20. elokuuta 2016

Viisi ja puoli kantapään kautta oppimaani asiaa

Sain jokin aika sitten valmiiksi raakaversion ensimmäisen kolmanneksen, ja yllätyksekseni kykenin lukemaan sen löytämättä siitä suuria ongelmallisia virheitä. Olen keväästä asti opetellut ottamaan kirjoitukseeni etäisyyttä, sillä takerrun helposti proosaan ja jään viilaamaan ongelmia lausetasolla samalla kun tarinan rakenne jää huomiotta. Virheistäni oppineena olen pyrkinyt poistamaan proosan työskentelystäni kokonaan, ja työskentelen nyt ainoastaan eräänlaisen yksityiskohtaisen referaatin varassa. Kutsun sitä synopsikseksi, vaikka todellisuudessa parempi termi olisi kenties tekstiranka.

Menetelmä selvästikin toimii, sillä olen toukokuusta lähtien pystynyt säännöllisesti kirjoittamaan jopa 1500 sanaa (noin viisi sivua) sellaisina päivinä, jolloin minulla on selkeä kuva siitä mitä kohtaukset tulevat sisältämään. Huonoinakin päivinä olen kyennyt saamaan valmiiksi yhden kohtauksen, ja kun luvussa on tyypillisesti 3-5 kohtausta, materiaalia alkaa odottamatta kertyä päätä huimaavaa vauhtia. Työ on siinä mielessä helppo että olen kirjoittanut tarinan jo aiemmin, ja tehtäväkseni jää ainoastaan saattaa olemassa oleva teksti sille parhaiten soveltuvaan muotoon. Myös uutta materiaalia toki syntyy, kun haen juonelle sille kuuluvaa muotoa. Olen pyrkinyt kiinnittämään erityistä huomiota kerronnan rytmiin, sillä se tuntui olevan edellisessä luonnoksessa pielessä. Raakateksti on nyt ensimmäistä kertaa ulkopuolisten silmien alla, joten saanen tietää pian, onko vaivannäkö tuottanut hedelmää.

Itse-editointi ja tekstin kriittinen tutkiminen ovat viime aikoina ollut mielessäni läsnä, varsinkin kun minulla on ollut etuoikeus lukea ja antaa palautetta muiden kirjoittajien teksteistä. Olen alkanut hahmottaa teksteissä tiettyjä toistuvia ongelmia, joista moni liittyy juuri hankaluuteen katsoa tarinaa riittävältä etäisyydeltä.

Tarinan perusementit voi eritellä kysymyksiin kuka, mitä, milloin, miten ja miksi. Näiden jokaisen täytyy olla tekstissä tasapuolisesti läsnä, toiset enemmän etualalla, toiset rivien välissä. Kun jokin osasista puuttuu, siitä syntyy ongelmia tekstin luettavuuden kannalta. Keräsin alfalukijani avustuksella muutamia yleisimpiä tekstien heikkouksia ja kuinka lähteä korjaamaan niitä:

1. Älä eksytä lukijaa

Mikä tapahtumissa on tärkeää? Lukijalla täytyy tarinan ensiriveiltä alkaen olla selkeä punainen lanka, joka ohjaa häntä eteenpäin. Helposti tarina alkaa liian monella tapahtumalla tai yksityiskohdalla, jotka kaikki kiinnittävät lukijan huomion ja saavat tämän helposti eksyksiin.

Punainen lanka voi olla päähenkilö, mutta se voi myös olla ajatus tai jopa esine — tärkeää on, että lukija ymmärtää jo alusta alkaen, mikä on tarinan ydinasia ja mihin tapahtumat ovat menossa. Tämän vuoksi prologit ovat usein hankalia, sillä ne harvoin käsittelevät tarinan ydinasiaa vaan ainoastaan taustoittavat sitä. Lukijan ohjaamiseen kuuluu ajatusten selkeyden lisäksi olennaisesti myös tyylilajin selkeys. Jos olet kertomassa dekkaria, älä aloita tarinaasi sokerisella romantiikalla, sillä se johtaa lukijoita harhaan.

Sekavan alun voi korjata pyrkimällä tarjoamaan koko tarinan heti alussa jo pähkinänkuoressa: esittele tarinan ydinkonflikti ja genre niin aikaisessa vaiheessa kuin mahdollista. Jos voit, ota mukaan kaikki tarinan peruselementit heti ensikappaleista lähtien.

2. Lupaa syvyyttä, mutta aloita suoraan asiasta

Mikä tarinassa herättää lukijan mielenkiinnon? Kysymys on ensisijaisen tärkeä, sillä tylsä tarina jää lukijalta vuorenvarmasti lukematta. Tässä ulkopuolinen palaute on usein tärkeää, sillä kirjoittajina olemme yhtäläisesti innoissamme kaikista ideoistamme emmekä aina tiedä, mitkä niistä todella kiinnostavat muita. Ammattisanastossa mielenkiinnon herättämistä kutsutaan usein koukuksi (eng. hook), sillä juuri mielenkiinto vetää lukijan syvemmälle tarinaan. Genrellä on paljon vaikutusta koukkuun: dekkarissa se voi olla murha, fantasiassa jokin erityisen kiinnostava pala itse maailmaa.

