3. kesäkuuta 2016

Liebster Award #2

Olen yllättynyt ja otettu: Liebster Award iskee jälleen! Tällä kertaa kiitos ja haaste tulee vaarnalta, ja vaikken aiokaan haastaa ketään uudestaan (muutenhan jäisimme ikisilmukkaan!), olisi huutava vääryys jollen ainakin vastaisi vaarnan esittämiin kysymyksiin. Mikäli Liebster Award ei ole ennestään tuttu, selitin haasteen säännöt viime syksyn haasteen yhteydessä sen osuessa kohdalle ensi kertaa.

Vaarnan esittämät kysymykset ovat seuraavat:

1. Mitä mieluisaa sinulle on tapahtunut tänä keväänä?
Hm... Kevät on tuntunut kadonneen noin vain ties minkälaisten tapahtumien melskeessä. Nautin valtavasti viikosta Prahassa, ja blogasinkin aiheesta pian paluuni jälkeen. Vietin toisen viikon kirjastossa kirjoittamassa, mikä oli ehdottomasti yksi parhaista päätöksistäni tänä keväänä. Odotan malttamattomana, milloin kalenteristani vapautuu riittävä lohko aikaa että voin varata työhuoneen uudestaan.

Miten kevät muuta voisikaan olla kuin mieluisaa? Pitkän talven jälkeen olen ikionnellinen jo siitä, että voin taas istua parvekkeella nauttimassa auringosta.

2. Luetko laaja-alaisesti myös omien mieltymyksiesi ulkopuolelta?
Luen nykyisin hyvin vähän pelkästään viihteenä, joten vastaus on väkisinkin kyllä. Käytännössä luen paljon tietokirjallisuutta, ja vieraillessani ihmisten luona tapaan poimia luettavaa heidän kirjahyllystään sen sijaan että toisin luettavaa mukanani. Olen joka tapauksessa kyllästynyt oman kirjahyllyni sisältöön, joten järjestely toimii minulle hyvin.

3. Koetko kuuluvasi jonkinlaiseen kirjoittajayhteisöön? Kerro siitä.
Olen melko sosiaalinen kirjoittaja ja olen pyörinyt monessa eri kirjailijalle suunnatussa chattihuoneessa, mutta tällä hetkellä lähinnä sydäntäni on Absolute Writen IRC-kanava. Seuraan myös Twitterin kirjoittajatageja (kts. Mistä seuraa kirjoittamiseen?) sekä useita englanninkielisiä podcasteja ja blogeja. En tiedä sanoisinko kuuluvani mihinkään tiettyyn piiriin tai paikkaan, mutta koen ehdottomasti kuuluvani laajemmin Internetin kirjoittajasukupolveen.

4. Mitä mieltä olet Rainer Maria Rilken väittämästä: "Taideteos on hyvä, jos se syntyy välttämättömyyden pakosta; muuta arvosteluperustetta sille ei ole."
Väittämästä jää epäselväksi, mitä tarkalleen on välttämättömyys. Jos taiteilija tekee taidetta maksaakseen laskunsa, onko se välttämättömyyden pakkoa?

Oletan kuitenkin, että Rilke puhuu luomisen palosta, eli taiteilijan sisältä kumpuavasta tarpeesta ilmaista itseään. En usko taideteoksen olevan hyvä ainoastaan silloin, kun taiteilija on laittanut itsensä kokonaan likoon sitä luodessaan, mutta uskon että hyvä taideteos on hyvin usein syntynyt sitä kautta. Englanniksi termit art ja craft kuvaavat asiaa mielestäni hyvin. Art eli taide edustaa luovaa paloa (eräänlaista välttämättömyyden pakkoa), craft eli käsityötaito taas teknistä kyvykkyyttä. Kirjailija voi luoda hyvän, kouraisevan tarinan turvautumalla lähes yksinomaan kokemukseensa kirjoittajana.

5. Kuka on mielenkiintoisin kotimainen nykykirjailija tai -runoilija? Miksi?
Luen yhä rikollisen vähän kotimaista kaunokirjallisuutta. Seuraan tällä hetkellä mielenkiinnolla Emmi Itärannan (Teemestarin kirja), Maria Turtschaninoffin (Punainen luostari), Mika Rätön (Tihkuluodon kuiskaajat) ja Erkki Kauhasen (Segrfellin unikuningas) tuotantoa siitä yksinkertaisesta syystä, että pidin heidän kirjoistaan. Jos myös tietokirjailijat lasketaan, voiton vie kuitenkin kirkkaasti Jaakko Hämeen-Anttila, koska hänen kirjansa opettavat minulle aina paljon uutta ja ovat samalla viihdyttäviä tavalla, johon harva muu tietokirjallisuus pystyy.

6. Millainen olisi kirjallinen omakuvasi?
Nolostuttava ja vaikeaselkoinen. Näen keskeneräisessä romaanissani itseäni siinä määrin, että voisin hyvinkin nimittää sitä omakuvaksi. Tällä hetkellä yksi haasteista onkin karsia vaikeaselkoisuutta...

7. Onko sinulla taideteosta, joka merkittävä sinulle tai jollekin tekstillesi?
On useita kirjoja, joilla on ollut suuri vaikutus maailmankuvaani ja kirjoittamiseeni yleensä. Olen listannut merkittävimmät niistä Mitä luen -osiossa selityksineen.

8. Oletko intertekstuaalinen kirjoittaja?
Olen. Pyrin välttämään kovin suoria viittauksia, mutta tekstini ovat ehdottomasti kannanottoja jo olemassa olevaan kirjallisuuteen. 

9. Mitä haluaisit osata?
Lukuisia, oi niin lukuisia asioita. Jos minun pitäisi valita yksi, haluaisin osata piirtää. Tapasin piirtää nuorempana, mutta tapa on sen jälkeen jäänyt, ja kaipaan usein kykyä hahmotella mielikuvani paperille. 

10. Saatko päähäsi valmiita lauseita, repliikkejä tai sanapareja?
Saan, ja pyrin kirjoittamaan ne ylös saman tien koska tiedän unohtavani ne hetkeä myöhemmin. Usein kirjoitan ajatuksissani kokonaisia kohtauksia, joita joudun sitten palaamaan myöhemmin uudelleenrakentamaan muistinvaraisesti. Välillä mieleeni tulee dialogin pätkiä sieltä täältä. Edellinen talteen ottamani fraasi oli "Kautta häntäni! Kestipä sinulla kauan."

11. Mitä odotat tulevalta kesältä?
Ennen kaikkea aikaa kirjoittaa. Myös ulos luontoon pääseminen on minulle tärkeää, enkä malta odottaa mökkikauden alkamista. Onneksi pian on juhannus, mikä aina merkitsee kokonaista viikkoa joka on varattu yksinomaan mökkeilyyn ja kirjoittamiseen. Jos lisäksi onnistun lukemaan huviksi kirjan tai kaksi, kesä on jo lähestulkoon täydellinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä muut lukevat