16. kesäkuuta 2015

Haluan kirjoittaa kirjan. Mitä teen?

Editointini on tällä hetkellä hidasta, mutta minulla on viimein ollut aikaa katsoa tekstiä kokonaisuutena ja kiinnittää huomioita asioihin, joita toivon tehneeni paremmin. Paljon ongelmista liittyvät kirjoitustyyliini, sillä olen aina malttamaton pääsemään eteenpäin ja jätän sen vuoksi tuon tuostakin aukkoja, joita minun sitten täytyy palata tilkitsemään myöhemmin. Toisaalta on aukoissa hyötyäkin -- tekstiä on usein helpompaa lisätä kuin poistaa.

Jos antaisin menneisyyden minälleni neuvoja ensimmäisen luonnoksen kirjoittamisessa, päällimmäisenä mielessäni olisi varmaankin tämä: kirjoita ylös kaikki! Mielestäni kyllä tallensin muistikirjaani kaiken tarpeellisen, mutta jätin myös pois paljon asioita, joita ajattelisin kyllä muistavani. Tietenkään en muistanut niitä myöhemmin, mutten usein myöskään tiedostanut jättäneeni jotakin käyttämättä. Minun olisi pitänyt ottaa enemmän valokuvia, kirjoittaa ylös enemmän yksittäisiä sanoja. Pieniä asioita, joilla ei usko olevan merkitystä.

Hyvä on, mutta. Lukijaa saattaa tässä kohdin enemmän kiinnostaa tietää, miten ylipäänsä päästä tilanteeseen, jossa käsissä on kokonainen käsikirjoitus jota korjailla. Aloitetaan siis alusta, tosin muistaen, että nämä ovat vain minun kokemuksiani eivätkä luultavasti käy yksi yhteen kunkin yksilöllisen luovan prosessin kanssa. (Edistyneemmille kirjoittajille: Käykää te ihmeessä lisäämässä omia neuvojanne blogin kommenttiosioon. Jokaisesta eriävästä näkemyksestä on apua jollekulle.)

Kirjailijan työkalut

Kirjoittamiseen kuuluu prosessina paljon enemmän, kuin varsinainen kirjoittaminen. Kirjailijoilla on monenlaisia työkaluja, joilla on roolinsa suunnittelussa, maailmanrakentamisessa, inspiraation löytämisessä ja niin edelleen.

1. Muistilehtiö

Kannan itse A5-kokoista paksua kierrelehtiötä mukanani aina, kun poistun kotoani. Muistiinpanovälineistä on melkein tullut neuvona klisee, mutta sitä sietää toistaa siitäkin huolimatta. Kuten jo ylempänä totesin, meidän on niin helppo yliarvioida muistamiskykyämme. Parempi on olettaa, että jokainen yksityiskohta täytyy tallentaa heti, kun se muotoutuu mielessämme, mielellään vähän aiemminkin.

Kierrelehtiöiden ja -vihkojen etuna on, että kynä kulkee helposti niiden mukana. Kiinnitän kynän kierteiden sisäpuolelle, missä se pysyy turvassa ja helposti käden ulottuvilla. A5-kokoinen lehtiö mahtuu naisella vielä mukavasti käsilaukkuun. Miehillä pienempi vihko mahtuu yleensä taskuun, mutta kynän kantaminen on silloin ongelmallisempaa.

Tässä vaiheessa joku luultavasti kysyy, miksei muistiinpanovälineeksi riitä ihan vain älypuhelin. Jollekulle älypuhelin voi riittääkin, etenkin jos käytössä on yleiskäyttöinen ohjelma kuten Googlen Keep (joka on tällä hetkellä oma suosikkini). Itse kuitenkin olen jatkuvasti suuremman vapauden tarpeessa, kuin mitä älypuhelimesta saa vaivatta irti. Teen paljon taulukoita ja mind map -tyylisiä merkintöjä. Usein jätän myös vierekkäisiä ristiriitaisia merkintöjä ikään kuin versionhallintana paperille, mikä on vaikeaa ohjelmassa, joka olettaa kaikesta löytyvän yksi yhtenäinen versio.

