9. marraskuuta 2015

Editointipäiväkirja, osa 8

Ajatuksiini on viime viikkoina laskeutunut odottamaton, mutta tervetullut hiljaisuus. Olen kulkenut vuosia tilassa, jossa osa aivoistani jatkuvasti kirjoittaa uusia kohtauksia tai korjauksia romaaniin, mutta sisäinen lisäilijäni on viimeinkin vaiennut. Muutos ei tullut hetkessä, vaan ajelehdin vähitellen pisteeseen, jossa en enää pystynyt tekemään käsikirjoitukseen muutoksia pelkän muistini varassa. Datamäärä on liian suuri mahtuakseen kunnolla edes paperille, ja huomaan tuon tuostakin unohtaneeni muistiinpanoihini jonkin yksityiskohdan, joka minun täytyy palata taaksepäin lisäämään. Onko tämä maailmanrakentajien ammattivaiva, vai kaikkien kirjailijoiden jakama kokemus? En tiedä, mutta fantasiakirjan kirjoittaminen ei missään nimessä helpota sitä. Tänään vietin tunnin perehtymällä klassiseen kiinalaiseen runouteen, toissapäivänä tilkitsin tarinaan jääneitä aukkoja italialaisen suolalihan valmistusmenetelmillä. Yhtenä hetkenä opiskelen kädellisten lisääntymisstrategioita, seuraavana etsin muinaisille egyptiläisille pyhiä kasveja. Kaikki joutuu osaksi kirjaa ja kaikki vaikuttaa johonkin muuhun, jonka olemassaolon olen luultavasti jo ehtinyt unohtaa.

Editointini kulkee tällä hetkellä vaiheissa niin, että korjaan lausetason virheitä ja luen jälkeenpäin tekstiä miehelleni ääneen alusta loppuun. Mieheni on jo useaan otteeseen lähettänyt minut uudelleenkirjoittamaan käsikirjoituksen vanhimpia osia kokonaan uudelleen, ja olen kiitollinen hänelle siitä. Minun on hankala saada riittävää etäisyyttä niihin itse ja huomaan hyväksyväni paljon pätkiä ”ihan hyvänä” silloinkin kun tiedän, että voisin parannella niitä. Syyllinen on jälleen kerran datamäärä, sillä tekstin editointi on niin uuvuttavaa, että alan tehdä virheitä yrittäessäni korjata liian suurta määrää kerrallaan. Kolikon kääntöpuoli on, että monet käsikirjoituksen osat alkavat olla aivan rehellisesti niin valmiit, ettei edes tunnontarkka mieheni löydä niihin lisättävää. Olemme kuitenkin kumpikin eläneet tarinan maailmassa niin pitkään, ettemme pysty näkemään kaikkia aukkoja yksin. Ääneen lukeminen kuitenkin auttaa, ja olen alkanut tunnistaa kypsymättömän tekstin siitä, etten kykene lukemaan sitä kompastelematta. Yllättäen vika ei joskus ole proosassa, vaan tarinassa itsessään. Toinen tietysti vaikuttaa toiseen.

Tarkoitukseni oli tehdä pieniä kirjoitusharjoituksia editoinnin rinnalla ja opiskella luovan kirjoittamisen teoriaa, mutta jouduin luopumaan ajatuksesta huomatessani, kuinka uupunut olen vietettyäni tekstin parissa edes tunnin. Olen iloinen siitä, että teksti on saavuttanut ideasaturaation, koska se ainakin merkitsee, että saan tauoilla olla ajatuksiltani rauhassa ja keskittyä kokonaan johonkin muuhun. Rakentelen jo pilvilinnoja siitä, mitä kaikkea haluan tehdä jos käsikirjoitus julkaistaan. Haaveet pitävät minut liikkeellä silloin, kun työmäärä on paisumassa liian suureksi.

PS. Muutama kuukausi sitten pohdin, julkaistako omalla nimelläni vai taiteilijanimellä. Taiteilijanimi voitti. En ole vielä päättänyt miten päätös näkyy täällä blogissa jos ollenkaan, varsinkaan ennen kuin olen 100%:sti lyönyt lukkoon nimen, jota tulen käyttämään. Asiasta kannattanee kuitenkin olla täällä tietoinen.

2 kommenttia:

  1. Sinulle olisi haaste blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopas! Ensinkin, kiitos :)

      Mitähän keksin tehdä tuolle neloskohdalle... Öö, no, asia kerrallaan.

      Poista

Mitä muut lukevat