30. joulukuuta 2018

Aikaa, rahaa ja uskallusta

Matka indiekirjailijaksi




Indiekirjailija on renessanssitaiteilija, jolta vaaditaan monenlaisia taitoja — mutta samalla ura mahdollistaa vapauden, jonkalaista muulla kirja-alalla ei ole tarjota. Yhä useampi kirjailija harkitsee nykyään tätä vaihtoehtoa, mutta moni vierastaa yhä kustantajan saappaisiin astumista.

Tänään Inna Airola on blogissa vieraana valottamassa kirjan julkaisuun liittyviä työvaiheita ja jakamassa ajatuksiaan elämästä indiekirjailijana. Airola kirjoittama Kaaren kertomus on saanut lämpimän vastaanoton kirja-arvostelijoiden parissa, ja tarinan jatko-osa on vastikään ilmestynyt Airolan itsensä kustantamana. Tässä kirjoituksessa Airola kertoo myös niistä virheistä, joihin alalle pyrkivä saattaa langeta, ja tarjoaa käytännön neuvoja niiden välttämiseen. Toivon kirjoituksen siis toimivan paitsi kannustimena kokeilemaan uutta, myös käytännön ohjeena niille, joilla ei ole alalta vielä kokemusta.

Ja nyt ääneen pääsee Inna Airola. Tervetuloa!


* * *


En ole oikein varma itsekään, miten tähän päädyin. Kaikki alkoi tietysti kirjoittamisen vimmasta, tahdosta tehdä omaa ja jakaa se muille. Kun kukaan ei lähtenyt matkakumppaniksi, päätin pakata kimpsuni ja kampsuni ja lähteä tien päälle omin neuvoin. Yksin tekemään ryhtyminen ei sinällään mietityttänyt — teenhän siviiliammatissani hyvin itsenäistä asiantuntijatyötä, jonka ohessa hankittuja taitoja saatoin hyödyntää indiekirjailijaksi ryhtyessäni. Se, mikä minua kuitenkin huoletti — ja huolettaa edelleen — oli se, miten saisin aseteltua elämäni uudella tavalla: miten aikani, rahani ja uskallukseni riittäisivät?

Aika

Olen huono kertomaan, kuinka paljon aikaa raakaversion kirjoittamiseen keskimäärin menee. Kaaren kertomusta on kirjoitettu ja editoitu kahdenkymmenen vuoden ajan niin paljon, että tuntimäärän miettiminen aiheuttaisi vain päänsärkyä. Muiden projektieni kohdalla raakaversio on voinut syntyä muutamassa kuukaudessakin. Tämä on täysin projektin ja kirjoittajansa luonteesta riippuva seikka. Oma tuntumani kuitenkin on, että mitä enemmän aikaa antaa ja mitä rauhallisemmin omaan tekemiseensä suhtautuu, sitä enemmän siitä nauttii — ja se on tärkeintä. Nykymaailman hektisyydessä on hyvä hengähtää, edes oman tarinansa äärellä.

Minkä tahansa raakaversion valmistumisen jälkeen aikaa on pakko olla — ensimmäinen versio on raakuudessaan rakkain, muttei sitä muille kannata jakoon laittaa. Oli tavoitteena sitten perinteinen kustantamojen kosiskelu tai omakustanne, editoinnin laatua ja määrää ei voi olla korostamatta liikaa. Omatoimista käsikirjoituksen parantelua on syytä tehdä useampaan otteeseen, jahka muistaa välissä antaa tekstin levätä. Itsekritiikki on erittäin hyvä väline; omakustantajan on hyvä olla hiukan liiankin kriittinen ja nöyrä. Varsinkin kansainvälisillä markkinoilla joidenkin omakustantajien on kuvailtu olevan röyhkeitä ja suorastaan harhaisia omien kykyjensä ja kirjojensa suhteen. Pitää siis uskoa omaan tekemiseen muttei kuvitella liikoja.

Omakustantamisen suurin etu on siinä, että tahdin määrää kirjoittaja itse, ei kukaan muu; itse saan hukattua aikaa hiomiseen ja editointiin vaikka millä mitoin. Ajassahan on parasta se, ettei se maksa mitään.

