14. elokuuta 2014

Saako romaanissaan viitata todellisiin henkilöihin, brändeihin tai teoksiin?

Eräs anonyymi lukija kysyi tänään blogin kommenttiosiossa, saako tekijänoikeudella suojattuun materiaaliin tai kuuluisiin henkilöihin viitata omassa kirjassaan. Vastaus ei ole yksiselitteinen ja vaatii enemmän tilaa kuin mitä kommenttiosiossa voi vaikeuksitta käyttää, joten omistan aiheelle kokonaan oman blogiviestinsä. Alkuperäinen viesti löytyy täältä:

Oletko tietoinen siitä saako omassa kirjassa käyttää esimerkiksi bändien nimiä, elokuvien, tai kirjojen, TAI julkkisten/ kuuluisuuksien nimiä ilman kenenkään lupa (tarviiko siihen edes lupaa?) Vai liittyykö asiaan jotenkin tekijänoikeudet/lupien pyytäminen voidakseen käyttää bändin/kirjan/elokuvan/minkätahansamuunsamankaltaisen asian nimeä romaanissa? PS. Toivottavasti tajusit mitä yritin kysyä, JA upea blogi, kirjoitat mahtavasti!

Lyhyt ja yksinkertainen vastaus on: saa. Luen tällä hetkellä Jim Butcherin modernia fantasiasarjaa, joka vilisee popkulttuurilainauksia alkaen Star Wars-julisteista ja jatkuen hyvinkin pitkiin keskustelunpätkiin Taru Sormusten Herrasta henkilöhahmojen merkityksestä. Yleishyvä peukalosääntö on, että niin kauan kun tekstistä käy selkeästi ilmi mikä materiaali ei ole omaasi eikä tekstisi loukkaa tai halvenna ketään, sinulla ei ole mitään pelättävää.

Lakisääteisesti todellisuuden henkilöihin, brändeihin ja tekijänoikeudella suojattuihin materiaaleihin liittyy kuitenkin useitakin koukkuja ja poikkeuksia, minkä vuoksi kirjailijat tapaavat vältellä muurahaispesään kätensä työntämistä. Joskus voi olla aika vaikeaakin päättää, missä raja kulkee ja kuinka paljon julkisuuden hahmostakaan saa mediassa kertoa.

Julkisuuden henkilöt

Suomessa hyvänä esimerkkinä sekä hyväksytystä että sopimattomasta todellisuuden henkilön käyttämisestä löytyy pääministeri Matti Vanhasesta. Matti Vanhasen yksityiselämästä kertova kirja Pääministerin morsian katsottiin oikeuden päätöksestä loukkaavan Vanhasen yksityisyydensuojaa, ja Susan Ruusunen ja hänen kustantajansa tuomittiin sakkoihin henkisestä kärsimyksestä. Kirjailijan näkökulmasta on merkittävää, että myös kustantaja katsottiin osasyylliseksi. Meidän täytyy kirjoittajina voida luottaa siihen, että kustantaja ja/tai kustannustoimittaja tuntee alan riittävän hyvin voidakseen kertoa, milloin ylitämme rajan sopimattomuuden puolelle.

Suunnilleen samoihin aikoihin kuitenkin Jari Tervon teos Koljatti ei tätä rajaa ylittänyt, vaikka Helsingin Sanomien kirja-arvostelija Antti Majander kutsuukin kirjaa muun muassa koulukiusaamiseksi. Koljatissa poliitikot ovat läsnä niin omalla nimellään kuin fiktiivisen nimen takana. Kirjan päähenkilö on nimeltään pääministeri Pekka Lahnanen, jonka yhteys Matti Vanhaseen ei kuitenkaan jää keneltäkään huomaamatta. Tässä jälleen kirjailijalle tärkeä huomio, sillä pelkkä henkilön nimen pois jättäminen ei vielä tuo lakiteknistä suojaa, vaan merkityksellistä on se, onko henkilö tunnistettavissa kuvauksesta ja millä tavoin tätä kuvataan. Matti Vanhanen itse sanoi olevansa imarreltu Tervon teoksesta, mutta miten olisi käynyt, jos Vanhanen olisikin ollut samaa mieltä arvostelija Antti Majanderin kanssa? Kunnianloukkaukseen vaaditaan loukattu osapuoli, ja koska loukkaantuminen on hyvin subjektiivista, helpoimmalla pääsee aina kysymällä lupaa ja näyttämällä materiaalia etukäteen kyseessä oleville henkilöille.