2. Kamera

Kameran käyttäminen on oma heikkouteni. Pysähdyn tuon tuostakin tutkimaan asioita ympäristössäni, mutta unohdan aina ottaa kuvan tai ajattelen, etten tule tarvitsemaan sitä. Kuvien järjestely on usein hankalaa, mutta arkistoon voi myös kerääntyä odottamattomia aarteita.

Valokuvauksessa älypuhelin on lähestulkoon välttämätön. Puhelimissa on yleensä aivan riittävä tarkkuus ympäristön yksityiskohtien dokumentointiin etenkin, jos kuvaa jättää zoomaamatta (taidekoulussa minulle opetettiin, että zoomaamisella on tapa huonontaa kuvan laatua). Älypuhelimiin on saatavissa ohjelmia, jotka tallentavat kuvat suoraan pilvipalveluun. En juuri tunne Applea, mutta Android-käyttäjille tarjolla ovat mm. Dropbox ja Googlen sync-toiminnot.

3. Henkilökohtainen sanakirja

Olin toki lukenut neuvon, että kirjailijan pitäisi keräillä jännittäviä sanoja, mutta olin viime viikkoon asti hylännyt sen liian työläänä. Henkilökohtaisella sanakirjalla tarkoitan sanalistaa, johon kirjailija kerää yksittäisiä sanoja, joista he pitävät ja jotka eivät valmiiksi ole heidän aktiivisessa sanavarastossaan. Sana voi siis olla ennestään tuttu, mutta se ei tule itsestään mieleen hakiessa. Sanakirjan pitäminen auttaa laajentamaan tätä aktiivista sanavarastoa ja toimii muistin jatkeena. Pitemmän päälle sanojen kerääminen ei ole läheskään niin työlästä, kuin onlinesanakirjan käyttäminen joka kerta, kun synonyymi on taas kerran hukassa.

Sanakirjaan on myös helppo kerätä nimiä ja itse keksittyjä sanoja, joille ei tekstissä heti löydy paikkaa. Siinä mielessä kirjailijat muistuttavat kovasti tavaroiden hamstraajia: mitään ei heitetä pois, vaan kaikelle löytyy kyllä käyttöä.

4. Korkkitaulu

Kirjaimellisen korkkitaulun hankkiminen on minun kohdaltani tähän mennessä jäänyt haaveeksi, mutta korkkitauluni taitaisi muutenkin olla aivan liian pullollaan ollakseen enää avuksi. "Korkkitauluni" on tietokonekansio, jonka olen jakanut alakansioiksi sen mukaan, kuinka tarpeellisia kansioiden sisällöt ovat työn alla olevalle romaanilleni. Korkkitauluun päätyvät nämä ja paljon vielä niiden lisäksi:
  • Korjatut ja jäsennellyt versiot käsinkirjoitetuista muistiinpanoista (katso kohta 1)
  • Maailmanrakennuksen muistiinpanot, esim. henkilöiden ulkonäkö ja historiat
  • Valokuvat, kaaviot, verkkosivut, eli lyhyesti kaikki taustatutkimus ja inspiraation lähteet riippumatta siitä, uskonko käyttäväni sitä tarinassa vai en
  • Ääniklipit esimerkiksi eläinten ääntelystä
Pyrin aina tallentamaan verkkosivut ja kuvat omalle koneelleni, sillä verkkosivut poistuvat ja muuttuvat niin usein, että informaatio saattaa helposti kadota. (Tämän kirjoitushetkellä valtaosa taustatutkimuksestani on yhä pelkästään kirjanmerkkeinä. Joskus vielä korjaan asian...)