Kaikki muu sitten maksaakin.

Raha

Itsenäisen kustantamisen suurin ristiriita onkin siinä, että jos aikaa ottaa palkkatyöltä, kustannusbudjetti kiristyy. Jos taas lähtee takomaan rahaa ylitöillä, ei vapaa-aikaa riitä muuhun kuin nukkumiseen. Luova työ vaatii luovia taukoja, ja ainakin omat aivoni ovat toisinaan olleet melkoisen kuormittuneet.

Julkaisijan valitseminen

Olen julkaissut kirjani BoD-palvelun kautta. He tarjoavat varsin kattavia palveluita jokaiseen projektin vaiheeseen kustannustoimittamisesta niin taiton valmistamiseen kuin kannen toteuttamiseen. Mikäli epävarmuus iskee, apua kyllä löytyy, kunhan kustannusbudjetissa on sopiva siivu sitä varten. Itse hankin kustannustoimittamisen muualta (Morren maailma) ja lopun toteutin tee-se-itse-tavalla, joten varsinainen julkaisukokemukseni rajoittuu BoD:n peruspakettiin. Peruspaketti sisältää painetun teoksen julkaisun, ISBN-numeron, muunnon e-kirjaksi ja jakelun verkkokirjakauppoihin.

Hinta on varsin edullinen, mutta BoD:n palveluista saa halutessaan valita kalliimmankin paketin, johon kuuluu painovalmiin tuotteen tarkistaminen ennen julkaisua. Jos lopputulos siis epäilyttää, voi palvelu tuoda tarvittavaa mielenrauhaa. Kuitenkin jo palvelimelle ladattaessa palvelu ilmoittaa mahdollisista virheistä tiedostoissa, jolloin aivan mitä sattuu ei edes pääse painoon asti. Sivujen ja kannen kokoa palvelu herjaa heti, jos pdf-tiedosto on hiemankaan väärä.

Kalliimpaan pakettiin kuuluvat myös automaattiset tekijänkappaleet, jotka edullisemman paketin hankkijan täytyy tilata erikseen. Kolmas ja edullisin vaihtoehto on pelkkä e-kirjan julkaiseminen itse tehdyn muunnoksen perusteella, mutta e-kirja myy Suomessa valitettavan huonosti. Kilpailukykyisestä hinnasta ja suhteellisesti suurimmasta tekijänpalkkiosta huolimatta e-kirjaani on myyty vain muutamia kappaleita, vaikka sitä on saataville useille eri lukulaitteille ja useiden eri myyntikanavien kautta. Ehkä painettua pidetään aidompana kuin e-kirjaa?

Kivijalkakauppaan omakustannettaan on turha haaveilla näkyville. Siinä eivät onnistu edes kaikki kustantamot eivätkä kirjailijat, ellei sitten satu olemaan henkilökohtaisissa yhteyksissä kotipaikkakunnan kirjakauppiaaseen, eikä yksittäinen myyntipaikka välttämättä tuota tulosta, ainakaan suurten kaupunkien ulkopuolella. BoD tarjoaa osallistumismaksua vastaan mahdollisuutta saada näkyvyyttä kirjalleen Helsingin kirjamessuilla, vaikka näkyvyys onkin pisaran kokoluokkaa valtameren keskellä. Markkinointi pitää hoitaa itse.

Tekstin toimitus

Tarinan ja tekstin parantamista varten on siis mahdollista palkata ulkopuolinen kustannustoimittaja, alansa ammattilainen. Ellei kotisohvalla loju oikolukijaa omasta takaa, on ulkopuoliselle — ja miksei toki koti-sellaisellekin — maksettava asianmukainen korvaus työtunneista. Vaikka oma koulutukseni on mahdollistanut tekstin käsittelyn varsin pitkälle, tiesin aina hankkivani ulkopuolisen lausunnon ja oikoluvun julkaisun tullessa ajankohtaiseksi. Kukaan ei ole kone: omaa tekstiään on mahdotonta nähdä objektiivisesti, näki sen sitten liian hyvänä tai huonona.

