Suomen kustannusmaailma 2018

Kun kesällä uppouduin kuluneen vuosikymmenen julkaisutilastoihin ja kirja-alan uutisiin, en vielä tiennyt, mitä odottaa. Olen jo jonkin aikaa seurannut kustannusmaailman tapahtumia uteliaan sivullisen roolissa; ensin koska tieto on alalle pyrkivälle hyödyksi, mutta yhä enemmän siksi, että se on minusta kerta kaikkiaan kiehtovaa. Kirjan elinkaaren varrella kymmenet eri ammattilaiset vaikuttavat siihen, tuleeko teoksesta menestys, ja monet näistä ammateista ovat vielä viime vuosikymmenillä olleet sellaisia, että ainoa reitti osaajaksi on ollut perinteisen kisällioppimisen kautta.

Kirjankustantaminen on pysynyt suhteellisen samanlaisena koko historiansa ajan, ja tämä perinteikkyys antaa alalle glooriaa, joka hämärtää kirja-alan arjen näkymättömiin. Tilastoissa tätä glooriaa ei ole, vaan kustannusmaailman todellinen tila on lukijan nähtävissä. Erityisesti suurten kustantamojen julkaisuluvut paljastivat Finnan datassa yhtenäisen trendin, joka kertoo pitkään jatkuneesta laskusuhdanteesta.

Artikkelisarjan valmisteluvaiheessa huomasin monen kustantamon julkaisukäyrän katkeavan, mikä kieli siitä, että kustantamo oli joko lopettanut toimintansa tai ajautunut konkurssiin. Kustantamoihin liittyvissä uutisartikkeleissa haiskahtaa draama, kun menestyvät kirjailijat ja kustannustoimittajat lähtevät omille teilleen, pienet kustantamot tulevat isompien nielemiksi ja kirjailijat setvivät käräjillä kustannussopimuksiaan.

Kirjankustantaminen on yhtä lailla bisnestä kuin taidetta, ja nämä kaksi ottavat välillä näyttävästi yhteen — varsinkin sosiaalisessa mediassa, missä kirjailijat ovat jo vuosikausia ruotineet muun muassa kustantamoiden markkinointiväen näennäistä saamattomuutta. Paljon liikkuu myyttejä siitä, mitä kirja-alalle milloinkin kuuluu ja mitä kustantamojen kulisseissa tapahtuu. Usein kirjailijan ja kustantamon välille maalataan vastakkainasettelua, missä kustantamo on riistäjän roolissa: kustantaja mielletään vanhan laiskanpulskeaksi kapitalistiksi, joka elää köyhien taiteilijoiden hengentuotteilla, kun kirjailijoille itselleen jää pelkkiä pennejä myytyä kirjaa kohden.

Kuva teoksesta Aakkosia sosialistien lapsille (1912)

Pennit ovat tänään toki mennyttä päivää, ja samoin on ehkä syytä kyseenalaistaa, onko vastakkainasettelu aiheellinen. En aio tässä käydä syvemmin kustannussopimusten reiluuteen, mutta asenteet on vähäänkin syytä mainita, kun tarkastellaan kustantajien toimintaa.

Samoin on syytä olla tietoinen jo vuosia jatkuneesta julkisesta keskustelusta kirja-alan myllerryksestä. Kun yksi menee ennustamaan kirjan hidasta kuolemaa, kolme muuta kiirehtivät vakuuttamaan, että kirja-ala ei missään nimessä ole kriisissä. Viisas kirjailija lukkiutuu työhuoneeseensa ja jättää kriisipuheet muille, mutta käsikirjoituksen valmistuttua on syytä miettiä, miten tämä kaikki vaikuttaa oman teoksen selviytymismahdollisuuksiin. Kirjailijan ja kustantajan yhteinen tavoite on saattaa kirja mahdollisimman monen ihmisen luettavaksi, ja tämä on eittämättä vaikeutunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Jos olen jotakin tämän artikkelin taustatyöstä oppinut, se on, ettei yksikään selvitys tai tilasto pysty välittämään kirjamarkkinoiden täyttä kokonaiskuvaa. Kymmenittäin lehtiartikkeleita ja tusinan tutkimusta luettuani uskon ainakin tietäväni, mitä kirja-alasta tällä hetkellä julkisesti sanotaan — kuinka täydellisesti tämä kuvaa todellisuutta jää keskustelun aiheeksi.

Käyn siis tässä läpi laajan valikoiman aiheita, joista tällä hetkellä keskustellaan, ja toivon voivani maalata lukijalle kuvan, joka väistämättömästä epätäydellisyydestään huolimatta käy kokonaisvaltaisesta yleiskatsauksesta. Kirjoituksen lopussa on luettelo lähteistä, joita olen käyttänyt.

