15. tammikuuta 2017

Editointipäiväkirja, osa 12

Kuvasin eilen Facebookissa tuntojani editoinnista näin:

Kuvittele 200 palan palapeli. Sitten kuvittele, että 20 palaa puuttuu ja että 40 palaa on väärästä palapelistä. Nyt sinua pyydetään kokoamaan palapeli pelkän muistisi varassa niin, että saat fyysisesti koskea paloihin vasta kun voit sovittaa ainakin 15 palaa kerralla yhteen. Toista samaa (lisäten välillä satunnaisia paloja) kunnes palapeli on valmis. Tätä on kirjan editointi.
Olen siirtymässä siihen editoinnin vaiheeseen, josta en erityisemmin nauti. Leikkasin pois käsikirjoituksen viisi ensimmäistä lukua ja kirjoitin ne kokonaan uudelleen niin, että ne muodostavat yhden eheän tunnekaaren. Nyt teksti tuntuu melkein kypsältä ensimmäisten koelukijoiden tarkasteltavaksi, mutta yritän malttaa mieleni ja tehdä kevyen editointikierroksen poistaakseni pahimmat virheet.

Tarkoitukseni oli alun perin kertoa teille uudesta vuodestani jo aikaisemmin. En voi kyllin korostaa kuinka tärkeää työrauha on ollut tekstin onnistumiselle, ja siitä saan kiittää kärsivällistä aviomiestäni ja hänen sukulaisiaan. Suljin itseni vuodenvaihteessa kolmeksi päiväksi alla näkyvään ateljeehen enkä suostunut tulemaan ulos, ennen kuin kirjoitustyö oli tehty. Pahimmillaan se merkitsi lähes neljäntuhannen sanan päivävauhtia, kun tavanomainen keskiarvoni lähentelee kuuttasataa.


Kotiin palattuani lisäsin vielä toiset nelisentuhatta täyttääkseni aukot, jotka tekstiin oli jäänyt. Pari päivää myöhemmin saavutin odottamattani tarinan lopun, ja niin pääsemme tähän päivään.

Mitä opin viime vuonna

Olen yllättynyt siitä, kuinka paljon opin vuoden aikana arvostamaan etäisyyttä. Kärsin keväällä kyvyttömyydestä keskittyä kirjoittamiseen, koska tavanomainen työympäristöni oli niin monessa muussakin käytössä etten pystynyt ohjaamaan ajatuksiani sinne minne halusin niiden menevän. En usko voineeni päästä kirjoittamiseen kiinni, jollen olisi varannut itselleni työhuonetta kahdeksi viikoksi kirjastosta. Oli helpottavaa voida suhtautua kirjoittamiseen kuin työhön: sitä täytyi tehdä joka päivä. Opin hyväksymään tarvitsevani henkistä etäisyyttä voidakseni kirjoittaa, ja opin suojelemaan sitä paremmin.

Toisenlainen etäisyys on muisti: erotus siinä, mitä luulemme kirjoittaneemme ja mitä teksti todella sanoo. Edellinen luonnokseni kärsi paljon rönsyilystä, ja opin että paras keino päästä siitä eroon on että suljen tekstitiedoston kokonaan ja kirjoitan kohtauksen uudestaan pelkän muistini varassa. Metodi perustuu uskoon, että pitkäaikaismuisti luo tapahtumista eheämmän kokonaisuuden kuin mitä oikeastaan tapahtui. (Me kaikki koemme tätä omassa arjessamme.) Poistin näin paljon epäoleellista, mutta päädyin myös kirjoittamaan uusia kohtauksia jotka muistini oli lisännyt tekstiin hajanaisten ideoideni pohjalta. Suuren osan aikaa muistini oli parempi tarinankertoja kuin minä itse, ja luonnoksesta tulikin eräänlainen harjoitus platonistisen ideaalin yhdistämisessä todellisuuteen.

Kärsivällisyyttä....

Toistuvasti sanotaan, että editoinnin suurin apuväline on aika ‐ siis tietenkin heti taitavan kustannustoimittajan jälkeen. Siinä mielessä minulla kävi oikeastaan tuuri, etten heti tiennyt miten lähteä editoimaan tarinaa, koska riittävä etäisyys selvästi teki tekstistä paremman kuin siitä olisi muuten tullut. En tiedä voinko väittää olevani erityisen kärsivällinen ihminen, minkä vuoksi nyt alkava editoinnin vaihe on minulle niin tuskastuttava. Ei kestä enää kauan, ennen kuin minun täytyy irrottaa itseni tekstistä ja jättää se laatikon pohjalle siihen asti, että pystyn taas katsomaan sitä tuorein silmin.

