13. syyskuuta 2017

Kirjamessut? Kirjamessut! Kirjamessut...



On kirjamessukausi ja heräsin tänään aamulla innoissani lukemaan Helsingin Kirjamessujen ohjelmaa. Kuten vakituiset lukijat ehkä jo tietävät, vietän mielelläni messuilla koko päivän kulkien ohjelmasta toiseen, ja pidin jo muistiinpanovälineitä valmiina poimimaan blogiin vuoden suositukseni.

Selasin ohjelmaa hämmentyneenä. Missä ovat kirjailijat? Miksei täällä puhuta runoudesta? Missä on Kirjailijaliiton jokavuotiset ohjelmat kirjailijan arjesta?  Ja miksi täällä on niin paljon talouteen ja politiikkaan liittyviä aiheita? Mihin kaunokirjallisuus oikein on mennyt?

Olinko muuttumassa kyynikoksi? Olinko kolunnut messut edeltävinä vuosina niin perin pohjin, ettei tuttu ohjelma enää innostanut minua? "It's not you, it's me." Avasin vertailun vuoksi Turun kirjamessujen ohjelman...

...ja rakastuin ensi silmäyksellä! Klassikkokeskustelu? Toisen dekkarin paine? Cosplay-asuja?! Turusta loistaa valo, ja tuo valo on nuorelle kirjailijalle kaunis ja ihana! Turun #MontaÄäntä -kampanja on tuomassa lokakuussa kirjanystäville kaikkea sitä, mitä kirjallisuudessa rakastan.

It's not me, it's you

En tiedä mitä Helsingin Kirjamessujen ohjelmalle on tapahtunut, mutta jokin on tänä vuonna mennyt pahasti pieleen. Ehkä Suomen juhlavuosi on luonut liikaa painetta tuoda ohjelmaan vakavuutta, ehkä kulissien takana tapahtuu jotakin mistä itse en tiedä. Messujen ongelmaa kuvaa hyvin se, että siinä missä Kristiina Vuori ja Kaari Utrio ovat kahdestaan lavalla vain kolmekymmentä minuuttia yhteishaastattelussa, kanaruoat ovat saaneet ohjelma-ajasta kokonaisen tunnin.

Kyllä, broileri ohitti arvossaan juuri kirjallisuuden. Helsingin Kirjamessujen järjestäjät ovat katsoneet kanalinnun olevan ajankäytöllisesti arvokkaampi kuin kaksi maamme suosituimmista kirjailijoista. Turun ja Helsingin Kirjamessut ovat kaksi eri maailmaa — kaksi eri näkökantaa Suomeen, kirjallisuuteen, ja kulttuuriimme yleensä. Kenties broilerin monikäyttöisyys kiinnostaa muuta messuyleisöä, mutta itse olen kiinnostuneempi klassikkokirjallisuudesta.

Tähän siis on tultu

On epätodennäköistä, että menen kirjamessuille tänä vuonna. Helsingin ohjelma on minulle pettymys, ja Turku taas on niin etäällä, etten usko voivani järjestää käyntiä siellä. Voin kuitenkin katsoa Turkua kaukaa, haikeana, ja huutaa teille muille: menkää Turkuun, menkää Turkuun! Menkää, vaikka minä en pääse!

Jos vain asutte lähimailla, tutustukaa Turun Kirjamessujen ohjelmaan. Turun Kirjamessujen järjestäjät ansaitsevat kaiken suosion ja kiitoksen, ja ehkä ensi vuonna myös Helsingissä on taas valo. Menkää ja tukekaa niitä, jotka mielestänne ansaitsevat tukenne!

Ja minä — minä taidan tänä vuonna jäädä kotiin lukemaan kirjaa.

Turun Kirjamessut järjestetään Turun Messukeskuksessa 6.-8.10.2017. Lisätiedot ja lippujen hinnat löydät osoitteesta http://www.kirjamessut.fi/info/

1. syyskuuta 2017

Worldconin jälkijäristykset



Elokuu meni ohi sellaisella rytinällä, että vieläkin pyörryttää. Liekö kenelläkään jäänyt huomaamatta että kuun alussa oli Suomen ensimmäinen Worldcon, ja minulla oli tilaisuus olla paikalla aamusta iltaan koko conin ajan. Jos jotenkin ihmeenomaisesti Worldcon ja sen merkitys maailmankirjallisuudelle on mennyt mediahuomiosta huolimatta sinulta ohitse, ei se mitään, minulla on siihen apu hetken päästä.