Lainauskorvaukset — kirja-alan uutisten hopeareunus

Kirjailijan elämässä viime vuosina tapahtuneista muutoksista on mahdoton puhua mainitsematta lainauskorvauksia. Lainauskorvauksia alettiin maksaa vuonna 2007, ja vuodesta 2017 alkaen Suomessa on maksettu samansuuruista lainauskorvausta kuin muissa Pohjoismaissa: 25 senttiä per laina [1]. Lainauskorvauksesta saavat osansa myös kääntäjät ja kuvittajat, minkä johdosta lastenkirjailijan saamat korvaukset ovat usein pienemmät kirjaa kohden [2]. Lasten- ja nuortenkirjoja kuitenkin lainataan innokkaasti, joten ne tuovat siitä huolimatta jopa kolminkertaiset lainauskorvaukset muuhun kaunokirjallisuuteen nähden [3].

Kirjailijaliiton kyselyn mukaan lainauskorvaukset muodostavatkin nykyään kaikista kirjallisista tuloista vähän päälle neljänneksen (27 %). Korvauksen yläraja on 30 000 €, joskin tämä rajoitus koskee tällä hetkellä vain kolmeakymmentä kirjailijaa [2]. Tyypillisempää on, että tekijä saa vuosittaista lainauskorvausta joitakin satoja euroja: tänä vuonna 70 % maksetuista lainauskorvauksista jäi alle viiteensataan euroon. Sanaston mukaan mediaani oli noin 200 € ja keskiarvo noin 945 €, eli lainauskorvauksissa pätee sama laki kuin kirjamyynnissä yleensä.

Maassamme on noin kaksituhatta tekijää, jotka ansaitsevat lainauskorvauksista 500-5000 € vuodessa. Määrä on oikeastaan melko suuri, kun ottaa huomioon, että Suomen kirjailijaliiton ja Suomen tietokirjailijat ry:n yhdistetty jäsenmäärä on neljätuhatta [4]. Tätä paremmin tienaavia on Suomessa vain muutamia satoja; viidentuhannen euron lainauskorvauksiin vaaditaan kaikkiaan 20 000 lainauskertaa, mikä yksittäisen kirjan kohdalla merkitsee jo sijoittumista bestsellerlistoille.

Tänä vuonna lainauskorvauksia maksettiin yli kahdeksan miljoonaa euroa jaettuna noin 8 300 saajan kesken [2]. Korvauksia maksetaan myös takautuvasti kolmelta edeltävältä vuodelta, eli summa saattaa vielä lähivuosina nousta, kun loputkin kirjailijat liittyvät Sanaston asiakkaiksi.

Teoksen julkaisseen kannattaakin tarkastaa oma statuksensa siltä varalta, että lainauskorvaushakemus on syystä tai toisesta jäänyt.

Kirjojen myyminen on vaikeutunut

Lainauskorvauksia tarvitaan, koska kirjoja ostetaan vuosi vuodelta yhä vähemmän. Kymmenen vuotta sitten kirjoja myytiin vielä 2,2 miljoonaa joka vuosi, nyt luku on alimmillaan käynyt 1,3 miljoonassa [5]. Kirjojen myyntiluvuissa näkyy viime vuodelta vihdoin kasvua eli kirjan kuolemaa on liian varhaista käydä povaamaan, mutta myyntilukujen pudotus kertoo siitä, että kirja-ala on ollut jonkinlaisessa kriisissä viime vuosien aikana.

Euromääräisistä myyntiluvuista näkee, että euromääräinen tappio on kuitenkin ollut jonkin verran loivempi. Uuden kirjan keskihinta kävi kymmenen vuotta sitten vajaassa 20 eurossa ja on siitä laskenut viimeisimpien arvioiden mukaan noin 18 euroon [6].

Kirjoja ostaa joka vuosi yhä useampi [7], mutta samalla kirjojen suurkuluttajien määrä on ollut tasaisessa laskussa. Kirjakauppaliitto määrittää suurkuluttajaksi henkilön, joka ostaa vuosittain yli kymmenen kirjaa [6]. Heidän merkityksensä kirjamarkkinoille on tuntuva, sillä jopa puolet kaikista kirjoista on menneinä vuosina olleet heidän ostamiaan.

Tutkimuksista ei löydy yksiselitteistä selitystä suurkuluttajien määrän vähenemiseen. Moni kuitenkin osoittaa syyttävää sormea kirjakauppoihin, joita on viime vuosina kritisoitu ns. "tiimarisoitumisesta": kirjakaupan hyllyistä yhä suurempi osuus varaan askartelu- tai toimistotarvikkeille [8]. Kustantajat kertovat saavansa kirjoja yhä hankalammin esiin kirjakauppoihin, mikä varmasti näkyy myös lukijoiden ostokäyttäytymisessä.

Samaan aikaan marketit ovat nousseet yhä tärkeämpään rooliin kirjamyynneissä: 29 % kirjoista ostetaan nyt ruokaostosten ohessa, mikä hätyyttelee jo kirjakauppojen 34 %:n osuutta [6]. Loput kirjat ostetaan verkkokaupasta tai suoraan kustantajalta. Kymmenen vuotta sitten Suomessa toimi yli 250 kirjakauppaa, nyt liikkeitä on arviolta enää 150 [8]. Kirjarakastajan kannalta marketit eivät kuitenkaan kelpaa kirjakauppojen korvikkeeksi, koska hyllyille mahtuu vain muutamia satoja nimikkeitä niiden tuhansien sijaan, joita kirjakauppa pitää myynnissä.

