Rauhaniemi kertoo kokemuksistaan esikoisromaaninsa omakustantamisessa ja markkinoinnissa.
Järjestäjä: Books on Demand

Töölö-lava | 17:30-18:00
Kritiikittömät. Miltä tuntuu jäädä ilman julkista vastaanottoa? Millaista logiikkaa julkisuus noudattaa?
Nuoren Voiman päätoimittaja Vesa Rantama keskustelee runoilija Susinukke Kosolan ja runoilija/kriitikko Virpi Alasen kanssa kirjallisuuskritiikeistä.
Järjestäjät: Nuoren Voiman Liitto ja Suomen arvostelijain liitto

6. lokakuuta 2019

Editointipäiväkirja #2, osa 6



Kesän meni kiihkeän kirjoittamisvimman vallassa. Oli päiviä, joina paperille löysi kokonainen luku, ja näitä päiviä alkoi olla niin monta, että aloin jo pitää niitä itsestäänselvyytenä. Mutta luovassa työssä mikään ei ole itsestäänselvyys — kova työtahti yhdistettynä kesän muihin huoliin vaati ennen pitkää hintansa, ja editointi loppui moneksi viikoksi seinään.

Yhtenä päivänä sana kulki, seuraavana kykenin tuskin edes ajattelemaan. Mikään hyväksi todettu keino ei auttanut minua blokista ulos, vaan huomasin myös mielenterveyteni alkavan rakoilla terveyteni oltua jo jonkin aikaa heikko.

Sanalla sanoen, olin polttanut itseni loppuun. Takerruin itsetuntoni säilyttääkseni mahdollisimman kauan ajatukseen, että työ lähtisi luistamaan taas pian, mutta päivät venyivät viikoiksi, sitten kuukaudeksi, sitten—.

* * *

Kiire on harvoin hyväksi yhdellekään projektille, luoville töille vielä vähemmän. Olen kiitollinen pakotetusta tauosta, vaikka yhä haraan sen jälkiseurauksia vastaan. Olen aloittanut tämän kirjoituksen työstämisen puolen tusinaa kertaa ja joutunut lopettamaan, koska sanat ovat hylänneet minut; olen kirjoittanut viikoittain vain vähän, pakottanut itseni ulos talosta läppärin kanssa kohtaamaan möröt, jotka tarinan lopun lähetessä ovat hyökänneet kevättäkin kovemmalla voimalla; olen keskittänyt voimani itsestäni huolehtimiseen — sen hyväksymiseen, että asiat vievät usein aikaa.

Olen kamppaillut sisäisiä ääniäni vastaan — ja ulkoisia, jotka tulevat lähipiirini henkilöiden muodossa — avuliain sanakääntein, ja silti tahattoman vahingollisin — kysymään, onko näkemässäni vaivassa sitä arvoa, jonka sille itse annan.

Blogin lukijat tietävät, etten juuri kaihda kirjailijan elämän realiteetteja: ettei kirjoittamalla elä, että kirjat pian julkaisun jälkeen päätyvät jo makulointiin, ettei bestsellerlistoille mahdu kuin hyvin harva. Vaikka uskon, että kustannusalan tosiasioiden tunteminen on kirjailijaksi pyrkivälle (puhumattakaan jo julkaisseille kirjailijoille) arvokasta, näillä asioilla on hyvin vähän, jos lainkaan, vaikutusta itse luovaan prosessiin: kun ne tuo tekstin kanssa samaan huoneeseen, kohtaa blokin, tai vielä pahempaa nihilistisen epäilyksen siitä, onko taiteellisella työllä merkitystä muuna kuin välineenä jollekin muulle.

Tuo nihilismi on välillä uhannut hiipiä sisään tuomitsemaan työn ennen kuin se edes on vielä valmis. Väsyneenä sitä vastaan on vaikeampi taistella, ja kirjoittamattomuus tuo mukanaan myös intensiivistä häpeää, joka käy paitsi egoon, helposti myös minäkuvaan. Tämä silloinkin, kun ymmärtää tilan olevan väliaikainen ja johtuvan itsestä riippumattomista syistä.

Nihilismille olisi helppo antaa periksi ja luovuttaa. Olen viime aikoina paljon puhunut kirjoittamisesta erään ystäväni kanssa, joka on vasta lyhyen aikaa sitten löytänyt luovuuden ilot. Puhumme joskus tarinankerronnan tekniikoista, mutta yhdeksän kertaa kymmenestä puhumme siitä, miten monenlaisia henkisiä esteitä kirjoittamiselle löytyy, ja kuinka niistä tulee tietoiseksi vasta tartuttuaan kynään.

Niin monet meistä jakavat nuo samat epävarmuuden ja pelon tunteet, ja olen monet kerrat viime aikoina pohtinut, kuinka moni mahtaa kompastua niihin koska eivät tunne ketään, joka voi sanoa heille: se, mitä tunnet, on normaali osa tätä työtä. On normaalia, että pidät omaa tekstiäsi kamalana sontana. On normaalia, että pelkäät, ettei kukaan halua lukea sitä.

On normaalia pelätä, ettet koskaan voi olla niin hyvä kuin haluaisit olla. On normaalia, että ensimmäiset luonnoksesi ovat virheitä täynnä. On normaalia, ettet tiedä mitä olet tekemässä. Kukaan meistä ei tiedä.

I remember when it was all done in first draft telling Gene Wolfe, who is the wisest writer I know and has written more excellent novels than any man I’ve met, that I thought I had now learned how to write a novel. Gene looked at me, and smiled kindly. “You never learn how to write a novel,” he told me. “You only learn to write the novel you’re on.”

He was right. I’d learned to write the novel I was writing, and nothing more. Still, it was a fine, strange novel to have learned how to write. I was always aware of how very far short it fell of the beautiful, golden, gleaming, perfect book I had in my head, but even so, it made me happy.

[…] I finished it, eventually, and I handed it in, taking a certain amount of comfort in the old saying that a novel can best be defined as a long piece of prose with something wrong with it, and I was fairly sure that I’d written one of those.
— Neil Gaiman, Unohdettujen jumalien juhlapainoksen esipuhe

* * *

Tätä kirjoittaessa olen arviolta yhdeksän luvun päässä epilogista. 25% tai vajaat 30 000 sanaa. Kaksi viikkoa nopeimmalla kirjoitustahdillani, mutta mitä luultavammin useita kuukausia, koska kohtaan jatkuvasti kysymyksiä, joihin minulla ei ole vastauksia. Tästä eteenpäin kaikki on uutta materiaalia, ja teknisesti vaikeaa toteuttaa, koska jaoin alkuperäisen käsikirjoituksen kahteen kirjaan.

Tekstin täytyy tehdä paljon, mutta ennen kaikkea olla tyydyttävä. Olen tässä vaiheessa setvinyt rakenteelliset pulmat, mutta kohtausten tasolla työtä on vielä.

Suunta on jatkuvasti eteenpäin, ja sen täytyy riittää, vaikka kuinka olen malttamaton.

Mitä muut lukevat