Brändit eli tavaramerkit

Kunnianloukkauslainsäädännössä myös kirjan julkaisumaalla on oma merkityksensä. Englanninkielisessä maailmassa tavaramerkeistä tunnutaan olevan Suomea herkempiä, ja englanniksi kirjoittavan onkin syytä perehtyä paikalliseen lainsäädäntöön (englanninkielinen termi on nimeltään libel). Tavaramerkkejä koskee suurelta osin samat perussäännöt kuin henkilöitäkin, vaikkakaan Coca-Cola -pullolla ei luonnollisestikaan ole yksityisyydensuojaa. Sen sijaan tavaramerkit ovat suojassa kunnianloukkauksen toiselta puoliskolta, eli valheellisilta väittämiltä. Jos esimerkiksi väittäisin kirjassani Coca-Colan aiheuttavan syöpää, yrityksellä olisi varsin hyvät syyt nostaa kanne minua vastaan. Laki kieltää tavaramerkkien käytön esimerkiksi mainonnassa, mutta yksityistä kielenkäyttöä laki ei rajoita. Kirjailijan rooli on siinä mielessä kaksiteräinen miekka, että julkaistu teos ei enää ole yksityinen, mutta samalla on hyvin epätodennäköistä, että kirjailija saisi taloudellista hyötyä elinkeinolainsäädännön rajoittamalla tavalla tavaramerkin mainitsemisesta. Todennäköisempää onkin, kuten Kielikello-lehti toteaa, että tavaramerkin omistava yritys on ennemmin tyytyväinen kuin tyytymätön tavaramerkin mainitsemiseen. Itse olisin huolestuneempi siitä, mitä lukija on mieltä, jos romaanin teksti muistuttaa mainoskanavaa (mikä, satiirin nimissä, voikin olla varsin veikeä toteutus).

Tekijänoikeudella suojattu materiaali

Lopuksi päästään varsinaiseen tekijänoikeudella suojattuun materiaaliin, eli kirjoihin, elokuviin, musiikkiin ja sen kaltaisiin teoksiin. Suojan saavat myös tietoteokset, mutta varsinaiset faktat eivät ole tietosuojan piirissä. Mitä tahansa tekijänoikeudella suojattua materiaalia saa käyttää, jos siihen on saanut tekijän luvan. Ilman lupaa kuitenkin saa myös esittää lainauksia. Sanasta sanaan laki määrää, että "julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa". Herää tietenkin kysymys mikä on hyvä tapa ja kuinka lainauksen tarkoitus kuuluisi ymmärtää. Gramexin verkkosivuilla vaatimukseksi lisätään, että lähde kuuluu mainita sitaatin yhteydessä. Tämä on tietenkin hyvätapaista, mutten olisi kovin huolissani tästä luovassa kirjoittamisessa, sillä tekijänoikeuteen kuuluu muutenkin, että lukijan täytyy tietää milloin kirjoittaja lainaa toista tekijää. Referaatti on myös eri asia kuin sitaatti. Referaatissa kirjoittaja yksinkertaisesti kertoo, mitä tekijänoikeudella suojattu lähde sisältää. Referoiminen on täysin luvallista. Tästä syystä esimerkiksi Jim Butcher voi vapaasti antaa henkilöhahmojensa päättää, kuka Taru Sormusten Herrasta kukakin hänen kirjansa hahmot ovat, sillä hän ei missään vaiheessa väitä olevansa itse Taru Sormusten Herrasta -tarinan kirjoittaja.