Myös lama on vaikuttanut ihmisten ostokäyttäytymiseen [8]. Aikaisempina vuosikymmeninä kirjakerhot ovat olleet tärkeä osa kirjamyyntiä, mutta nyt yhä harvemmat lukijat ovat kirjakerhojen asiakkaina. Bestsellerien määrät ovat nekin pudonneet niin, että kun kymmenen vuotta sitten suosittua teosta saatettiin myydä 100 000 kappaletta, määrä on nyt pudonnut puoleen.

Maailmalla verkkokauppajätti Amazon on jo jonkin aikaa herättänyt huolta suurten kirjakauppaketjujen kuten Barnes & Noblesin selviytymisestä [8]. Amazonia on tänä vuonna povattu pian saapuvaksi myös Pohjoismaihin, mutta tämän hetken tietojen valossa Amazon ei ole hankkimassa Suomeen toimipistettä aivan vielä [9]. Jo tällä hetkellä Amazon toimittaa tuotteita Suomeen, ja on mahdollista, että jotkut suurlukijoista ovat siirtyneet tilaamaan kirjansa verkosta alkuperäiskielellä.

Suomalainen Kirjakauppa on tähän mennessä onnistunut pitämään kiinni noin 100 miljoonan euron vuosittaisesta liikevaihdostaan [10], mutta Akateeminen kirjakauppa on ollut vaikeuksissa [11]. Akateemisen entinen johtaja Stig-Björn Nyberg syyttää Akateemisen aiempaa omistajaa Stockmannia liiallisesta sekaantumisesta kirjakaupan toimintaan, mikä hänestä tuhosi Akateemisen erityisosaamisen. Vuonna 2015 Akateeminen myytiin Bonnierille (johon myös mm. WSOY ja Tammi kuuluvat), mutta ainakaan tähän mennessä Akateemisen toimintaa ei ole vielä saatu voitolliseksi [12].

Kirjamyynnin lasku on ajanut myös kustantajat ahtaalle. Kustantajat ovat joutuneet vähentämään huonosti myyvän kirjallisuuden julkaisua, mikä näkyy ikävästi kirjailijankin työssä [8]. Anneli Kanto kirjoitti joitakin kuukausia sitten hylkäyskirjeistä seuraavasti:

Kustannusala on myös bisnestä. Se on syytä muistaa ja ymmärtää. Kustantamon on pakko myydä kirjoja voitollisesti tai se on pian entinen kustantamo. Kirjojen myynnin lasku on tosiasia. Kustantamojen yhteinen kakku ei kasva vaan kutistuu. Kustantamoissa kiristetään linjaa ja supistetaan julkaistavien teosten lukumäärää. Se tarkoittaa lisää hylsyjä. Etenkin novellistit ja runoilijat joutuvat kohtaamaan nämä taloudelliset reunaehdot. Kuten kustannusalan grand old man Heikki Reenpää sanoi, laatu ja myynti eivät kulje tasajalkaa, valitettavasti.

Kustantamojen halu välttää riskejä näkyy jossakin määrin myös esikoiskirjojen kohdalla [5]. Suurin muutos näyttää tapahtuneen juuri maailmantalouden kriisiaikoihin, jolloin esikoiskirjojen määrä tippui huomattavasti. Lasten- ja nuortenkirjailijoiksi pyrkivät ovat tilastoista päätellen saaneet osakseen kaikkein eniten hylkäyskirjeitä, mutta nyt julkaistujen esikoisten suunta näyttää onneksi kääntyneen nousuun.

Toinen syy hylkäyskirjeiden kasvavaan määrään voi olla työvoiman puute. Kustantaja Touko Siltala kommentoi tilannetta WSOY:n kirjallisuussäätiön vastikään tekemässä selvityksessä [8]:

Henkilöstö on vähentynyt ennen kaikkea suurissa kustantamoissa. Alalla on yleistynyt pienten talojen tuntema tilanne, jossa tekijöitä on kroonisesti liian vähän.

Kustantajat ovat viime vuosina ulkoistaneet työvoimaa tavallista enemmän, minkä seurauksena on vaikea sanoa tarkkaan, kuinka suuri osa kustantamoiden työntekijöistä on vähentynyt rahanpuuteen vuoksi [8]. Lasku vastaa kuitenkin jotakuinkin samaa käyrää joka esiintyy kirjamyynnin tilastoissa [5].

Konkursseja ja sisäistä draamaa

Kirjanmyynnin vaikeus on näkynyt siinä, kuinka moni kustantamo menee konkurssiin tai lappujen laittamisena luukulle. Esimerkiksi tämän vuoden tammikuussa Savukeidas Kustannus ilmoitti lopettavansa seitsemäntoista vuoden toiminnan jälkeen [13]. Savukeidas oli tunnettu runouden, esseiden ja klassikkokäännösten kustantajana, joka keräsi niin palkintoja kuin mainettakin, mutta rahaa kustantamo ei saanut. Erno Selänne, toinen Savukeitaan perustajista, totesi lopettamisen yhteydessä YLE:n haastattelussa, että "kustantaminen vie tavattomasti voimia eikä siinä ole taloudellisesti mitään järkeä" [14].