5. Kirjoitusohjelma tai -lehtiö & varmuuskopiot

Uskoisin useimpien kirjailijoiden kirjoittavan nykyään tietokoneella, mutta aivan kaikki sitä eivät tee. Nautin yhä itse kaikkein eniten käsin kirjoittamisesta, ja kirjoitankin usein 0-luonnoksen muistilehtiöön ennen kuin kirjoitan varsinaisen luonnoksen itse käsikirjoitukseen. Paperilla on kuitenkin riski tuhoutua tai kadota. Jos siis kirjoitat kirjoituskoneella tai käsin, ota rutiiniksesi ainakin skannata kirjoituksesi tasaisin väliajoin.

Yleisin ja luontaisin ohjelma aloittelevalle kirjoittajalle lienee Word tai jokin Wordin ilmaisista serkuista. Uusissa Wordeissa on hyvät välineet versionhallintaan ja revisioiden seuraamiseen ja on erinomainen vaihtoehto, jos Office-lisenssistä ei tarvitse maksaa.

Itselleni Word kuitenkin kävi jossakin vaiheessa liian ahtaaksi. Minulla on tarve pystyä erottelemaan kohtaukset omiksi osioikseen ja vaihtelemaan niiden paikkaa kirjoittamisen aikana. Nykyinen valintani on Scrivener, mutta vaihtoehtoja on markkinoilla paljon muitakin. Ohjelmia voi hakea esimerkiksi hakusanoilla "writing software". Tässä hakua helpottamaan blogiviesti, joka vertailee joitakin tarjolla olevista ohjelmista: The Complete Novel Writing Software Guide.

Mikään ei ole lannistavampaa, kuin tekstin katoaminen esimerkiksi tietokoneen hajoamisen vuoksi. Siksi tekstistä pitäisi löytyä moninkertaiset varmuuskopiot. Varmuuskopioksi kelpaa esimerkiksi muistitikku tai ulkoinen kovalevy, mutta kopioita täytyy myös muistaa päivittää. Tämän vuoksi pidän nykyään kaikkia kirjoittamiseen liittyviä tiedostojani Dropbox-pilvipalvelussa sen lisäksi, että Scrivener automaattisesti tallentaa varmuuskopion joka kerta, kun suljen ohjelman.

6. Tulostin

Tulostimesta on apua erityisesti editointivaiheessa, eikä silloinkaan ole aivan välttämätön. Tulostin ja skanneri kuitenkin helpottavat kirjailijan elämää ja saavat siksi erityismaininnan tällä listalla.

Kirjoittaminen prosessina

Kun työkalut ovat hallinnassa ja pää vilisee ideoita (tai mahdollisesti ei vilise), mitä sitten tapahtuu? Toiset yksinkertaisesti aloittavat tarinan alusta ja etenevät siitä. Toiset kirjoittavat kohtaukset siinä järjestyksessä, kun ne tulevat mieleen. Jotkut jopa aloittavat aivan tarinan keskeltä ja jatkavat siitä. Toiset haluavat ensin tietää, mitä lopussa tapahtuu.

Käsikirjoituksen muodostamisessa kaikki on sallittua. Oikeita tai vääriä tapoja ei ole, niin kauan kun ajatukset siirtyvät mielikuvituksesta paperille. Ensimmäinen luonnos on siitä hankala, että ennen sen kirjoittamista kaikki on vasta epätodellista ja hankalasti jäsenneltävää. 300-sivuisen romaanin kirjoittaminen voi vaikuttaa mahdottomalta urakalta, etenkin elleivät ideat tunnu riittävän kymmeneksikään sivuksi. Harva lähestyykään romaanin kirjoittamista yhtenä isona kokonaisuutena, vaan kirjoittamisen apuna on useita keinoja, jotka auttavat pilkkomaan työn helpommin hallittaviin paloihin.