Tässä vaiheessa säännölliset blogin lukijat ovat varmaan ihmetelleet, etten ole kirjoittanut Worldconista vielä mitään (Twitterissä vuorostaan kyllä). Osasyy tähän on aivan rehellisesti ollut ajan puute: olen elokuun ajan myös valmistellut paluuta yliopistolle. Toisaalta Worldcon oli siinä määrin intensiivinen informaatiomyrsky, että minulta menee varmasti kuukausia sisäistää kaikki kuulemani paneelit.

Worldconin perua on jo kuitenkin Raita Jauhiaisen omakustanteita koskeva vieraskirjoitus. Raita ansaitsee erityiset kiitokset siitä että suostui urakkaan kolmen lauseen ja kiireessä vaihdettujen yhteystietojen pohjalta, kun paneelin päätteeksi kävin esittäytymässä. Toivottavasti Raidan näkökulma oli teille yhtä mielenkiintoinen kuin se oli itselleni!

Ex nihilo

Sitten jännittävämpiin aiheisiin. Kirjoitin kauan, kauan (aivan liian kauan) sitten siitä, miten en ollut varma käyttääkö kirjailijanimeä ja missä määrin, ja olen sen jälkeen oikeaa nimeä odottaessa pohtinut varsinkin yksityisyyden roolia kirjailijan elämässä. Pienenä maana Suomella on etunsa ja haittapuolensa julkisuuden henkilöiden kohdalla, ja halusin rauhassa päättää paljonko haluan, että yksityiselämäni tarkoituksella tai vahingossa päätyy yleisön tietoon.

Pandoran lipasta ei tunnetusti saa enää kiinni avaamisen jälkeen, joten halusin olla henkisesti valmis päätöksen mahdollisiin — vaikkakin hyvin epätodennäköisiin — seurauksiin. Koska päivätyöni on usein keikkaluontoista ja sekin markkinointiin perustuvaa, kirjailijanimen omaksuminen itsessään oli kuitenkin luontainen vaihtoehto.

Pitkän arvuuttelun ja epäröinnin jälkeen nimi yllättäen asettui hyvin luonnostaan paikoilleen. Kirjoitin keväällä kaikessa hiljaisuudessa vieraskirjoituksen erääseen blogiin nimellä Serafia Alho, enkä sen jälkeen oikeastaan löytänyt nimestä paranneltavaa. Etu- ja sukunimellä on suora yhteys vanhempieni sukuihin eikä sillä ole kokonimikaimoja, joten päätöksestä oli helppo pitää kiinni.

Samoihin aikoihin Tapiolan kirjaston luovan kirjoittamisen lehden yhteyshenkilö kysyi minulta, haluaisiko kirjoittaa heille Worldconista. Ja tästä pääsemmekin nykyhetkeen.

Joskus asiat tapahtuvat odottamattomassa järjestyksessä

Tilaustyönä kirjoittamani artikkeli ilmestyi eilen Kirjoitan-lehden numerossa 3/2017, ja on nyt virallisesti ensimmäinen julkaisu, johon olen kirjoittanut kirjailijaminänäni. Kerran nimi tämän seurauksena sitten oli ulkona, enkä nähnyt syytä pitää sitä enää kummemmin pimennossa, päätin säästää itseltäni vaivaa myöhemmin ja rekisteröin itselleni saman tien myös verkkosivut. Päätöksessä on se etu, että Serafia Alho henkilönä on nyt vähintäänkin Internetin näkökulmasta "olemassa", sen sijaan että nimi toisi hauissa esiin pelkkää tyhjää.

Vaan mitä se merkitsee tälle blogille? Siirtyvätkö kaikki käsikirjoituksen kuulumisia käsittelevä materiaali nyt serafiaalho.fi-osoitteen alle? Lyhyt vastaus on ei: tämä blogi jatkaa ennallaan, enkä ole vielä päättänyt onko minun mielekästä edes vaihtaa nimeäni täällä. Teillä lukijoilla on tässä tosin sanavaltaa koska en suinkaan vastustaisi ajatusta, että kirjoittaisin täälläkin kirjailijanimellä. Tästä ja muistakin nimiin liittyvistä asioista toivottavasti syntyy keskustelu kommenteissa.