Monesti pienkustantamoilla alkaa hammastenkiristys siinä vaiheessa, kun lainat painavat päälle ja vuokrat pitäisi maksaa. Silloin täytyy miettiä, mistä saisi sellaisia kirjoja, jotka oikeasti myyvät. Sellaisia, joista ei itse välttämättä ole edes kiinnostunut.

— Erno Selänne, toinen Savukeitaan perustajista

Uusiakin kustantamoita on tullut viimeisen viiden vuoden aikana, mutta nähtäväksi jää, moniko niistä säilyy elinvoimaisina. Yksi kustantamoiden elämää kurjistava tekijä ovat kirjastot, jotka ennen olivat tärkeä rahanlähde varsinkin pienkustantajille [15]. Kuntaliitosten myötä kirjoja tilataan vähemmän, kun sama kappale on lainattavissa osana useamman kirjaston kokoelmaa [14].

Muille taidemuodoille myönnetään tuotantotukea, miksei pienilevikkisille kirjoillekin voisi. Nyt kustantamo toisensa jälkeen lopettaa.

— Reima Luoto, Suomen Kirjankustantajat ry

Siinä missä Savukeidas lopetti toimintansa velattomana, kustannusosakeyhtiö Paasilinna haettiin tämän vuoden elokuussa konkurssiin maksukyvyttömyyden vuoksi [16]. Paasilinnan kassassa oli rahaa enää joitakin tuhansia euroja, kun velat taas olivat noin 850 000 euroa. Selvityksessä ilmenee, että konkurssin pääasiallisena syynä olivat liialliset kulut yrityksen kasvuvaiheessa samalla, kun rahaa ei kertynyt kirjamyynneistä tarpeeksi. Tällä hetkellä monet kirjailijat odottavat konkurssipesältä saataviaan, mutta kun velka on näin suuri, on mahdollista, että konkurssi raukeaa ja rahat jäävät kokonaan saamatta.

Viime vuosina kirjailija ja kustantaja ovat muutenkin välillä olleet vastakkain oikeusistuimessa; kirjailija Sofi Oksanen ja kustantamo Bazar saivat kaksi vuotta sitten vihdoin sovittua kustannussopimuksen raukeamisesta seuranneen kiistansa [17], mutta tapaus toimii varoittavana esimerkkinä siitä, mitä alalla voi tapahtua.

Kustantamojen kulisseissa tuntuu viime aikoina olleen jännitteitä, ja varsinkin WSOY on toistuvasti ollut uutisissa kirjailijoiden ja kustantamon työntekijöiden eroamisten vuoksi [18]. Myös Otavalla on nähty joitakin vuosia sitten radikaaleja muutoksia, kun kustantamoa yli sata vuotta johtaneet Reenpäät vetäytyivät yrityksen johtotehtävistä [19]. Toinen historiallinen merkkipaalu saavutettiin, kun vuonna 1872 perustettu Weilin+Göös lopetti vuonna 2011 olemassaolonsa [20]. WSOY:n alaisuuteen siirtynyt kustantamo katosi vähin äänin myöskin tuotemerkkinä: Kansalliskirjastosta ladatussa aineistossa Weilin+Göösin julkaisut pysähtyvät vuonna 2011 seinään.

Murroksen merkkejä

Kustantamoiden sisällä varmasti myös kysytään, mikä kirjan on rooli maailmassa, jossa yhä harvempi pitää painomediaa ensisijaisena tiedonlähteenään. Nykypäivän nuoret hakevat tietonsa YouTubesta tai muista videotoistopalveluista [8], ja kirja-alan haasteena on ollut löytää tilaa digitalisoituvassa arjessa. Kirjastoissa lukutottumusten muutos on näkynyt muun muassa siinä, että kirjastot tarjoavat nyt paljon muita palveluita kirjalainaamisen rinnalla [21]. Varsinkin kirjastoissa pidettävien tapahtumien määrä on noussut viime vuosina huimasti [22].

Yli 40 % suomalaisista on sitä mieltä, että kirjastot parantavat heidän elämänlaatuaan huomattavasti [21]. Kirjastot toimivat paikkoina, joissa ihmiset tapaavat toisiaan, oppivat uusia taitoja, lukevat lehtiä tai työskentelevät. Pääkaupunkiseudun kirjastot tarjoavat monenlaisia harrastemahdollisuuksia alkaen 3D-tulostimista erillisiin käsityöverstaisiin, ja Helsingin keskustaan vasta-avattuun Oodiin kuuluu jopa musiikkistudio [23].

