Edellisessä päiväkirjamerkinnässä kerroin, kuinka raskasta oman tekstin lukeminen joskus on. Tunsin olevani eksyksissä, mutta samalla tie ulos oli helpompi kuin se on välillä menneisyydessä ollut: ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa lukemista.
Kun vihdoin pääsin ahdistuksesta yli ja opin ohittamaan lausetason virheet, pystyin viimein katsomaan romaania kokonaisuutena. Runko todellakin toimii, mutta henkilöhahmojen syvyys on editointikierrosten myötä kärsinyt. Käytöksen pohjana olevat motiivit samoin kuin tapahtumien herättämät tunteet olivat jääneet syrjään, kun olin kursinut kokoon kaikki yksityiskohdat. Nämä kaikki ovat onneksi helposti korjattavissa antamalla henkilöhahmoille tilaa toimia ja tuntea.
Mutta jokin tekstissä mätti, enkä saanut siitä kiinni. Tyyni järkeily ei millään hiljentänyt kirkuvaa osaa minusta, joka vakuutti että olin tekemässä virhettä, luomassa hirviötä, pilaamassa koko tarinan. Tuskailin editoinnin vaikeutta tutuilleni ja jatkoin lukemista yrittäen ymmärtää, mistä tunne oikein kumpusi. Minusta tuntui pahalta laajentaa jo valmiiksi paksua kirjaa, se oli totta. Mutta kyse oli jostakin muustakin — en vain tiennyt, mistä.
Eräänä iltana, kun pyörittelin käsikirjoituksen rankaa mielessäni ennen nukkumaanmenoa, tajusin osan hermostuksestani johtuvan siitä, etteivät kirjan osat sävyltään ja teemoiltaan sopineet yhteen. Tietyt luvut ovat laajentuneet paljon, koska olin päättänyt pohjustaa romaanin maailmaa ja henkilöhahmoja enemmän kuin varhaisissa luonnoksissa olin alun perin aikonut. Kiukkuisena mietin, täytyikö minun leikata nämä luvut ja palata varhaisempaan runkoon, mutta epäröin tehdä niin radikaalia päätöstä niin kypsän käsikirjoituksen kanssa. Päätös olisi vaatinut paitsi kirjan lopun uudelleenkirjoittamista, myös poistanut paljon sellaista, josta esilukijat ovat tarinassa pitäneet. Lisäksi esilukijoiden palaute oli yleensäkin ollut halu nähdä lisää, ei toisinpäin.
Tekstin jatkuva paisuminen lienee ongelma, joka on erityisen yleinen fiktiivisten maailmojen kanssa. Kun kaikki on lukijalle uutta, tämä tarvitsee enemmän tilaa ymmärtää, miten maailma toimii ja miksi jokin tapahtuu niin kuin juoni esittää sen tapahtuvan. Kokemani perusteella lukijoille herää myös paljon kysymyksiä, jotka eivät liity suoraan juoneen. Vaikka niihin kaikkiin on mahdotonta vastata yhden tarinan aikana, kirjailijalla on yleensä kuitenkin halu luoda mielikuva elävästä maailmasta eikä juonelle alisteisesta näyttämöstä, joka on olemassa ainoastaan henkilöhahmoja varten.
Mieheni tietysi kauhistui tuhoaikeitani niistä kuullessaan. Lupasin nukkua yön yli ennen kuin lähtisin saksimaan jotakin, jonka eteen olen nähnyt niin paljon vaivaa, mutta punnitsin jo mahdollisuuksiani pelastaa osuuden itsenäisenä pienoisromaanina. Jos siirtäisin tuota tai lyhentäisin sieltä… Ei, mutta silloin luvut X, Y ja Z menevät nekin rikki...
Päätin lukea vielä luvun tai kaksi ennen nukahtamista. En ollut lukenut tekstistä vielä puoliakaan, ja ehkä vaistoni sittenkin olivat väärässä. Ehkä olin vain kuvitellut kaiken.
Luin tieni käsikirjoituksen keskikohtaan — ja kun luku loppui, tiesin, mitä olin tehnyt väärin.