Pääasiassa tämä uusi verkkosivu toimii tiedotuskanavana. Käsikirjoituksella on vielä matkaa kustantajalle, mutta voin luvata, että kun jotakin tapahtuu, kerron siitä ensi kädessä juuri uudessa blogissani. Blogi ja vaihtoehtoinen Twitter-tilini sopivat erityisesti niille, jotka haluavat kuulla työn alla olevasta esikoisromaanista enemmän, tai joita tämän blogin tekniset osa-alueet eivät kiinnosta. Kirjalla on nyt myös vakiintunut työnimi, ja vastaan mielelläni tarinan tulevaan sisältöön liittyviin kysymyksiin varsinkin Twitterissä — tietenkään liikaa juonesta paljastamatta. Kirjailijan elämää -blogi taas keskittyy jatkossakin tekniikkaan, luovuuden haasteisiin sekä tietenkin kirjailijuuteen ammattina.

Pitkän ja jännittävän kuukauden jälkeen vetäydyn kuitenkin pariksi viikoksi ensin takaisin käsikirjoituksen pariin. Vaikka kirjailijanimi on vihdoin  ulkona, sille pitää vielä kirjoittaa romaani.

Kuulen mielelläni kommenteissa myös ajatuksia ja kokemuksia Worldconista. Kävitkö Worldconissa tänä vuonna? Oletko suunnitellut meneväsi ensi vuonna? Ja ennen kaikkea: saapuuko Worldcon sittenkin Tampereelle?

23. elokuuta 2017

Raita Jauhiainen: Onnistunut omakustanne



Minulla on ilo toivottaa teille tervetulleiksi blogin ensimmäisen vieraan, Raita Jauhiaisen! Raita on Helsingissä asuva Allianssi.125-kirjasarjan kirjoittaja, joka on julkaissut sekä suomeksi että englanniksi. Alllianssi.125-sarja on kerännyt palkintoja sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa, ja Raita suostui ystävällisesti saapumaan tänne blogiin kertomaan, mitä on matkan varrella oppinut omakustantamisesta. Tervetuloa!


* * *

Harrastajasta omakustantajaksi

Omakustanteita leimaa yhä vahvasti huonolaatuisuuden leima. Yksi syy lienee se, että omakustanteiden mielletään lähes poikkeuksetta olevan kustantamoiden hylkäämiä käsikirjoituksia. Allianssi.125-sarja ei kuitenkaan lähtenyt liikkeelle tällaisista lähtökohdista, koska en alun perin ollut kirjoittamassa kirjaa vaan rakentamassa kaksikielistä verkkosivua.

Kyse oli vahvasti yksityisestä projektistani, ei kaupallisesta tuotteesta, enkä sen vuoksi pitänyt itseäni kirjailijana lainkaan. Idea verkkosivusta ei ollut minulle uusi vaan olin julkaissut ensimmäisen romaanipituisen tarinani ”Sae” samalla tavalla muutama vuosi aikaisemmin. Nykyään kyseistä tekstiä ei enää verkosta löydä, mutta pidän Saea yhä esikoisteoksenani.

Silloista Terra Unionian tarinaa kirjoittaessa tajusin pian, että kahta erilaista yhteiskuntaa kuvaava tekstini oli vaarassa muodostua liian pitkäksi ja sekavaksi. Aloin pohtia vaihtoehtoisia tapoja kertoa tarinaa ja koska en ollut sitonut tekstiäni edes ajatuksen tasolla fyysisen kirjan raameihin, oivalsin ettei mikään estänyt minua kirjoittamasta kahta samanaikaista tarinaa yhden sijaan.

Päätös lohkaista tarina kahteen oli ryhdistysliike. Teksti selkiytyi, kun kuuden päähenkilön sijaan yhtä tekstikokonaisuutta kannattelikin neljä henkilöä (lisäsin kaksi päähenkilöä ”lohkaisun” jälkeen). Näin Terra Unionian kertomuksesta syntyikin kaksi: Hirundan ja Terra Unionian puoliskot samasta tarinasta. Nimi ”Allianssi.125” muodostui vasta siinä vaiheessa, kun tarvitsin verkkosivulleni nimen, jonka alla Terra Unionian ja Hirundan tarinat julkaista. Oli joulukuu 2010.