Digitalisaatio tarjoaa kirja-alalle myös mahdollisuuksia. Isojen kustantamojen valta-aseman murtuminen on luonut pienille, ketterille kustantamoille tilaisuuksia menestyä, koska pienkustantajat pystyvät nopeammin vastaamaan alalla tapahtuvaan muutokseen [15]. Toisaalta myös kirjamyynnin vaikeus luo muutospaineita: koska pienkustantamot eivät saa teoksiaan kirjakaupan hyllylle, ratkaisuja haetaan sähköisistä formaateista. Esimerkiksi runoutta ja kokeellista kirjallisuutta kustantava Poesia julkaisee useimmat teoksensa ilmaiseksi pdf:nä puoli vuotta teoksen ilmestymisen jälkeen [24].

Tällä hetkellä alalla odotetaankin digijulkaisujen parantavan myyntilukuja lähivuosina. Äänikirjojen myynti kolminkertaistui vuonna 2017 edellisvuoteen nähden [25], minkä ajatellaan johtuvan siitä, että ihmiset ovat tottuneet kuuntelemaan podcasteja älypuhelimellaan [8]. Lukuaikapalvelut mahdollistavat nyt rajattoman äänikirjojen kuuntelun kuukausimaksua vastaan [25], ja samoissa palveluissa tarjotaan myös sähkökirjoja. Sähkökirjoja ostetaan yleensäkin yhä enemmän: viime vuonna Elisa Kirja -palvelun kautta ladattiin 650 000 kirjaa, ja myynnin sanotaan lähestyvän jo pokkarien myyntimääriä [26].

Äänikirjojen haasteena on kuitenkin niiden tuottamisen kalleus [27]. Tämä näkyy monin tavoin myöskin kirjailijan suuntaan, sillä siinä missä kirjailija saa keskimäärin 23 % sähkökirjan myyntihinnasta, äänikirjoista tekijänpalkkiota tulee tästä ainoastaan puolet [28]. EU on joitakin kuukausia sitten viimein sallinut sähköisten julkaisujen arvolisäveron alentamisen, minkä seurauksena Suomeen suunnitellaan nyt ääni- ja sähkökirjoille laskemista 10 %:een veroprosenttiin [29]. Muutoksen myötä erityisesti sähkökirjojen hintojen voi ennustaa laskevan ja myynnin samalla nousevan, kun digijulkaisusta tulee ostajalle kannattavampi vaihtoehto.

Ääni- ja sähkökirjat tavoittavat erityisesti 20-40 vuotiaat lukijat — usein sellaiset, joita perinteiset kirjakaupat eivät kiinnosta [6, 8]. On myös näyttöä sille, että monet, jotka kuuntelevat äänikirjoja, tarttuvat sen johdosta innokkaammin myös painettuun kirjaan [8]; kirjan pariin vetäydytään, kun kaivataan etäisyyttä arkeen. Siksi vaikuttaakin todennäköiseltä, että monet kirja-alan ongelmista ovat osin olleet peräisin siitä, etteivät kirjat ja lukijat ole löytäneet toisiaan. Ehkä suomalaisten lukuinto lähtee vielä kasvuun, kun kirjamyyjät kehittävät omat versionsa Netflixin kaltaisista suositusalgoritmeista, jotka räätälöivät tarjonnan juuri kyseistä lukijaa varten.

Rahaa kirjan julkaisuun tarvitaan vähemmän kuin aiemmin

Muutokset painotekniikassa ovat nekin muuttaneet kustannusmaailmaa. Ennen digitaalipainatuksen kehittämistä painosmäärät täytyi tietää ennalta, ja oli riski, että kustantamo teki tappiota liian suurena tilatun painoksen vuoksi. Pienet painokset ovat usein isoja kalliimpia kirjaa kohden, mikä osaltaan on vaikeuttanut pienkustantajien toimintaa.

Nyt kirjoja voi kuitenkin painaa kappale kerrallaan halvalla sitä mukaan, kun niitä tilataan. Tämän varaan esimerkiksi Books on Demand -omakustannepalvelu perustuu [30]. Omakustantaminen on yleistynyt paljon varsinkin viiden viime vuoden aikana, mikä näkyy Kansalliskirjaston tilastoissa BoD:n julkaisemien nimikkeiden määrässä:

Suurin BoD:n käyttäjäryhmä ovat harrastelijat (68 %), mutta kirjalliset ammattilaiset muodostavat jo 8 % palvelun käyttäjistä [31]. Kirjailijat ovat yhä valmiimpia julkaisemaan teoksensa itse. Tämä johtuu osin siitä, että kustantamot välttelevät epäkaupallista kirjallisuutta, mutta kustantamon valta kirjallisuuden välittäjänä lukijoille on myös viime vuosina murtunut; monet nimekkäät kirjailijat perustavat oman kustantamon, koska omakustantaminen tarjoaa vapautta kustantamon määräysvallasta: päätökset kirjan sisällöstä ja ulkoasusta siirtyvät kirjailijalle, eikä tämän tarvitse luovuttaa oikeuksiaan ulkopuolisen haltuun. Perinteisessä kustannussopimuksessa oikeudet pysyvät kustantajalla, kunnes kustantaja päättää olla enää painattamatta kirjaa [32].

