24. syyskuuta 2013

Kirjoittamispäiväkirja, osa 5

Olen viime aikoina ollut harvinaisen pitkäaikaisessa kirjoitusblokissa, mikä näkyy myös blogin päivitystahdissa. Viimeistelin ensimmäisen tarinakaaren ja lähdin kirjoittamaan seuraavaa, mutta päähenkilöni pyrki reagoimaan tälle antamiini ärsykkeisiin aivan liian voimakkaasti. Ehkä joku muukin tunnistaa ongelman, jossa hahmojen reaktiot uhkaavat aina mennä aivan yli sen, miten ihmiset todellisuudessa reagoivat. Nämä on yleensä kohtuullisen helppo editoida ulos myöhemmin tarinassa, mutta pitkäaikaisempi "huono käytös" on vaikeampaa. Tajusin oman yksityiselämäni ongelmien yrittävän pyrkiä tekstiin mukaan, ja se sai minut tuntemaan itseni varsin masentuneeksi. Niinpä otin tauon jo siitäkin syystä, etten halunnut pilata hyvää tarinaa klassisella "kaikki vihaavat minua"-vuodatuksella, joihin etenkin nuoremmat kirjoittajat ovat mieltyneet. Olen jo vuodatukseni vuodattanut ja tiedän, että osaan kirjoittaa parempaakin.

Odottaminen palkittiin, koska nyt kun katsoin ennen taukoa kirjoittamaani tekstiä se ei ole läheskään niin paha kuin ajattelin. En oikeastaan pidä muutamasta kohtauksesta, mutta ne ovat sentään korjattavissa.

Lopuksi vielä mainio artikkeli kirjoitusblokista, joka mielestäni kertoo mainiosti myös siitä, miksi taustatutkimus on niin tähdellistä kirjoittamisprosessille: Cracked: 5 Tips for Punching Writer's Block in the Face.

1 kommentti:

  1. Tauko oli varmaan ihan tarpeellinen. Olen itse sössinyt pari raakakässäriä, kun olen antanut sivuhahmojen riehua liikaa. Ajattelin "vain leikkaavani ylimääräiset pois", mutta hoitamattomana huono käytös oli levinnyt niin syvälle kässäriin, ettei sitä niin vaan leikattukaan.

    Toivottavasti kirjoittaminen lähtee taas käyntiin! :D

    VastaaPoista

Mitä muut lukevat