1. Outline eli hahmotelma

En tiedä termin suomenkielistä vastinetta, joten kutsukaamme sitä suomeksi vaikka rautalankamalliksi tai hahmotelmaksi. Outline on samaa sukua kuin synopsis, eli sillä pyritään ilmaisemaan vain tarinan yleispiirteet ottamatta kantaa yksityiskohtiin. Kirjailijan tarpeista riippuen outline voi olla listan muodossa, kokonaisina lauseina, tai yhdistelmä kumpaakin. Outline toimii hyvin esimerkiksi lumihiutalemenetelmän kanssa, eli rakennelmasta muodostetaan ensin yksinkertaisin mahdollinen malli ja lähdetään sitten laajentamaan ikään kuin fraktaalin tavoin joka suuntaan. Outline voi myös alkaa pelkkänä listana kaikesta siitä, mitä tarinassa tai maailmassa haluaa esittää. Kun lista sitten alkaa täyttyä, listaa voi alkaa järjestellä ja miettiä, minkälaisia kohtauksia listan esineet tarvitsevat tuekseen.

Hahmottelun lopullinen tavoite on luoda suunnitelma, jonka avulla tarinan voi kirjoittaa auki, eli varsinaiseksi proosaksi (olettaen että proosa on kirjailijan tavoite). Todellisuudessa kirjoittamisprosessin aikana outlineen tulee muutoksia, kun uudet ideat ja oivallukset muokkaavat mallia toisenlaiseksi. Outlineen kannattaa siis suhtautua enemmän muistamisen apuvälineenä kuin kiveen hakattuna määräyksenä siitä, minkälainen tarinan täytyy olla.

Kun käsikirjoituksen ensimmäinen luonnos on valmis, outline on syytä päivittää. Tällöin outline tulee editoinnin tueksi varmistamaan, että kohtaukset tekevät mitä niiden kuuluukin. (Toivon palaavani aiheeseen yksityiskohtaisemmin joskus myöhemmin.)

2. Synopsis eli tiivistelmä

Synopsis on hahmotelmaa (outlinea) yksityiskohtaisempi suunnitelma, joka kuvaa tarinan juonen ja pääpiirteet. Synopsiksen voi kirjoittaa outlinen avulla tai ilman ja toimii samanlaisessa roolissa kirjoittamisen tukena. Itse loin muistiinpanojeni pohjalta ensin outlinen juonta varten, ja sitten laajensin outlinesta jokaiselle kohtaukselle synopsiksen, jossa keskityin hahmojen tunteisiin ja dialogiin.

Synopsiksen kirjoittamista on hyvä harjoitella, sillä synopsis on tärkeä väline myös käsikirjoituksen myymisessä. Hyvä synopsis on pienoistarina aivan itsessään, eli se kykenee seisomaan käsikirjoituksesta erillään.

Synopsis on myös hyvä lähtökohta ns. hissipuheen pohjaksi. Hissipuhe käsitteenä tarkoittaa esitelmää, joka on mahdollista esittää hississä matkalla kerroksesta toiseen. Hissipuheessa pitäisi minuutin sisällä ilmetä, mikä on tarinan genre, kuka päähenkilö on ja miksi meidän pitäisi välittää hänen tarinastaan. Tyylillisesti hissipuhe muistuttaa elokuvamaailman termiä log line. Sekä hissipuheeseen että log lineen on hyvä tutustua ennen käsikirjoituksen lähettämistä.

3. Tarinarakenteet

Tarinarakenteita on useita, eikä jokainen niistä sovellu jokaisen tarinan tueksi. Parhaiten tunnettu rakenne lienee kolminäytöksinen rakenne eli aristotelisäittäin alku, keskikohta ja loppu (lue myös: Freytagin malli). Malleja ja rakenteita tutkiessa on kuitenkin erityisen tärkeää muistaa, että ne ovat alun alkaen huomioita jo olemassa olevista teoksista, eivätkä sääntöjä joita on pakko noudattaa. Tarinarakenteiden pääasiallinen tarkoitus on saada kirjailija tiedostamaan omat vaikutteensa ja auttaa tätä analysoimaan tekstiään ymmärtääkseen, mitä lukija uskoo tapahtuvan seuraavaksi. Tapahtumia tärkeämpi on kuitenkin kokonaisuuden kannalta tarinan tunnekaari, eli kuinka jännitys ja voimakkaat tunteet sijoittuvat suhteessa rauhallisempiin kohtauksiin.

