4. helmikuuta 2018

“Miksi blogin nimi on Kirjailijan elämää, vaikket ole vielä kirjailija?”


Tämän — erittäin ymmärrettävän — kysymyksen nosti vähän aikaa sitten esiin eräs anonyymi lukija. Poistin muinoin blogin lyhyen esittelytekstin, jossa pyrin osin vastaamaan tähän oltuani, koska olin tyytymätön tekstiin, enkä sittemmin ole keksinyt uutta.

Koska väärinkäsityksen vaara on ilmeinen ja olen pohtinut sitä sivuavia aiheita muutenkin, on siis paras selkeyttää taas nimen tausta.

Valitsin blogin nimen aikoinaan, koska halusin käsitellä kirjailijan elämää yleisellä tasolla: miten tullaan kirjailijaksi, mitä kirjailijan työ merkitsee ja mitä huolia tai ongelmia kirjailijuuteen liittyy. “Kirjailija” tässä siis vain sivuaa itseäni, vaikka luonnollisestikin osa pohdinnasta tapahtuu oman kokemukseni kautta, pyrkimyksenihän on tehdä kirjoittamisesta itselleni ammatti. Aihetta koskevat artikkelini lähtevätkin aina liikkeelle kysymyksistä, joita itse huomaan esittäväni yrittäessäni ymmärtää kirjamaailmaa ulkopuolisen näkökulmasta.

Omalla tavallaan blogi pyrkiikin ikuistamaan yhden ihmisen kasvun tietämättömästä amatööristä ei-amatööriin, joka on ainakin tietoinen omasta tietämättömyydestään. Haluan tuoda esiin sitä kirjailijuuden puolta, joka jää usein näkymättömästi: kaikkia niitä vuosia, jotka esikoistaan työstävä viettää yleisöltä piilossa, ja sitä oppimiskäyrää, joka aina tulee uuden ammatin mukana. Olen vuosia sitten kirjoittanut erään muistikirjani kanteen: “kirjailijaksi tullaan, siksi ei synnytä”, muistutuksena siitä, että kirjallinen nerous on julkisuuden luoma illuusio.*

Samalla blogi tuo toivottavasti vertaistukea niille, jotka itsekin haluavat kehittyä kirjailijoiksi tai kirjailijoina. Vaikka puhunkin yksinomaan itsestäni mm. Kirjoittamispäiväkirjassa, pyrin tekemään sen tavalla, johon muut voivat kirjallisessa työssään samastua. Kirjailijan elämää tulee siis vastaisuudessakin käsittelemään nimenomaan kirjailijan elämää — oli se sitten yleisellä tasolla tai ammattilaiseksi pyrkimisen kautta.

Kenellä on sanavaltaa, ja miksi?

Koska olisi ylilyötyä kutsua itseäni kirja-alan auktoriteetiksi, tukeudun artikkeleissani luotettavina pitämiini lähteisiin sekä haastattelen kirjallisuuden ammattilaisia suoraan, kun minulla on siihen tilaisuus. Teen linkkien ja viitteiden kautta parhaani mukaan selväksi, mistä tietoni ovat peräisin, jotta kuka tahansa blogin lukija voi tarkastaa ne ja tarvittaessa auttaa korjaamaan virheeni — ja olen kiitollinen että niin on tehtykin. 

Tarinankerronnan alkeet -sarjassani olen vielä erikseen selventänyt neuvojen olevan omaa hapatustani, jotta lukijat osaavat asennoitua niihin sellaisina kuin ne on tarkoitettu. Toisaalta en ole halunnut olla joka käänteessä selittelemässä tai (pahempaa) pyytelemässä anteeksi kirjallista statustani tai sen puutetta.

Kirjallisiin titteleihin liittyy nimittäin runsaasti arvolatauksia, jotka eivät ole kovin rationaalisia. Esimerkiksi englannin kielessä on vakiintunut käytäntö, että nimitystä author käytetään teoksen julkaisseesta kirjailijasta ja writer puhuttaessa sekä kirjailijoista että muista vakavasti otettava kirjoittajasta, ja tästä huolimatta kirjailijat saavat jatkuvasti olla toitottamassa sosiaalisessa mediassa että "kirjoittaja on henkilö, joka kirjoittaa", koska moni kokee writer-sanan liian yleväksi kuvaamaan itseään tai muita. Kielestä riippumatta näytämme siis haluavan yhdistää taiteellisen toiminnan maineeseen ja arvovaltaan; meillä on yhä vakaa usko portinvartijoihin, jotka kruunaavat yhden aidoksi ja toisen harrastelijaksi, vaikka raja näiden kahden välillä on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana hälvenemässä.

Kirjoittava ihminen saa olla writer ja ylpeä siitä, mutta jokin ajatuksessa kalskahtaa meille yhä väärältä. Ehkä samasta syystä jollekulle kuulostaa harhaanjohtavalta, kun vasta esikoistaan työstävä kirjoittaja pitää blogia nimeltä Kirjailijan elämää — oli blogin aihe kuinka yleistävä tahansa.

Titteliä etsimässä

En löydä kielestämme sanaa, joka sijaitsisi mukavasti kirjailijan ja kirjoittamista vapaa-ajan harrastuksena pitävän välissä, ja siitä on muodostunut minulle tietynlainen ongelma. Päättäessäni julkistaa kirjailijanimeni ja sille varatut verkkosivut (vaiko taiteilijanimeni? — englanniksi pen name), jouduin nimittäin miettimään pitkään, miten esittelisin itseni yksiselitteisesti ja samalla kuitenkin totuudenmukaisesti. Harkitsin alkujaan käyttäväni writer-sanan lähintä vastinetta “kirjoittajaa”, mutta sana tuntui useasta syystä riittämättömältä. Tätä korosti entisestään se, että Kielitoimiston sanakirja luettelee kirjailijan alle myös näytelmä- ja mielipidekirjailijat samoin kuin esseistit, näitä kun kuvataan määritelmällisesti esseekirjailijoiksi.