Omakustanteen kustannustoimittaminen on mielestäni se seikka, johon budjetti tulisi enimmäkseen kohdistaa. Kaikki muu on mahdollista toteuttaa itse, mutta kustannustoimittamista kukaan ei voi tehdä yksin. Tiedän kirjoittajia, jotka työstävät tekstinsä omin päin ulkopuolisten lukijoiden palautteen perusteella, mutta näillekin lukijoilla on syytä maksaa muodollinen korvaus. Itse koin mielekkäämpänä ulkoistaa tekstin tarkastelun kuin kuormittaa lähipiiriäni. Sain siitä myös itsevarmuutta; kustannustoimitus loi ammattimaisen lopputuloksen, ihan oikean kirjan.

Kustannustoimittamisen yksityiskohdat ovat sovittavia asioita. Itse hankin täyden toimituspalvelun, joka on pitänyt lausunnot käsikirjoituksista, ajatusten vaihtoa pohdituttavista asioista sekä viimeistellyn käsikirjoituksen teknisen oikoluvun ennen julkaisua. Maksettava korvaus riippuu tekstin pituudesta, työn määrästä ja aikataulutuksesta. Tarjous muotoutuu jokaisen käsikirjoituksen mukaan, joten mitään vakiosummaa ei voi määritellä. Oikoluku on myös mahdollista hankkia sellaisenaan, mutta siihen, riittääkö se julkaistavalle tekstille, ei ole oikeaa vastausta. Se on tiedettävä itse. Oikolukija ei anna palautetta kokonaisuudesta.

Kustannustoimitukseen toimitettavan käsikirjoituksen on hyvä olla eheä, valmis kokonaisuus, muutoin tarjousta tehtäessä on sovittava useammasta läpiluvusta ja lausunnosta, mikä tietysti nostaa kustannuksia. Edullisemmin selviää, kun käsikirjoitus on niin valmis kuin millaiseksi sen itse saa hiottua; lausunnon perusteella on täten helpompi tehdä tarvittavia muokkauksia. Jos teksti on vasta muovailuvaiheessa, voi lausunto lähteä viemään tekstiä sellaiseen suuntaan, mihin sitä ei välttämättä itse ole suunnitellut — ja tämä voi olla hyväkin asia. Kannattaa miettiä siis etukäteen: onko käsissä kasa muovailumassaa, jota lähdetään yhdessä kustannustoimittajan kanssa muotoilemaan, vaiko melko valmis taideteos, jonka tasapaino tarvitsee vähän tukea ja sivut hiukan hiomista?

Tekstin taitto

Taitonkin voi ostaa — palveluja tarjoavat monetkin eri tahot — mutta mielestäni tekstinkäsittelyohjelmat ovat nykypäivänä varsin edistyneitä ja tarkoituksenmukaisia. Olen toteuttanut taiton tavanomaisella tekstinkäsittelyohjelmalla, jonka kommervenkit ja kikkailut ovat mukana jo muutoinkin jokapäiväisessä elämässäni. Taittovalmista tekstiä (pdf-muodossa) BoD.lle toimitettaessa on myös se hyvä puoli, että erillisiä leikkausvaroja tekstiin ei tarvitse laittaa, vaan se voidaan määritellä laskettavaksi tiedostoon päälle. Käytännössä taittoa tehdessä ei siis tarvitse kuin toimia sen mukaan kuin miltä kirja näyttäisi painettuna. Yllättävän yksinkertaista.

Kärsivällisyyttä kuitenkin tarvitaan roima annos, jos tekstinkäsittely ei ole tuttua, ja itse onnistuin vuosien käytön jälkeenkin saamaan sivunumerot sekaisin. Fontin koko aiheutti kuitenkin eniten haastetta; sen näkemiseksi vaadittiin erillinen, maksullinen koevedos. Varsinaiseen julkaisuun vaihtui niin fontin koko kuin tekstien asettelu sivuilla, jolloin sivumäärä ja painokustannukset nousivat. Koin koevedoksen kuitenkin tarpeellisena lukutuntuman tähden, ja seuraavaa osaa toteuttaessani käytin jo edellisestä tehtyjä pohjia. Kerran hyvin tehty työ vie pitkälle.