Jokaisella genrellä on omat rakenteensa, joista kirjailijan hyödyttää olla tietoinen. Itse kirjoitan fantasiaa, ja niinpä minua kiinnosti tutkia Joseph Campbellin teoriaa monomyytistä. Campbell ehdottaa, että kaikki maailman myytit seuraavat pohjimmiltaan samaa kaavaa, jota Cambell kutsui sankarin matkaksi. Tiivistäen: sankari lähtee matkaan ja kohtaa matkalla auttajan; koetusten kautta hänelle muodostuu oivallus, joka muuttaa häntä ja johtaa hänen voittoonsa, ja lopulta onnelliseen kotiinpaluuseen. Oman genrensä rakenteita oppii parhaiten tuntemaan lukemalla. Minkälainen rakenne on esimerkiksi romanssissa? Onko kirja enää genreltään romanssi, jolleivät rakastavaiset lopussa saa toisiaan?

Kaikki tarinarakenteet eivät kata koko juonta, vaan voivat myös perustua kohtausten keskinäiseen suhteeseen. Minua kiehtoo esimerkiksi ns. try/fail cycle eli yritys/epäonnistuminen-sykli, jonka Karen Woodward on erinomaisesti tiivistänyt blogissaan seuraavasti: kun tarinassa on konflikti jota sankari on ratkaisemassa, herää kysymys, onnistuuko hän. Mahdollisia vastauksia on neljä.
  1. Kyllä. Tarina loppuu tähän. Konflikti on ratkaistu ja sankari on voittanut.
  2. Kyllä, MUTTA. Jokin uusi este asettuu sankarin voiton tielle.
  3. Ei. Tarinalla on surullinen loppu.
  4. Ei, MUTTA. Sankarin suunnitelma ei toteudu ja tilanne pahenee entisestään.
Try/fail-syklissä tarina siis muodostuu yritysten ja erehdysten syklistä, jotka kuljettavat tarinaa eteenpäin. Sykleistä löytyy runsaasti englanninkielistä materiaalia, josta Woodwardin blogi on hyvä alku. Jos kuunneltu englanti luonnistuu, aiheesta löytyy myös Brandon Sandersonin yliopistoluento esimerkiksi täältä.

4. Konflikti

Aivan lopuksi haluan nostaa konfliktin esiin aivan omana työkalunaan. Tarinankerronnassa konflikti käsitteenä merkitsee tilannetta, jossa kaksi henkilöä tai voimaa ovat ristiriidassa keskenään (katso Conflict (narrative)). Yksinkertaisimmillaan konflikti syntyy sankarin ja tämän vihollisen välisestä kamppailusta. Konflikti kuitenkin pääsee oikeuksiinsa vasta tarinan hienorakenteissa, missä se voi kätkeytyä vaikkapa sankarin tiedostamattomiin tunteisiin. Tästä esimerkkinä toimii vaikkapa Hobbitin Bilbo, joka samaan aikaan haluaa seikkailla että kaipaa takaisin kodin turvaan.

Konflikti on voima, joka perimmiltään ajaa kaikkia tarinoita eteenpäin. Ilman konfliktia ei ole tarinaa, ja jokaisessa kohtauksessa konfliktin tulee olla läsnä tavalla tai toisella. Lukijan ei tarvitse olla tietoinen tästä, eikä usein pidäkään, mutta kirjailijaa konfliktin tunteminen auttaa ymmärtämään, miksi jokin osa tarinaa toimii ja mikä vaatii lisää työtä.

Aihealueena konflikti on aivan liian suuri yhteen tai edes kahteenkaan blogipostaukseen. Englanniksi konfliktista löytyy kuitenkin jo runsaasti hyvää materiaalia. Caro Clarken What is conflict? on hyvä paikka aloittaa.

Tutustu myös uuteen kirjoitussarjaani Tarinankerronnan alkeet. Löydät kaikki tähänastiset kirjoitukset täältä!

Lisälukemista

Tarinankerronnan alkeet #1: Inspiraatio

Ilkka Remeksen blogi: Tarinan anatomia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä muut lukevat