Omakustantaminen vaatii päätöksen toisensa perään

Omakustanteita voi julkaista useammalla kuin yhdellä tavalla ja palveluntarjoajia on maailmalla runsaasti. Yksi vaihtoehto on print-on-demand -palvelu, joka hoitaa osan indie-kirjailijan niskaan vyöryvistä velvollisuuksista. Näitä ovat muun muassa ISBN-numeron hankkiminen, e-kirjan konvertointi ja kirjan jakelu. Kun keväällä 2011 sattumalta huomasin, että tällainen palvelu oli rantautunut myös Suomeen, aloin ensimmäistä kertaa vakavasti pohtia Allianssi.125-tarinan julkaisua kirjan muodossa. Helposta ja edullisesta painatuspalvelusta huolimatta emmin ja epäröin, koska mielsin Allianssi.125:n yhä yksityiseksi projektikseni ja ajatuskin siitä, että joku minulle tuntematon ihminen lukisi sen, oli kauhistus.

Pyörittelin ajatusta kirjojen painatuksesta reilun kuukauden ajan, kunnes löysin syyn tarttua tuumasta toimeen: halusin antaa painetun kirjan lahjaksi henkilölle, joka ei internetiä käyttänyt. Silloin päätös tuntui oikealta, koska en edelleenkään ajatellut tarinaani kaupallisena tuotteena. Kuka kirjani löytäisi muutenkaan, kun en niitä itse millään tavoin mainostanut? Moni kustannettukin kirja voi jäädä miljoonien kirjojen maailmassa ilman huomiota.

Näin jälkikäteen myönnän, että julkaisuajankohta oli aivan liian aikainen ja pidän sitä yhä eräänä kirjasarjani suurimmista ongelmista. Miksi?

Ensinäkin Allianssi.125-sarjan ensimmäisen osan kirjat ovat sanamäärällisesti liian pitkät. Vasta parisen vuotta myöhemmin minulle karttui taito nähdä tarinasta ne kohdat, jotka olisivat kaivanneet tiivistämistä tai jopa poistamista. Lisäksi kirjojen varhaisimpiin versioihin jäi kirjoitusvirheitä, joita yritin jälkeenpäin epätoivoisesti korjata. Koska kirjastoissa saattaa yhä kiertää näitä varhaisia painoksia, olen varmasti karkottanut lukijoita tarinani ääreltä jo pelkästään kirjoitusvirheiden vuoksi. Vasta toista osaa kirjoittaessani aloin suhtautua kirjasarjaani vakavammin ja siitä lähtien apunani on ollut kielentarkastaja, jonka kanssa työskentely on ollut hyvin opettavaista. Ensimmäiset kirjat myös keskittyvät vahvasti Allianssi.125-maailman kuvailuun ja päähenkilöiden esittelyyn ja nämä seikat eivät varmastikaan ole kaikkia lukijoita miellyttäneet. Kirjojen kannet eivät myöskään ole lukijoiden näkökulmasta erityisen houkuttelevat. Tein kannet itse, koska minulla ei ollut satoja euroja ylimääräistä rahaa graafikon palkkiomaksuihin.

Ja kuten sanottua, kyse oli yksityisestä projektistani, joten miksi edes olisin panostanut kirjan ulkoasuun suuria rahasummia?

Kun sain päähänpiston lähettää Hirundan ensimmäisen kirjan englanninkielisen version yhdysvaltalaisen Self-Publishing Review -lehden kirjoituskilpailuun, kirjasarjan työstämisessä tapahtui merkittävä käänne. Voittaessani kilpailun jouduin tilanteeseen, jossa jouduin ensimmäistä kertaa ajattelemaan itseäni kirjailijana. Minun oli pikaisesti hoidettava kuntoon Amazonin ja Goodreads-sivuston kirjailijaprofiilit, ottaa kirjasarjan kulahtanut Facebook-sivu haltuun, mietittävä markkinointia vakavammin kuin aikaisemmin ja jopa alettava antaa radiohaastatteluja. Allianssi.125 ei enää ollutkaan yksityinen projektini vaan kirjasarja, jota alettiin tilata myös kirjastojen kokoelmiin.

Mistä eväät menestykseen?

Onko Allianssi.125-kirjasarjani onnistunut omakustanne? Indie-kirjailijanahan koen jatkuvasti olevani altavastaajan asemassa, koska voisin aina kirjoittaa paremmin, markkinoida enemmän ja toimia fiksummin kaikessa siinä, mitä tämän kirjasarjan eteen teen. Allianssi.125-sarja ennätti kasvaa ja kypsyä ilman laajempaa huomiota 3-4 vuotta, kunnes sana siitä lähti kiirimään lähipiirini ulkopuolelle. Entä jos voisin nyt kaiken näkemäni ja kokemani jälkeen palata ajassa takaisin ja aloittaa alusta? Miten toimisin nyt?