Kirjan kansi

Kansitaidetta on hyvä miettiä jo ennen kuin teksti on valmiina painoon, muutoin voi tulla helposti kiire ja syntyy turhaa sähläämistä. Kannen kanssa vain mielikuvitus on rajana ja budjetti niin suuri kuin lompakko antaa myöten. Verkostojaan voi hyvä hyödyntää, ja moni kansainvälisillä kentillä toimiva indie on löytänyt kansitaiteilijansa digitaalisista verkoista (esim. DeviantArt). Hintahaarukka on hyvinkin laaja (muutamasta kymmenestä dollarista satoihin), ja vaikka rahaa olisikin, on sopivan toteuttajan ja toteutuksen löytäminen aikaa vaativa prosessi, tekijänoikeuksista ja rojalteista puhumattakaan.

Itsekin kävin keskusteluja muutamankin taitelijan kanssa, mutta jouduin lopulta luopumaan unelmastani saada uniikki kansikuva budjetin ja toteutustavan asettamien rajoitusten vuoksi. Päädyin lopulta kalastelemaan verkosta Creative Commons -lisenssillä varustettuja maalauksia, joihin olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Netti on näppärä paikka, mutta tekijänoikeuksista pitää olla erityisen tarkkana; vaikka maalaus itsessään olisikin jo vapaata riistaa, ei siitä otettu valokuva tai skannaus välttämättä ole.

Kansitaide on kuitenkin vain pieni osa kannen työstämistä. BoD:lla on tarjolla kansilaskuri, joka antaa tarkat ja työtä helpottavat mitat, mutta sitä varten tekstin taiton pitää olla valmiina ja sivumäärä selvillä. Pehmeäkantisen kirjan kannen toteutus on huomattavasti helpompaa kuin kovakantisen, ja itse suosittelisin lähtemään prosessiin juurikin pehmeäkantisen kautta, toisin kuin allekirjoittanut, jonka omapäisyys ei antanut periksi ja sen seurauksena ensimmäisen painoksen selkämys kömmähti millin verran vinoon. Virhe korjattiin toiseen painokseen. Jokaisesta versiosta on kuitenkin maksettava erillinen toimeksianto, joten taloudellinen tekijä on tarkka kantensa asetuksista ja pitää versiot minimissä.

Kansi on täysin mahdollista tehdä vaikkapa vanhalla Paint-ohjelmalla (en suosittele). Käytännössä mikä tahansa kuvankäsittelyohjelma sopii tarkoitukseen (itse käytän Adoben InDesignia), mutta sen käyttöön on hyvä tutustua ja harjaantua ennen oikeaa tarvetta. Muutoin hoppu ja hätä käyvät kiinni, ja hosuminen aiheuttaa vain stressiä. Suosittelenkin tekemään kannesta vedoksia ja erilaisia versioita jo kauan ennen tekstin taittamista. Sitten, kun julkaisu lähestyy, ei tarvitse tehdä enää muuta kuin laittaa mitat kohdalleen, selkämys keskelle (laskuri kertoo selkämyksen leveyden) ja ei muuta kuin viimeistelemään. Ovatko viivakoodi ja ISBN-numero näkyvillä? Onhan teksti selkeä, kuva korkealaatuinen, fontti tyyliin sopivaa? Liian iso teksti ei haittaa, mutta liian pientä pränttiä ei lue kukaan. Värejä on hyvä miettiä jo varhaisessa vaiheessa, mutta ennen kaikkea sitä, onko kannen tunnelma oikeanlainen: johdatteleeko se lukijan kirjan maailmaan ja tarinaan?

Julkaisu

Varsinainen julkaisu on muutaman päivän odottelun takana, mutta e-kirjaksi muuntaminen vie pari viikkoa. Tiedot kirjasta menevät verkkokauppoihin ja Goodreads-palveluun, mutta esimerkiksi kotimaisen Risingshadow’n suuntaan kirjailijan tulee olla itse aktiivinen. Loppu on kiinni lompakosta: markkinointia voi tehdä juuri niin paljon ja sillä tavalla kuin pystyy. Itse hankin muutaman somekampanjan ensimmäiselle kirjalle kokeilun vuoksi. Tein sitä varten videon, jonka materiaali oli tekijänoikeusvapaata ja jonka taustamusiikit loin itse improvisoiden.