Kielitoimiston sanakirjan kuvauksen mukaan kirjailija on "henkilö, joka kirjoittaa tai on kirjoittanut kirjoja, vars. kaunokirjallisia teoksia" — mikä ei kirjailijan alatyyppien rinnalla ota kovin yksiselitteisesti kantaa, missä muodossa teoksen täytyy olla julkaistu.

Blogini aihe sijoittaa minut jonnekin journalistin, esseistin ja bloggaajan välimaastoon, joskaan en usko voivani hyvällä omatunnolla kutsua itseäni esseekirjailijaksi. Toisaalta olen kirjoittanut ja olen kirjoittamassa kirjaa — laskutavasta riippuen olen saanut niitä valmiiksi jo kaksi tai kolme, joskin heti repinyt ne auki ja kirjoittanut edellistä mukaillen seuraavan. Kirjailija-sanan häilyvyydestä kertoo kenties parhaiten se, että jos päättäisin huomenna julkaista yhden jo valmiista teksteistäni omakustanteena, se tekisi minut määritelmällisesti heti omakustannekirjailijaksi.

Omakustannekirjailijoita pidetään toki helposti “aitoja” kirjailijoita vähäisempinä, vaikka moni maailmanluokan menestysteos on nykyään ollut alkujaan omakustanne. Nykypäivänä on vaikeampi sanoa, missä kirjoittaja loppuu ja kirjailija alkaa, koska matka kirjailijaksi ei aina kulje enää kustantajan painokoneen kautta, ja se näkyy kirjailijoihin kohdistuvissa asenteissa.

Sitä suuremmalla syyllä nöyristelevä kirjoittaja-sana lähettää minusta väärän viestin: se sanoo ettei henkilö, joka kirjoittaa ansaintatarkoituksessa (ja jolle välillä maksetaankin siitä), ole yhtä aito kuin julkisuutta saanut bestseller-kirjailija. Se halventaa myös niitä, jotka ovat vuosia pärjänneet hyvin esimerkiksi kirjoituskilpailuissa, mutta joilta se viimeinen meriitti, eli julkaistu kirja, vielä puuttuu. "Kirjailijalla" toki saa ja kenties pitääkin olla tietty meriitin leima. Matka siihen saa olla pitkä, joskin sen ansaitsemisesta saa olla ylpeä riippumatta reitistä, jonka sen saavuttaakseen on ottanut.

Suomen kieltä rikastuttaisi silti sana, jolla olisi kirjoittajaa enemmän painoarvoa astumatta vanhakantaisen kirjailija-sanan varpaille. Kenties kirjoittajan ja kirjailijan välimaastossa olevia pitäisi kutsua esikirjailijoiksi?

Lue myös

Daily Writing Tips: Are You A Writer or A Person Who Writes?

The Write Life: When Can You Call Yourself A Writer?

Craig Tanner: The Myth of Talent



* Jotkut nerot ovat kirjailijoita, mutta kaikki kirjailijat eivät ole neroja.

3 kommenttia:

  1. Kirjailija on kirjoja julkaissut kirjoittaja. Esikoiskirjailija on ensimmäisen kirjansa julkaissut kirjoittaja. Sanassa tai termissä kirjoittaja ei ole mitään nöyristelevää eikä huonoa, se vain ilmaisee, että henkilö kirjoittaa, mutta ei välttämättä ole vielä julkaissut teoksiaan kansien välissä :)

    Blogisi on hyvin mielenkiintoinen, mutta kieltämättä minäkin ensin ymmärsin että olet jo julkaissut kirjoittaja, ts. nimi on hiukan harhaanjohtava.

    t. eräs kirjoittaja ja lukija

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä edellisen anonyymin kanssa. Kirjoittaja-termiin ei liity mitään nöyristelevää. Kirjoittaa voi suunnitelmallisesti kustantamoita ajatellen tai pöytälaatikkoon, ja sama termi sopii hyvin molempiin.

    Kirjailija on joku, jonka työkseen saa rahaa kirjojen kirjoittamisesta. Olen itse freelance-toimittaja ja sisällöntuottaja, eikä kirjailija-nimike sovi mielestäni työhön laisinkaan, vaikka teksteistäni maksetaan toistuvasti.

    Blogin nimeä on kuitenkin turha vaihtaa. Se on helposti perusteltavissa ja ymmärrettävissä, vaikka sen helposti tulkitseekin aluksi väärin.

    t. pitkäaikainen lukija

    VastaaPoista
  3. Perustelet kyllä blogin nimen hyvin, vaikka minutkin se johti harhaan ensin ja toisena tuli mieleen pieni suuttumus ammattinimikkeen käytöstä ilman siihen kuuluvaa näyttöä. Itsekään en pidä kirjoittaja-sanaa mitenkään nöyristelevänä, itse käytin sitä itsestäni silloin, kun en ollut vielä julkaissut esikoisromaaniani.

    Minä en vielä yhden julkaisutun romaanin jälkeen kehdannut kutsua itseäni kirjailijaksi, vaan käytin mieluummin esikoiskirjailija -termiä. Vasta useamman romaanin jälkeen on tullut sellainen olo, että ehkä sitä kuitenkin voisi käyttää. Identiteetistä kai siinä on perimmiltään kyse, eikä sitä voi oikein ulkopuolelta määritellä...

    VastaaPoista

Mitä muut lukevat