Jälkikäteen ajatellen vastaus tuntuu aivan ilmiselvältä. Kirjoittamisen tekniikkaa opiskelleet tietävät varmasti sanonnan, että tarina loppuu, kun konflikti ratkeaa. Olin sijoittanut romaanin keskipisteeseen dramaattisen käänteen, jossa päähenkilö kohtaa erään ongelmansa suoraan ja löytää hetken rauhan. En ollut pitänyt asiaa ongelmana, koska tämä tämä konflikti synnyttää uusia konflikteja, jotka ratkeavat vasta romaanin lopussa.
Lukiessani kuitenkin tajusin kirjoittaneeni itseni ulos tarinasta. Ei ollut mitään lisättävää. Tässä oli loppu. Minulla oli käsissäni kaksi kirjaa, kaksi juonta. Kaksi teemaa, kaksi hahmokaarta. Olin erehtynyt romaanin pääkonfliktista.
Yksi vaihtoehto olisi tietysti ollut muuttaa vain tätä yhtä ainoaa lukua ja liittää osat takaisin yhteen. En kuitenkaan usko sen olevan hyvä ajatus, koska käsikirjoitus on jo nyt tulostetuna yli neljäsataa arkkia. Lisäksi olen jo kauan tiennyt olevani tekemässä keskimääräistä monimutkaisempaa tarinaa — ongelman jakaminen kahteen merkitsee minulle paljon kevyempää taakkaa. Minulle jää tällä tavoin tilaa enemmän tilaa kertoa tarina kaikessa rauhassa; olen jo nyt poistanut paljon sellaista, jota olisin halunnut tutkia, mutta jolle juonirangassa ei ole ollut sijaa. Säästänpä samalla itseltäni tuskailun siitä, miten jatkan sarjaa eteenpäin, koska olen jo kirjoittanut sarjan jatko-osan melkein kokonaan.*
* * *
Minun on sanottava, etten aio enää ikinä yrittää editoida tulostamatta romaania paperille. En täysin ymmärrä, mistä asia johtuu, mutta tekstiä on monin verroin helpompi hahmottaa, kun sitä selailee nipussa skrollaamisen sijaan. Vaikka olen jo siirtänyt kaikki tekemäni muistiinpanot Scriveneriin, pidän käsikirjoitusta pöydällä ja tarkistan jokaisen muutokseni siitä. En olisi koskaan osannut odottaa työprosessin toimivan näin, koska Scrivener tarjoaa erinomaisen yleisnäkymän romaaniin kokonaisuutena, mutta jokin paperissa tekee siitä helpommin hahmotettavan. Ehkä kyse on siitä, että minulle on kirjojen lukemisesta jäänyt tietynlainen vaistomainen tuntuma siihen, miten teksti etenee painetussa kirjassa.
Olen siis palannut kirjoittamaan. Käsikirjoituksen tynkä oli jakamisen jälkeen pyöreähköt 50 000 sanaa ja tavoitteeni on palauttaa se 70 000:een. Muistiinpanojen määrän perusteella ennustan meneväni ylikin, mutta pituus ei ole enää tavoite itsessään, vaan tarkoitus on sanoa kaikki, mikä sanottava on.
Jos käsikirjoitus on tiiliseinä, työ muistuttaa nyt enemmän laastin levittämistä kuin tiilten latomista päällekkäin. Pitkästä aikaa huomaan nauttivani kirjoittamisesta. Saan tuoda esiin kaikki asiat, joiden leikkaamista olen surrut — löydänpä välillä uusiakin asioita, kun annan henkilöhahmoille tilaa elää arkeaan.
Tämän olen oppinut: luota vaistoosi; luota prosessiin. Kaikki loksahtaa paikalleen ajallaan.
* Sarjan kirjoittaminen on todellisuudessa aina riski. Ei ole mitään taetta sille, että ensimmäinen kirja myy niin hyvin, että seuraavan osan julkaiseminen on kustantajalle kannattavaa. Tässä vaiheessa on kuitenkin helpompi ohittaa kustannusmaailman raadolliset puolet ja keskittyä kirjoittamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti