Kirjoittamispäiväkirja, osa 3

Luin tähän mennessä kirjoittamaani tekstiä läpi ja koin, että joudun kirjoittamaan tarinan alun vielä moneen kertaan uudestaan. Kuvausten järjestys ei toimi ja tapahtumat jäävät jossakin määrin roikkumaan tyhjän päälle. Aloin jo menettää toivoani, kun pääsin osiin jossa päästään kiinni varsinaiseen juoneen, ja tekstin laatu parani huomattavasti. Kuitenkin viime päivinä kirjoittamani teksti on yhtä lailla huonoa.

Otin esiin muutamaksi viikoksi unohtuneen muistikirjani ja löysin ratkaisseeni kaikki ongelmat ja sitten unohtanut ne. Ongelmani on, että olen juuri tullut yhden konfliktikaaren loppuun ja uuden aloittaminen tuntuu todella raskaalta. Vaiva, joka juonen rakentamiseen kuluu, on lopussa palkitseva, mutta matkan varrella todella raskas. Tajusin tähän mennessä kirjoittaneeni tekstin olevan lähinnä oire varsinaisen työmäärän pelosta. Yritin mennä sieltä, mistä aita on matalampi vain huomatakseni, ettei se toimi.

Osa ongelmaani lienee, että minun olisi paras hyväksyä ajatus, että kirjoittamiseni hidastuu joksikin aikaa. Sen kuuluu hidastua, jotta tarinakaari saa aikaa kypsyä. Vietin yli vuoden suunnitellen osaa niistä kohtauksista, joista nyt niin pidän tekstissä. En ole kuvitellut pääseväni niiden ohi kronologiassa, joten nyt lepään tyhjän päällä.

Taustatutkimuksen määrä tuntuu yhtä lailla kamalalta tässä kohdin. Tiedän suhteellisen vähän keskiaikaisesta talonhoidosta, mutta tarvitsen nyt kaiken mahdollisen tiedon siitä, tai ainakin uskottavan kuvauksen yhden talouden elämästä. Kuvittelen hahmoni jatkuvasti yksinkertaisesti istumassa ruokapöydän ääressä, vaikka todellisuudessa keskiajan ihmiset eivät koskaan viettäneet aikaa sisällä, vaan työskentelivät aamunkoitteesta illanruskoon ulkona. Mitä he oikein tekivät siellä? Tämä minun pitäisi tässä vaiheessa tietää, mutta vastaus ei ole millään tavoin yksinkertainen. Keskiajan arkielämästä on säilynyt verrattain vähän tietoa ja syrjäseutujen asukkaista tiedetään kaikkein vähiten.

Lukiessani nykyistä tekstiä kiinnitin myös huomiota kaikkiin irralleen jääneisiin sivujuoniin. Niiden sitominen tekstiin on vaivalloista, mutta pakollista myöhempää tarinaa ajatellen. Yksinomaan sanojen laittaminen paperille ei millään tule auttamaan minua ulos tästä pulasta.