Tarvepainatus ja digitaaliset julkaisut ovat näin myös muuttaneet sitä, mitä kustannussopimukseen tarvitsee kirjata, koska tekijänoikeuslain mukaan oikeudet jäävät muutoin helposti pysyvästi kustantajalle. Käsikirjoitusta myydessä kannattaa siis tällä hetkellä varmistaa, että ääni- ja sähkökirjojen oikeuksista on erikseen sovittu kriteerit, joiden perusteella oikeudet palautuvat ajan myötä kirjailijalle.

Luetaanko kirjoja enää?

15-24 -vuotiaat viettävät keskimäärin 24 minuuttia päivässä lukien kirjaa, kun taas Internet vie päivästä jopa 300 minuuttia [33]. Nuorten heikosta lukutaidosta puhutaan nykyään paljon, ja myös valtio on herännyt kannustamaan nuoria lukemaan [34]. Syy nuorten heikossa lukuinnossa ei monien mukaan ole pelkästään netin käytössä, vaan selitys löytyy aikuisten esimerkin puutteesta [35]. Vain neljännes lukee usein lapsilleen, minkä johdosta lasten lukutaito ja lukuinnostus ovat heikentyneet [34].

Nuoret eivät myöskään löydä heitä kiinnostavia kirjoja yhtä helposti kuin aiemmin [35]. Twitterissä kirjailijat kuuluttavat nuortenkirjoille lisää näkyvyyttä niin mediassa kuin kirjakaupoissa ja pitävät keskustelua osin jopa vääristyneenä, koska ongelmasta puhutaan kuitenkaan tarttumatta jo tarjolla oleviin ratkaisuihin:

Vaikka suositan jokaista aikuista tarttumaan nuortenkirjaan, on jo olemassa ammattikunta, joka on perehtynyt lasten- ja nuortenkirjoihin ja niiden suositteluun: kirjavinkkarit. Kysy siis apua kirjastoista. Emme näy mediassa, koska meiltä ei kysytä; mieluummin ollaan huolissaan.

— Sini Helminen (@SiniHelminen) December 15, 2018

Tilastollisesti kaikkein vähiten kirjoja ostavat Itä-Suomen maaseudulla asuvat matalasti koulutetut yli 50-vuotiaat miehet [6]. Yleensäkin koulutuksella on suuri merkitys lukuintoon, sillä siinä missä yliopiston tai korkeakoulun käyneistä 92 % ostaa vuosittain kirjan, peruskoulun käyneistä kirjoja ostaa vain noin puolet. Naiset ovat jonkin verran miehiä innokkaampia lukijoita, ja pääkaupunkiseudulla kirjoja ostetaan enemmän kuin muualla maassa. Surullinen totuus on, että monilla paikkakunnilla kirjakauppoja ei enää ole, mikä väkisinkin hankaloittaa lukemista [8].

Vuonna 2017 tehdyn tutkimuksen mukaan lukeminen on silti yhä naisten yleisin harrastus [36]. Noin puolet ilmoittaa lukevansa kaunokirjallisuutta vähintään kerran viikossa; yli 30-vuotiaiden selkeä suosikkigenre on jännitys, nuoremmilla voiton taas vie fantasiakirjallisuus. Muita naisten suosimia lajeja ovat historialliset romaanit, rakkausromaanit sekä huumori.

Yleisesti ottaen suomalaiset lukevat paljon tietokirjallisuutta [6]. Historia ja muistelmat ovat nostaneet suosiotaan, ja kaunokirjallisuuden puolella spekulatiivinen fiktio (fantasia ja tieteiskirjallisuus) on viime vuosina kasvattanut lukijakuntaansa eniten. Spekulatiivista fiktiota ostetaan hyvin paljon käännöksinä, mutta sopii toivoa, että myös kotimainen kirjallisuus löytää tulevaisuudessa näiden lukijoiden tietoon. Spekulatiivista fiktiota Suomessa on vuodesta 2012 edistänyt erillinen osuuskunta Osuuskumma [37].

Tilastoista on vaikea sanoa, onko kirjamarkkinoilla tapahtumassa jonkinlainen genremurros, mutta se vaikuttaa mahdolliselta. Spefiä lukevat kasvavissa määrin myös keski-ikäiset suomalaiset, kun genre on perinteisesti vedonnut erityisesti nuoriin [6]. Aikuisille suunnattua fantasiaa ja tieteiskirjallisuutta on aina ollut olemassa, mutta mm. Game of Thrones -televisiosarja on viime aikoina tuonut sen paremmin yleisön tietoon. Genren suosio vaikuttaa varmasti myös siihen, minkälaisia käsikirjoituksia kustantamot ottavat kustannusohjelmaansa.