Loppuhuomautus

Suomalainen lainsäädäntö on hyvin armelias mitä tulee tavaramerkkeihin ja tekijänoikeudella suojattuun materiaaliin viittaamiseen. Suomessa olisin huolissani yksinomaan kunnianloukkauksesta. Poliisin verkkosivuilla on selväsanaisesti määritetty, milloin kunnianloukkauksen raja ylittyy. Itse olen tietenkin sitä mieltä, että jos kirjoittajan täytyy edes kysyä itseltään onko hän toteuttamassa kunnianloukkausta, hän on jo kertomassa tarinaa aivan väärästä syystä. Todellisilla henkilöillä ja ilmiöillä on kuitenkin oma roolinsa fiktiossa, sillä tutut nimet ja maininnat paitsi juurruttavat tarinaa todellisuuteen, myös juurruttavat sitä tiettyyn aikaan ja paikkaan.

Vaikka lain rikkominen pelottaisikin, neuvon kirjoittamaan romaanin käsikirjoituksen ensimmäisen luonnoksen puhtaasti "hällä väliä" -asenteella. Tarve viitata todellisuuteen juontaa siitä, että vaistoamme tarinan hyötyvän siitä. Monet tarinat jopa kärsisivät, jos jokainen maininta tavaramerkkiin tai julkisuuden henkilöön korvattaisiin kiertoilmaisulla. Tärkeintä on ymmärretyksi tuleminen ja siksi tärkeämpi syy referenssin pois jättämiseen on se, että lukijan täytyy ymmärtää tekstiä myös kymmenen tai jopa viisikymmentä vuotta romaanin julkaisemisen jälkeen.

Ehkä tämä onkin syy sille, miksi esimerkiksi Jari Tervo päätti nimetä pääministerinsä Pekaksi eikä Matiksi vaikka jättikin presidentti Putinin, sillä tulevaisuudessa Venäjän pelottaa yksinvaltias Putin kyllä muistetaan, mutta Matti Vanhasessa meitä ei kiinnosta hänen nimensä, vaan hänen persoonallisuudestaan kumpuava arkkityyppi, jonka mielenkiintoisuus ei vähene siitä, muistaako lukija pääministeri Vanhasen hallituskautta vai ei.

12 kommenttia:

  1. Olen miettinyt tätä jonkin verran, sillä seuraavassa romaanissani esiintyy eläinsuojelujärjestö PETA:n fiktiivinen Suomen osasto. Aluksi tässä ei tuntunut olevan mitään ongelmaa, sillä PETA:sta ei annettu millään lailla huonoa kuvaa. Ajan myötä tämä muuttui, tosin sinänsä PETA:sta järjestönä ei edelleenkään anneta negatiivista kuvaa (toisin kuin mediassa usein), vaan enemmänkin siinä vaan sattuu olemaan mukana aika hämärää porukkaa... Oikeasta Jenkki-PETA:sta saa varmaan keskimääräistä paremman kuvan.

    No, ei ole ainakaan toistaiseksi vaikuttanut olevan ongelma kustantajalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PETA:sta tosiaan kulkee aika hurjaa juttua ja todellisuushan on se, että hyvin paljon siitä on aivan totta. Minun tietääkseni Jenkki-PETA on nimenomaan se järkyttävämpi osasto (perustuen muutamaan dokumenttiin jonka olen nähnyt), joten ajattelisin että kirjailijalla on aika vapaat kädet esittää heidät hyvinkin negatiivisessa valossa -- etenkin jos pohjustaa tietonsa tosielämän lähteisiin. Eiköhän se kustantaja tosiaan sano, jos mennään mauttomuuden puolelle, mutta PETA:n suhteen en kyllä rehelisesti sanoen olisi kovin huolissani. Sääli sinänsä että näinkin voi eläinsuojelujärjestöstä sanoa.

      Poista
  2. Tavaramerkit romaanissa ovat syvältä, varsinkin jos niitä on liikaa. Olen lukenut kirjan, jossa mainittiin, minkä merkkisiä vaatteita kukakin käyttää, minkä merkkisellä puhelimella soittaa ja autolla ajaa. Jopa päähenkilön sängyssä olevien lakanoiden merkki mainittiin. Se ei ollut miitenkaan mitenkään erityisen hyvä kirja, joten tuli mieleen, että onko se julkaistu vain siksi, koska sillä on niin monta sponsoria.

