5. lokakuuta 2015

Editointipäiväkirja, osa 7

Puuh. Kirjoitin eilen kakkosluonnoksen loppuun ja tänään olen uuvuksissa. Käsikirjoituksesta tuli aavistuksen pitempi kuin edellisellä kierroksella, mikä tavallisesti olisi huolestuttavaa, mutta opin uudelleenkirjoittamisen aikana että minulla on tapana kuvailla aivan liian vähän.

Tässä vaiheessa päällimmäinen ajatukseni on, kuinka tärkeää on oppia leikkaamaan tekstistä se, mikä ei toimi. Parhaat tulokset sain usein silloin, kun irrotin kokonaisia lukuja ja aloin lause ja kappale kerrallaan poimimaan takaisin niitä osia, joista todella pidin. Opin samalla, että tulen usein huomaamattani toistaneeni jonkin ajatuksen tekstissä useamman kerran. Kysyin jatkuvasti: "mikä tämän tekstin rooli on?"

Hankalinta minulle oli kirjoittaa loppu, ja sieltä myös leikkelin valtavia määriä tekstiä. Suunnitellessaan kirjasarjaa on vaikea päättää, mitkä juonet jättää roikkumaan seuraavaa kirjaa varten ja mitkä täytyy ratkaista. Kokonaisia henkilöhahmoja tuli ja lähti, tajusin olevani tekemässä arkkivirhettä loppuni suhteen, eli tuomassa liikaa uutta aivan viimeisiin lukuihin. Päätin aloittaa seuraavan kirjan kohtauksella, jonka piti jonkin aikaa olla viimeinen.

Tässä vaiheessa voi toki olla, että loppuun tulee suuriakin muutoksia, kun betalukijat pääsevät ilmaisemaan mielipiteensä. Koeluvun lisäksi joudun hiomaan erityisesti kappalejakoani. Minulla on vaikeuksia löytää sulavaa tapaa ilmaista tapahtumat siinä järjestyksessä, jossa ne tuntuvat minusta luontevimmilta. Ennustan että tämä on se heikkous, jota tekstissä tullaan kaikkein eniten työstämään vielä kustannustoimittajankin puolelta (jos ja kun pääsen siihen vaiheeseen).

Keskiviikkona alkaa kirjoituspaja, ja luovan kirjoittamisen MOOC on ollut käynnissä jo viikon. Molemmat tulevat sopivaan aikaan, koska tässä vaiheessa alan todella tarvita apua tekstin viimeistelyssä.

PS. Tulen olemaan 22.-25.10. kävijänä Helsingin kirjamessuilla. Jos haluat tavata, jään enemmän kuin mielelläni keskustelemaan vähäksi aikaa kirjoittamisesta. Tästä informoin varmasti enemmän myöhemmin.

4 kommenttia:

  1. Me kuule taidetaan olla osallistumassa samaan pajaan.
    Onnea editointiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä :) Olin neljäs joka lähetti tekstinsä.

      Poista
    2. Itse olin ensimmäinen :D Tosin minut taitaa tunnistaa helposti, kun käytän oman domainin sähköpostia.

      Poista

Mitä muut lukevat