Luotettavin koukku ovat kuitenkin henkilöhahmot. Ihmisinä muiden ihmisten tunteet ja vaikeudet ovat meille tärkeät, ja paras kirjailijan keino houkutella lukija syvemmälle tarinaan on saada tämä välittämään henkilöhahmoista. Mitä nopeammin lukija saa hahmoihin (ja myös ympäröiviin tapahtumiin) riittävästi tarttumapintaa, sitä todennäköisemmin heitä kiinnostaa tietää mitä tarinassa seuraavaksi tapahtuu.

Tarinalle tärkeiden elementtien esittelyn täytyy jokaisen olla yksilöllinen ja selkeä. Hyvä esittely myös antaa vihjeitä siitä, että henkilöissä, ympäristössä ja tapahtumissa on enemmän syvyyttä kuin mitä lukijalle heti tarjotaan. Jos esimerkiksi päähenkilön tärkein ominaisuus on että hän on leipuri, on hyvä esitellä hänet heti leipurina. Kenties hän on leipuri, joka inhoaa työtään. "Miksi?" kysyy lukija, ja niin haluat hänen tekevän. Juuri mielenkiinto auttaa häntä lukemaan tarinan alusta loppuun asti.

Esittele ensin tärkein ja lupaa kertovasi myöhemmin enemmän. Tärkein tehtävä on varmistaa, että lukijalla on riittävästi leivänmuruja, jotka ohjaavat häntä tarinassa eteenpäin.

3. Keskity tarinaan, älä taustatietoon

Yliarvioimme helposti lukijamme muistin. Luettelemme kymmenen tärkeintä heimoa, kun lukija työllä ja tuskalla pystyy erottamaan kolme. Haluamme heti kertoa maailmasta kaiken koska pidämme sitä tarinalle tärkeänä, mutta todellisuudessa suuri osa tiedosta menee ohi koska lukija ei yksinkertaisesti kykene sisäistämään kaikkea. Tämä on totta erityisesti silloin, kun lukijalle on vielä epäselvää mihin tieto liittyy ja miksi sitä tarvitaan.

Tarinaa on tietyssä mielessä hyvä lähestyä niin kuin oppikirjaa. Tarinankertojina tarkoituksemme on opettaa lukija ymmärtämään luomaamme maailmaa ja sen tapahtumia, ja meidän täytyy olla valmiit antamaan heille sopivat työkalut sitä varten. Emme aloittaisi imaginaarilaskennasta henkilön kanssa jolle kertotaulu ei ole tuttu, vaan johdattelisimme tämän ensin ymmärtämään vaikkapa neliöjuuret. Samalla tavoin meidän täytyy ottaa huomioon lukijamme oppimiskäyrä varsinkin silloin, kun kerromme tarinaa joka sijoittuu hyvin erilaiseen maailmaan kuin heidän omansa.

Tämän vuoksi tarinoissa on usein yksi henkilöhahmo, jolle kaikki on yhtä lailla vierasta. Tällöin muut henkilöhahmot voivat selittää uutukaiselle kaiken samalla kun selittävät sen lukijalle — mutta vasta sitten, kun tietäminen on aivan välttämätöntä. Kertoessa on parempi selittää ensin liian vähän ja sitten lisätä selityksiä toiminnan joukkoon sitä mukaan, kun lukija tarvitsee ne ymmärtääkseen, mistä on kysymys. Kysy itseltäsi, onko tieto juuri sillä hetkellä välttämätöntä tapahtumien ymmärtämisen kannalta. Jos vastaus on ei, kerro siitä lukijalle vasta myöhemmin.

4. Kaikella täytyy olla merkitys

Ei ole samantekevää, mitä asioita kuvailemme tai jätämme kuvailematta. Kerronta ohjailee lukijan huomiota, ja virheellinen kerronta voi jopa saattaa lukijan luulemaan, että todellisuudessa merkityksetön yksityiskohta on tärkeä. Joskus tämä voi olla tarpeellinen tehokeino, mutta suurimman osan ajasta narratiivin tehtävä on sitoa yhteen tarinan muut elementit ja tukea niitä. Sanavalintamme ja lauserakenteemme vaikuttavat tekstin tunnelmaan, ja henkilöhahmojemme tunteet tulevat parhaiten esiin heidän toimintansa kautta.