Suomalaisella kirjallisuudella on kysyntää

Suomalaisia teoksia julkaistaan vuosittain ulkomailla noin 40 eri kielellä [38]. Teoksia käännetään erityisesti muille Euroopan kielille, kaikkiaan 300-400 teosta per vuosi. Parin viime vuoden aikana käännöksiä on nähty enemmän, koska Suomi oli vuoden 2014 Frankfurtin kirjamessujen teemamaana, minkä seurauksena käännöksiä myös myytiin paljon tavallista enemmän.

Suomalaisen kirjallisuuden yksi haaste on, että kirjasta tarvitaan tavallisesti näytekäännös, jotta ulkomainen ostaja ymmärtäisi kirjan sisällön [8]. Näytekäännösten tuottaminen maksaa, eikä kirjailija itse voi useinkaan edes käännös kädessä noin vain tarjota käsikirjoitustaan ulkomaiseen kustantamoon: maailmalla kirjallisuusagentit ovat perinteisesti toimineet kirjailijan ja kustantajan välikätenä, eikä Suomessa ole ollut agentuureja kuin vasta aivan viime vuosina, jollei suurten kustantamojen sisäisiä käännösoikeuksien myyntiosastoja lasketa. Monesti lähin agentuuri on löytynyt suomalaiskirjailijalle Ruotsista [39].

Nyt Suomessa toimii ainakin kolme agentuuria. Vuonna 2009 perustettu Elina Ahlbäck Literary Agency oli Suomen ensimmäinen [39], sitä seuraava, Maisteri Kousan Agentuuri perustettiin vuonna 2011. Tuorein aloitti toimintansa aivan viime vuonna, kun Gummerus, Teos ja Schildts & Söderströms perustivat yhdessä Helsinki Literary Agency -nimisen agentuurin.

Kirjallisuusagentti Elina Ahlbäck sanoi viime vuonna YLE:n haastattelussa, että suomalainen kirjallisuus herättää nyt kiinnostusta ulkomailla [39]. Hän arvelee, että kirjallisuusagentteja on Suomeen tullut vähän, koska työ on hyvin aikaa vievää: teoksia myydäkseen kirjallisuusagentin täytyy lentää säännöllisesti kansainvälisille kirjamessuille verkostoitumaan, ja sopimukset syntyvät pitkälti suhteiden kautta. Agentin täytyy voittaa kustantamon luottamus ja myös tunnettava kulttuuri, johon kirjaa pyrkii myymään: sama kirja tai myyntitaktiikka ei toimi joka puolella maailmaa.

Agentuurien määrän kasvaminen on kirjailijalle hyvä uutinen siinä mielessä, että käännökset kasvattavat kirjailijan lukijakuntaa. Rahallisesti käännökset taas eivät usein ole merkittävä tulonlähde: keskimäärin 5 % kirjailijan tuloista tulee ulkomaiden myynneistä [28]. Toisaalta on todennäköistä, että Suomesta löytyy vielä samanlaisia maailmanmenestyksen saavuttavia kirjailijoita kuin muista Pohjoismaista (jollei kourallista nykyisiä bestsellerkirjailijoita lasketa). Esimerkiksi nuortenkirjallisuuden puolella sekä Salla Simukan ja Maria Turtschaninoffin teoksista ollaan jo parhaillaan tekemässä englanninkielisiä elokuvia [39].

Ehkä valittuja käsikirjoituksia hiotaan tulevaisuudessa jo editointivaiheessa vastaamaan ulkomaisten ostajien tarpeisiin — agentit nimittäin ottavat joskus osin myös kustannustoimittajan roolin parantaakseen käsikirjoituksen myytävyyttä. Jos suomalainen kirjallisuus lyö lähivuosina läpi samalla tavoin kuin skandinaaviset dekkarit ovat tehneet, voi siis hyvin olla, että yhteistyö kirjallisuusagenttien kanssa tulee osaksi myös monien suomalaiskirjailijoiden arkea.

Loppusanat

Kirja-ala on viime vuosina joutunut keksimään itseään uudestaan pysyäkseen digitalisaation tahdissa. Tällä hetkellä kustantamoissa opetellaan yhä tavoittamaan lukijat uusien medioiden kautta, oli se sitten äänikirjoina tai sosiaalisen median markkinoinnin kautta.

Pahiten kirjamyynnin vaikeudesta ovat saaneet kärsiä runouden ja novellien kaltaiset vähän luetut kirjallisuuslajit — eivät laadun puutteen takia, vaan koska myynnin väheneminen on pakottanut kustantajat valitsemaan kirjoista ne, jotka vetoavat suurimpaan lukijakuntaan. Samalla bestsellertilastoissa myynti on puolittunut, pakottaen kustantamot miettimään uusia toimintatapoja, jotteivät ne ajautuisi konkurssiin.

Toisaalta muutos on ollut kirjailijoille myös mahdollisuus: teoksia julkaistaan yhä enemmän omakustanteina, ja myös pienkustantamot ja osuuskunnat pystyvät löytämään lukijoita ennennäkemättömällä tavalla Internetin kautta.