    Koska olen kerran saanut liiasta tuotemerkkien viljelystä näppylöitä, vältän omassa tekstissäni niitä kuin ruttoa. Ehkä jos joku maksaisi hyvin, saattaisin mainita tuotemerkin. ;) Sen pitäisi kuitenkin sopia tilanteeseen hyvin luontevasti enkä missään tapauksessa laittaisi montaa tuotemerkkiä samaan kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joissakin genreissä tavaramerkkien viljeleminen on tavanomaisempaa kuin toisissa, mutta itsekin suosin niiden välttämistä. Tavaramerkit ovat hyvin aikariippuvaisia, ja vaikka se joskus voi lisätä oman mausteensa tekstille, ajan mittaan ne tulevat aiheuttamaan hämmennystä lukijassa kun tuotemerkit unohtuvat muilta kuin historioitsijoilta.

      Poista
  3. Olen miettinyt, että onko laitonta kirjoittaa jonkun muun kirjasta oma versio lisäämällä siihen oma hahmo ja lisätä joitakin kohtia? Tykkään nimittäin kirjoittaa lempi kirjoistani tarinoita niin, että ne eivät kauheasti poikkea alkuperäisen kirjan/kirjasarjan juonesta, ja joissa oma keksimäni hahmo esim. rakastuu lempi hahmooni ja heistä tulee pari. Niiden kirjoittamisen intoa lisää se etten omasta mielestä osaa kirjoittaa itse keksittyhä tarinoita. Kysyy 14-vuotias tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kysymyksestä! Fan fictionilla on pitkä perinne, ja fanien kirjoittamia teoksia myös julkaistaan niille omistetuilla verkkosivuilla. Periaatteessa kirjailijalla on käsittääkseni lupa kieltää fan fictionin julkaiseminen, mutta tätä tapahtuu hyvin harvoin ellei fanficin kirjoittaja hyödy teoksesta taloudellisesti.

      Moni aloittaa oppimisen juuri lainaamalla elementtejä suosikkikirjailijoiltaan, ja olen kuullut niistäkin, jotka ovat hioneet tyyliään kopioimalla mestarin tekstiä sanasta sanaan. Aloittaessa tärkeintä on oppia jäsentelemään tarinaa ja ymmärtämään, miten se toimii ja miksi, ja siihen fan fiction on erinomainen keino. Eli ei, se ei ole laitonta vaan jopa suositeltavaa!

      On kuitenkin myös totta, että tekijänoikeuden näkökulmasta fan fictionin julkaiseminen on ns. harmaalla alueella. Suosittelen siis aina perehtymään alkuperäisen kirjoittajan suhtautumiseen fan fictioniin ennen kuin levität tekstiä laajemmin vaikkapa verkossa.

      Poista
  4. Entä, jos kirjoittaa omaan elämään pohjautuvan tarinan, jossa on toisen henkilön elämää myös? Jos nämä henkilöt ovat oikeita, mutta muuttaa henkilöiden nimiä? Entä pitäisikö esim paikkakunta vaihtaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin ei löydy mitään selkeää yksiselitteistä vastausta, mutta uskon tällaisissa tapauksissa kustannustoimittajan neuvoihin. Kirjan voi kuitenkin minusta kirjoittaa oikeilla nimillä ja paikoilla, ja sitten muokata tarpeen tullen loppuvaiheessa sen mukaan mikä ammattilainen neuvoo. Jos vain mahdollista, niin kysyisin kuitenkin kirjassa esiintyviltä henkilöiltä lupaa jo kirjoittamisvaiheessa, jos henkilö on tunnistettavissa tekstistä, jotta myöhemmin välttyy hankalilta tilanteilta.

      Poista
    2. Periaatteessa siinä on toinen henkilö sivuhenkilönä, mutta en voi kirjoittaa tarinaa ilman hänen taustojensa avaamista ja meidän välisiä keskusteluja käyttämättä.

      Poista
  5. Kiitos ajatuksista. HS:n kriitikko on Antti Majander, ei Meijander.

    VastaaPoista

Mitä muut lukevat