Minun on korkea aika ryhtyä kirjoittamaan novelleja. Toinen romaani ei tule kysymykseenkään, koska päässäni riittää tilaa vain yhdelle niistä kerrallaan. Entä te, rakkaat lukijat, miten te säilytätte kykynne kirjoittaa kun luomisvaihe on ohi? Mitä vinkkejä jakaisitte tulevaan editointiin?

12. tammikuuta 2017

Editointipäiväkirja, osa 11

Tästä päivityksestä tulee paljon ytimekkäämpi kuin toivoisin, koska olen yhä kuumeessa oltuani kaksi viikkoa flunssassa. Vuodenvaihteessa on kuitenkin tapahtunut paljon, ja tiedän että monet teistä odottavat uutisia innolla.

Sain käsikirjoituksen luonnoksen loppuun noin viikko sitten, pari viikkoa aikaisemmin kuin olin odottanut. Kankeasta alusta huolimatta pystyin uutena vuotena pysymään kirjoittamistavoitteissani, ja keskeytymätön kirjoitusrauha mahdollisti että kirjoitin melkein viidesosan romaanin raakatekstistä parissa päivässä. Tämä toinen luonnos oli loppujen lopuksi noin 62,000 sanaa pitkä, kun edellinen oli vähän päälle 67,000. Vaikka sanamäärä on jonkin verran pienempi, kirjoitin edellisessä luonnoksessa suoraa proosaa, mikä merkitsee että kirja todellisuudessa piteni edellisestä.

Vaikka edellinen luonnos valmistui jo 2015, pääsin seuraavan luonnoksen kimppuun vasta toukokuussa. Opin työrutiineistani aivan valtavasti viime vuonna, enkä olisi osannut odottaa voivani kirjoittaa koko tarinan uudestaan noin seitsemässä kuukaudessa. Ensimmäinen esilukijani eli aviomieheni ei löytänyt luonnoksesta suuria ongelmia, eli seuraava etappini on tiivistää rönsyilevä alku ja virtaviivaistaa alkupuolen juonta, laajentaa tekstiä riittävän yleisymmärrettäväksi alfalukijoita varten ja sen jälkeen tarkastuttaa tarina muutamalla luottolukijalla. Toivon pääseväni kirjoittamaan luonnosta auki takaisin proosaksi ennen kesää, mutta yllätyksiä voi vielä tulla matkalle. Teen kaikkeni täyttääkseni tekstistä puuttuvat kohdat ennen sitä, niin etten enää proosavaiheessa joudu keksimään kuvailuja tai henkilöhahmojen reaktioita. Minulle vaikein osa kirjoittamista ei useinkaan ole sanojen valinta, vaan ajatusten muotoileminen ymmärrettävään muotoon, joten toivon voivani nopeuttaa luonnosten valmistumista seitsemästä kuukaudesta kolmeen tai neljään.

Montako luonnoskierrosta jäljellä? Kalliope yksin tietää. Jos saan koko romaanin kustantajalle tämän vuoden lopulla, voin olla ylpeä itsestäni.

25. joulukuuta 2016

Blogin osoite vaihtuu!

Joulu tuo aina mukanaan mieluisia yllätyksiä, ja tänä vuonna monet saamistani joululahjoista olivat kirjoittamiseen liittyviä. Sain lahjaksi mm. tiimalasin, mikä on mainio väline kirjoittamisen aloittamiselle ilman että ajastin vetää huomion puoleensa ajan ollessa loppu. Fantasiakirjailijalle pronssinen pieni vekotin pöydällä on tietysti jo itsessään inspiraatioksi!

Blogin lukijoille merkittävämpi saamani joululahja on kuitenkin uusi verkko-osoite, kirjailija.blog. Pääte voi ehkä näyttää vähän hassulta alkuunsa, kun .blog-osoitteet ovat niin uusi keksintö, mutta uusi osoite on varmasti silti helpompi muistaa kuin nykyinen. Vanha osoite tulee yhä jäämään voimaan, mutta ohjaa tästä lähtien suoraan uuteen osoitteeseen.

Ensi viikolla on uusi vuosi ja katoan vähäksi aikaa Karjalan saloille kirjoitusretriitilleni, joten blogissa saattaa olla hiljaista lähiviikkoina. Toivottavasti teillä kaikilla on ollut hyvä vuosi, ja olkoon tuleva vuotenne täynnä kirjoittamisiloa!