Suurin haaste onkin löytää sinne, missä lukijoita löytyy. Niin nuoret kuin aikuiset lukevat yhä mielellään, mutta kirjakaupat eivät enää ole samanlaisessa roolissa kuin aiemmin. Nyt kustantamot suuntaavat kirjallisuustapahtumiin [8] ja kirjastot avaavat ovensa ihmisten väliselle sosiaaliselle kanssakäymiselle saadakseen ihmiset palaamaan kirjojen pariin.

Kirja-alaa ravistellut teknologinen murros on vielä siinä määrin tuore, että mikä tahansa saattaa olla mahdollista. Vaikka moni mahdollisuus on ollut uhka, nyt näyttää siltä, että teknologia tarjoaa myös uusia alkuja; kustannusalan perinteikäs glooria on ehkä saanut kolauksen, mutta kirjailijan ammatti ei ole vielä menossa minnekään.

Muut artikkelisarjan osat

• Suomen suurimmat kustantajat 2018
• Suomen pienet ja keskisuuret kustantajat 2018

Lue myös

Helsingin Sanomat 11.2.2019: Onko Suomalainen kirjakauppa jo liian suuri? Kustantajat pelkäävät, että voiton maksimointi koituu lukijoiden häviöksi

Lähteet ja viitteet

[1] https://www.sanasto.fi/lainauskorvaus/

[2] https://www.sanasto.fi/sanaston-joulukuun-tilitys-2018-lukuina/

[3] https://www.kirjailijaliitto.fi/wp-content/uploads/2018/09/Kirjailijoiden-taloudellinen-asema-Suomessa-2017.pdf

[4] https://www.kirjailijaliitto.fi/medialle/tilastoja-ja-tutkimuksia/ ja https://www.suomentietokirjailijat.fi/yhdistys/yhdistys.html

[5] http://tilastointi.kustantajat.fi/WebReport.aspx?DetailedReportsArea=True&language=FI

[6] https://kirjakauppaliitto.fi/wp-content/uploads/2017/12/Suomi-lukee_20140526.pd

[7] Vuoden 2013 tilastoissa suomalaisista 78 % ilmoitti ostavansa vuodessa ainakin yhden kirjan. Vuonna 2003 luku oli 76 % ja vuonna 1995 vain 69 %. (Lähde: katso viite 6.)

[8] https://www.wsoy-kirjallisuussaatio.fi/userassets/uploads/kriisipuheestatekoihin_selvityskirjaalasta.pdf

[9] https://yle.fi/uutiset/3-10550121

[10] https://www.finder.fi/Holding-yhti%C3%B6/Suomalainen+Kirjakauppa+Oy+P%C3%A4%C3%A4konttori/Helsinki/yhteystiedot/176177

[11] https://yle.fi/uutiset/3-9794056

[12] https://www.finder.fi/Tukkuliike/Bonnier+Books+Kauppa+Suomi+Oy/Helsinki/yhteystiedot/3087218

[13] https://fi.wikipedia.org/wiki/Savukeidas

[14] https://yle.fi/uutiset/3-10034637

[15] https://yle.fi/uutiset/3-7367942

[16] https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005862502.html

[17] https://yle.fi/uutiset/3-9330790

[18] https://yle.fi/uutiset/3-5911244

[19] https://yle.fi/uutiset/3-5520388

[20] https://yle.fi/uutiset/3-5668446

[21] https://yle.fi/uutiset/3-10394486

[22] http://tilastot.kirjastot.fi/

[23] http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Keskustakirjasto_Oodi/Palvelut

[24] https://poesia.fi/mika-on-poesia/

[25] https://www.ess.fi/uutiset/kulttuurijaviihde/art2409137

[26] https://www.aamulehti.fi/a/200443128

[27] https://esaimaa.fi/uutiset/kulttuuri-ja-viihde/da6116e5-b996-46db-aca9-007d59a8a420

[28] https://www.kirjailijaliitto.fi/wp-content/uploads/2018/09/Kirjailijoiden-taloudellinen-asema-Suomessa-2017.pdf

[29] https://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/sahkoisten-julkaisujen-arvonlisaverotukseen-valmistellaan-kevennysta

[30] https://www.bod.fi/lisatietoja-bod.html

[31] https://www.kirjailijaliitto.fi/kirjailija-lehti-artikkeli/kirjailijasta-oman-elamansa-kustantaja/

[32] https://www.kirjailijaliitto.fi/kirjailijalle/kustannussopimus-ja-muut-sopimukset/

[33] http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_kulttuuri.html

[34] https://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kansallinen-lukutaitofoorumi-vastaamaan-lukutaidon-ja-lukuinnon-haasteeseen

[35] https://yle.fi/uutiset/3-10476048

[36] https://kirjakauppaliitto.fi/wp-content/uploads/2017/12/media_Kirjakauppaliitto-tutkimus-Naisten-lukeminen-2017.pdf

[37] http://osuuskumma.fi/mika_on_osuuskumma/jaseneksi-osuuskummaan/

[38] https://www.finlit.fi/fili/kirjallisuusvienti/tilastoja-ja-selvityksia/

[39] https://yle.fi/uutiset/3-9562225