Ensinäkin valitsisin todennäköisesti yhä omakustantamisen, vaikka indie-kirjailijan vapauden hintana onkin jatkuva pyristely vastavirtaan. Indie-kirjailijana saan kuitenkin päättää kirjojeni julkaisuajankohdat ja pysytellä kirjoitustyylissä, joka rikkoo oikeaoppista kirjasarjan rakennetta. Tämä johtuu siitä, että Allianssi.125:n esikuvat ovat TV-sarjoissa kirjasarjojen sijaan ja siksi osa tarinan tapahtumista ikään kuin ”liukuu” osarajojen yli odottamaan sarjan seuraavia osia.

Mitä sitten tekisin toisin? Miten ohjeistaisin heitä, jotka harkitsevat kirjansa omakustantamista? Tässä muutamia huomioita:

  1. Tunnista tavoitteesi ja tutustu omakustantamiseen rauhassa. Sinun on oikeasti ymmärrettävä, mitä kaikkea omakustantamiseen liittyy (vihje: paljon!) ja mietittävä, mikä lukuisista palveluntarjoajista vastaa tarpeitasi parhaiten. Tämä on työtä, johon on syytä perehtyä rauhassa ja ajan kanssa.
  2. Älä kiirehdi julkaisun kanssa. Etsi toinen aiheen tunteva henkilö, joka kertoo sinulle tekstistä rehellisen näkemyksensä.
  3. Älä säästä kielentarkastuksesta!
  4. Jos ostat ulkoisia palveluita, lähetä aina ainakin kolme tarjouspyyntöä, jotta saat realistisen kuvan palveluiden hinnoitteluista. Välistävetäjiä on paljon ja siksi hinnoitteluissa on eroja.
  5. Laadi realistinen budjetti, johon sisältyy ainakin kirjan kannet (ellet ole itse graafikko) sekä jonkinlainen arvio markkinointikuluista. Fiksu tekee kunnollisen markkinointisuunnitelman.
  6. Verkostoidu verkossa. Harkitse vakavasti bloggaamista ja valitse ne some-kanavat, joista pidät eniten. Ole aktiivinen, koska sinun on syytä muodostaa verkossa jonkinlainen läsnäolo jo vuotta, kahta ennen kirjan julkaisuasi. Tämä on työtä, jota myös kustannetut kirjailijat tekevät.
  7. Aloita uudesta kirjastasi puhuminen viimeistään puolta vuotta ennen kirjan julkaisemista.
  8. Älä myy (lue: kehota suoraan ostamaan) some-postauksissasi. Some ei ole hopealuoti, jolla hoidetaan kirjan koko markkinointi pienellä budjetilla.
Mihin omakustantaminen mielestäni sopii?
  1. Kirjoille, joille ei ole olemassa suuria markkinoita , mutta kuitenkin vakiintunut lukijakunta (esim. runous, jokin harraste).
  2. Kokeileville, ehkä hieman epäkaupallisillekin kirjoille (esim. Allianssi.125).
  3. Kirjailijoille, jotka eivät näe teostaan samoin kuin heidän kustantamonsa/eivät halua muuttaa teostaan merkittävästi sen markkinoitavuuden vuoksi (tällaisenkin tapauksen tiedän).

Kirjoittaminen on kovaa ja yksinäistä työtä ja indie-polulla se on vielä pykälän verran yksinäisempää. Mikäli astut omakustantamisen tielle, tee se harkitummin kuin minä tein. Hyvin suunniteltu on tässäkin asiassa puoliksi tehty.


— Raita Jauhiainen



* * *


Kiitos vielä Raidalle vieraskirjoituksesta! Allianssi.125-kirjoja on saatavilla sekä pokkareina että e-kirjoina suurimmasta osasta verkkokirjakauppoja. Voit myös seurata Raitaa Twitterissä tai Facebookissa.

Lisätietoja kirjoista löydät myös Allianssi.125-sarjan verkkosivuilta.

Lue myös

YLE 30.12.2014: Raita Jauhiainen: “Poimuajon mahdollisuus pitää hyväksyä”

Mitä muut lukevat