Kirjoittaminen ja kustantaminen ovat ajasta ja rahasta riippuvaisia: niitä on ollut vain pakko säästää, laittaa talteen ja käyttää tarpeen mukaan. Indienä toimiminen sopii minulle hyvin; tykkään tehdä itse ja erilaisia asioita, pidän haasteista ja uusien asioiden oppimisesta. Käytän mieluummin aikaa kuin rahaa. Jos renessanssitaiteilijuus ei tunnu omalta jutulta, kannattaa olla realisti ja ryhtyä säästämään ulkopuolisten palveluiden hankkimiseksi.

Uskallus

Kolmas indiekirjailijan kannalta olennainen elementti on uskallus, josta on eniten hyötyä julkaisun jälkeen. Markkinointi nimittäin vaatisi enemmän uskallusta kuin mitä minulla henkilökohtaisesti on.

BoD:n markkinointiohjeissa kannustetaan erilaisiin myyntitapahtumiin ja tempauksiin ja vaikkapa juttuidean lähettämiseen paikallislehteen. Julkisuus ei kuitenkaan kiehdo, vaikka vähäiselläkin sellaisella voisi olla vaikutusta kirjamyyntiin. Pitäisi olla röyhkeämpi ja omahyväisempi — mistä omakustantajia on juurikin nuhdeltu. En ole lähetellyt niteitä kirjablogeihin nettinäkyvyyden toivossa enkä tyrkytä tietoa teoksistani niille, jotka eivät minua sosiaalisessa mediassa jo seuraa. Miksi? En ainoastaan siksi, ettei minulla ole varaa jaella ilmaiskappaleita, mutta myös siksi, etten ole kehdannut. Ajattelen syvällä sisimmässäni, että mitäpä siitä huutelemaan, tämähän on vain omakustanne; taustalla ei ole ollut kustantamoa, ei portinvartijaa, ei laadunvarmistusta. Ei vaikka lopputulos on ammattimaisesti kustannustoimitettu, painotuote huolella tehty ja suhtaudun kirjoittamiseen vakavasti ja välillä vähän liiankin kriittisesti.

Vaikka olen saanut paljon positiivista palautetta, erittäin kannustavia kritiikkejä, ja Kaaren kertomus on levinnyt omakustanteeksi varsin laajalti kirjastoihin ja lukijoille ilman minkäänlaista markkinointia, olen indiekirjailijana syvällä kirjakaapissa, enkä ole paljastanut asiaa perheeni lisäksi kuin läheisimmille ystäville. Kollegani, muut sukulaiset ja tuttavat ovat täysin tietämättömiä. Minulla ei ole halua saada huomiota. Teksti on tärkeämpi ja tarinan takiahan minä tätä teen.

Tärkein neuvo, jonka voin kirjansa omakustantamista harkitsevalle antaa, on lupa ja velvollisuus arvostaa omaa tekemistään. Anna tekstillesi aikaa, paljon aikaa ja rakkautta. Hio se viimeiseen asti, tee lopputuloksesta ammattimainen tavalla tai toisella. Älä anna yhtäkään lisäsyytä niille tahoille, joiden mielestä suurimman osan omakustanteista soisi jäävän julkaisematta.


* * *

Lue lisää

Mistä kannet kirjaan? Kansitaiteilija kertoo

Palvelukustanteet — kannattaako?

Runokokoelman syntyvaiheista: haastateltavana Vesa Haapala

1 kommentti:

  1. Hyvä ja mielenkiintoinen postaus.

    "...mutta liian pientä pränttiä ei lue kukaan. "

    Tätä ei voi korostaa tarpeeksi. Turhankin usein on tullut törmättyä omakustannekirjaan missä säästöjä on haettu pienellä fontilla ja turhan tiukalla rivinvälillä.

    VastaaPoista

Mitä muut lukevat