Kirjallisuus heijastaa todellisuutta samalla tapaa kuin maalaustaide siinä mielessä, että taiteilija pyrkii yksinkertaisilla siveltimenvedoilla luomaan illuusion siitä, että maisemassa olisi enemmän kuin mitä pelkkä viiva näyttää. Tarinankertojana meidän täytyy huolellisesti valita juuri ne ympäristön osaset, jotka parhaiten kuvaavat koko kokonaisuutta. Jos esimerkiksi kuvaamme metsää, voimme päättää kuvailla yhtä ainoaa puuta ja antaa lukijan mielikuvituksen täyttää ulkopuolelle jättämämme osaset.

Kuvailulla on kaksi ydinroolia: tunnelman luominen sekä toimiminen tapahtumien näyttämönä. Ota aina huomioon, missä henkilö liikkuu ja miten hän on vuorovaikutuksensa ympäristön kanssa. Palaa kerronnassa säännöllisesti palauttamaan lukijan jalat turvallisesti maahan — aivan kirjaimellisesti — jottei lukijalle pääse syntymään tunnetta, että hahmot liikkuvat tyhjiössä.

5. Säilytä lukijasi luottamus

Joskus tiedämme kyllä juonen, muttemme tiedä miten seurata sitä. Saatamme yrittää ohjata tarinaa liikaa tai emme tiedä hahmoista ja maailmasta riittävästi osataksemme täysin sitoutua tapahtumien kulkuun. Molemmat näistä synnyttävät identtisen oireen, eli uskottavuuden puutteen kerronnassa. Se voi ilmetä riittävän selityksen puutteena, tai sitten selityksemme ei vakuuta lukijaa ja käytännöllisesti katsoen heitämme heidät ulos tarinasta, koska he äkillisesti ovat tietoisia siitä että ovat lukemassa fiktiota sen sijaan, että imeytyisivät mukaan tapahtumien kulkuun.

Uskottavuus ei tarinankerronnassa ole sama asia kuin faktuaalisuus: meillä on oikeus vääristää todellisuutta niin paljon kuin haluamme, mutta meidän täytyy kyetä perustelemaan lukijalle uusien faktojen todenperäisyys. Usein riittää, että päähenkilö uskoo jonkin asian olevan niin, mutta tässä piilee myös omanlaisensa vaara siinä, että lukijalle saattaa tulla ikävänä yllätyksenä jos päähenkilön tieto olikin väärä. Yllätykset on hyvä alustaa jo aiemmin vaikkapa vihjeellä, ettei päähenkilö tiedäkään kaikkea. Englanniksi tätä kutsutaan nimellä foreshadowing, mikä terminä viittaa siihen, kuinka jokin vasta tulossa oleva asia heittää jo varjon ennen saapumistaan.

Yksi yleinen haaste on tehdä lukijalle riittävän selväksi henkilöhahmojen motiivit sekä mistä heidän tunnereaktionsa ovat peräisin. Henkilöiden toiminnan täytyy tuntua lukijalle luonnolliselta, sillä harva asia on yhtä epämukavaa kuin nähdä kuinka tarinankertoja nukkemestarin tavoin ohjailee heitä. Alusta henkilöiden päätökset aikaisin jotteivät ne myöhemmin tule lukijalle yllätyksenä. Palatakseni esimerkin leipuriin: jos hän ottaa lopputilin, meille on tärkeää ennestään tietää hänen vihanneen työtään. Jos tiedämme hänen säännöllisesti vievän vaimolleen koristeellisia kukkakimppuja, emme ole yhtä yllättyneitä saadessamme tietää hänen todellisuudessa haluavan puutarhuriksi.

Rakenna argumenttisi aina edellisen argumentin päälle ja tee premissisi selkeiksi jo ajoissa. Opettele katsomaan omaa tekstiäsi ulkopuolisen silmin äläkä pelkää puhua ideoistasi muille. Kerro niistä vaikka kissallesi: miltä tarinasi kuulostaa, kun selität sen ääneen? Luota vaistoosi ja tee muutoksia aikaisin, niin kiität itseäsi myöhemmin.


Onko sinulla yleisiä virheitä, joita huomaat toistavasi yhä uudestaan? Mitkä asiat ovat sinulle tai ystävillesi vaikeimpia tarinan luettavuuden kannalta? Minkälaisia vinkkejä antaisit aloittelijalle? Jaa ajatuksesi kommenteissa!

1 kommentti:

  1. Kissalle on hyvä lukea ^_^
    Infoähky on sellainen mihin olen sortunut aikaisimmissa teksteissä ja jota olen nyt tietoisesti yrittänyt välttää. Tämän takia ensimmäiset versiot on niin ihania, koska siellä saa kertoa ihan kaiken siitä mistä on juuri tehnyt taustatutkimuksen. Seuraavilla kierroksilla pitäisi sitten rittää malttaa poistaa se tieto jos, kuten sanoit, se ei ole lukijalle tarpeellista.

    VastaaPoista

Mitä muut lukevat